• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

Omituinen latausongelma

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja PoS
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
PoS sanoi:
Staattorin kopankin käytin just äsken auki, eikä näytä kärventyneeltä laisinkaan.

Ota samalla se staattori irti ja tsekkaa käämitykset, jos kerran kopankin avasit. Oikosulkuun sulaneet kohdat huomaa kyllä, kun tutkii tarkasti, vaikka ei päälipuolelta olisikaan kärähtänyt. Jos staattorilta lähtevät kolme johtoa ovat kuumenneet suurien virtojen ansiosta, niin tarkista nekin ihan alusta asti: ne kun kulkee aika möykyssä yleensä kumitiivisteen läpi ulkomaailmaan ja jos jokin niistä on esimerkiksi kuumentunut liikaa, niin osa säikeistä voi olla sisäisesti jo katki, jolloin tuohon kohtaan syntyisi vastusta, joka kuumetessaan kasvaa entisestään ja aiheuttaa taas jännitehäviötä.

Vaan osittain oikosessa olevien käämien pitäisi yleensä antaa normaalia alhaisempi jännite kauttaaltaan. Tyypillinen oire olisi tällöin se, että tyhjäkäynnillä ja alhaisilla kierroksilla latausjännite jää liian vajaaksi ja akku tyhjenee ja ajossa sitten juuri ja juuri nousee hieman ylemmäs, ehkä jopa niin ylös, että akku ei tyhjene, vaikka ei latautuisikaan täyteen (jolloin latausongelman huomaa vasta myöhemmin :)). Ja jos näin on, niin samalla latausvirta nousee, mikä aiheuttaa johtosarjojen kuumenemista, mikä konkretisoituu erityisesti noissa perkeleen liittimissä.

Jos mittaat staattorin johtopareilta koneen käydessä vaihtovirtaa pareittain ja jännite ei nouse kierrosten kasvaessa, niin tuo jo haarukoinee vian staattoriin. Tyhjäkäynnillä pitäis jokaisen johtoparin välillä vähän staattorin ja magneettien konfiguraatiosta riippuen olla 10-30V vaihtojännite ja 2000-3000 rpm:llä jotain 40-80V välillä.

Jos taas staattori toimii, niin vaurioituneet regu ja akku voi hyvinkin aiheuttaa mielenkiintoisia jännitteenvaihteluita, vaikka pintapuolinen mittaus näyttäisikin niiden toimivan hyvin, eli se on sitten ihan toinen juttu jo.
 
Kaikki on mitattu, mitä keksitään. Staattorin resistanssit ja jännitteet on samat, eikä lyö maihin.

Siksi mua hämmentäänkin, että se on selvästi viallinen, vaikka kaikki mittaukset näyttäisi toista.
 
PoS sanoi:
Kaikki on mitattu, mitä keksitään. Staattorin resistanssit ja jännitteet on samat, eikä lyö maihin.

Siksi mua hämmentäänkin, että se on selvästi viallinen, vaikka kaikki mittaukset näyttäisi toista.

Onko akku testattu irrallaan kuormitustesterillä?
 
Mulla oli vastaavaa ja muuta satunnaista ongelmaa triumphin lauatuksessa. Lopulta säätimen vaihto kunnolliseen lopetti temppuilun. Ilmeisesti säätimessä oli jotain vikaa joka oireili satunnaisesti (lämmetessä) , koska mitattaessa näytti olevan ok.
 
PoS sanoi:
Nyt en ymmärrä muuta kuin että latauksessa on hämärää. Pyörä on Triumph Speed Four.

Kun virta loppui, tsekkasin ensin jännitteensäätimen. Se on kunnossa. Staattorilt ayksi vaihe antoi järjellisiä lukema, muut eivät oikein mitään. Kun aloin tutkia asiaa, huomasin, että staattorin johtosarjaan yhdistävä liitin oli sulanut täysin. Lisäksi johtosarjan pään johdot olivat palaneet, kaksi kolmesta poikki asti.

Oletin, että sulanut liitin oli tavalla tai toisella päässyt maihin ja aiheuttanut ongelman ja korjasin johdot. Huomasin, että ne lämpenivät, kun kone oli käynnissä, joten pyysin osaavamman sähkömieskaverin kylään.

Akulla jännite on ihan ok, kun kone on tyhjäkäynnillä. Kierroksilla jännite lakaa pudota nopeasti. Staattorilla tyhjäkäyntijännite on jotain suht' tolkullista, mutta se tippuu rajusti, kun kierroksia nostaa. Toisaalta kierroksia nostettaessa virta nousee, se oli hieman kierroksia annettaessa noin 27 A, joten ei ylläri, että liittimet vähän sulaa.

Eli mitä aktuaalista vittua?

Mun Shorai on vissiin kyllä nähnyt parhaat päivänsä, sillä Optimate ei lataa sitä, vaikka äjnnite on nyt 12,6V ja parhaimmillaan pyörää käyttämällä jännite nousi 14 volttiin. Mutta voiko sillä olla väliä, eikö kyse olisi ehkä pikemminkin seurauksesta kuin syystä?

Moottoripyörän märkä laturi on ihan perseestä laturiksi. Se työntää aina täyden tehon ulos, koska sitä ei säädetä mitenkään. Ylimääräinen virta/jännite hävitetään maadoittamalla lataussäätimen kautta, jotta jännite ei karkaa liian suureksi. Kuivassa laturissa kuten autossa ja joissakin vanhemmissa pyörissä säädetään magnetointivirtaa ja laturista otetaan vai tarpeellinen teho. Tästä syystä moottoripyörissä märissä latureissa kärähtää milloin staattorin käämit, huonot johtoliitokset tai lataussäädin. Lisäksi staattoria jäähdytetään vain tulikuumalla moottoriöljyllä.

Paras tapa on hukata ylijäämäteho sähkölaitteisiin, eli pitää mahdollisimman paljon valoja päällä ym. Se säästää säädintä. Säädin rasittuu sitä vähemmän, mitä enemmän pyörä käyttää sähköä. Ruisku bensapumppuineen vie onneksi aika paljon virtaa. Samoin laturi puskee sitä enemmän virtaa, mitä kovemmilla kierroksilla moottori käy. Eli perse pystyssä ykkösellä taajamassa huudattamalla sähköt rasittuvat enemmän kuin leppoisammassa cruisailussa.
 
Viimeksi muokattu:
PoS sanoi:
Kaikki on mitattu, mitä keksitään. Staattorin resistanssit ja jännitteet on samat, eikä lyö maihin.

Siksi mua hämmentäänkin, että se on selvästi viallinen, vaikka kaikki mittaukset näyttäisi toista.

Juuri näin. Voi hyvin olla että jostain käämilangan eriste on palanut/pettänyt, jolloin virta pääsee loikkaamaan oikotietä. Pintakaasulla pieni virta, vielä ohjautuu oikeata reittiä, muodostamaan kolme sinus muotoista jännitekäyrää. Kun virtamäärä lisääntyy syntyy virtaloikka ja sinus käyrät mahdollisesti vahvistaa toisiaan ja muodostuu virta/jännitepiikki, jota säätäjä ei enää pystyy hallitsemaan. Mittalaitteilla mitattaessa sama ongelma, jännitevaihtelut liian suuria, jolloin mittalaite ei mitta-arvoa rekisteröi. Tällaisen ongelman seurantaan tarvitaan oskiloskooppi.

Vielä kerran, vaihda kaikki komponentit ja ihmettele sen jälkeen mikä niistä vanhoista komponenteista on hajalla.
 
Staattorille kannattaa tehdä eristysresistanssimittaus. Läpilyönti saattaa todellakin tapahtua vasta isommilla kierroksilla->jännitteellä. Yleismittari ei kerro kaikkea.
 
PoS sanoi:
No niin, taas järkevä vastaus. Kiitos.

Siis ne on ihan saatanan kuumat.

Siis aika kuumat ne voi olla mutta jos on "Eriste sulaa justaan" kuumat niin se on liikaa. Tosin sun pitäs kattoo tätä sen jälkeen kun johtojen liitos on oikeasti kunnossa. Mikään abiko viritys ei kestä tässä... Miten olet nyt kytkenyt ne? Kuinka kuuma rekku on?

Outputti on sama tyhjäkäynnillä. Kierroksilla kaikki laskee.
Tarkoitatko että kun mittaat näitä staattorin piuhoja irti kytkettynä, niin jännite näissä laskee kun lisäät kierroksia, eli et ikinä pääse lähellekkään 70 volttia? Jos näin, niin jotain vikaa staattorissa tai magneetissa...
Noin muuten mittausten mukaan sun staattori on ehjä...

Tyhjäkäynnillä noin 14, kierroksilla jännite laskee.

Jos staattorin jännite ei laske, vain tämä niin rekku paskana.

Voit sitä paitsi kokeilla tätä ihan millä tahansa rekulla, kuhan on suunnilleen mitoitettu samoille tehoille. Ei sen tarvi olla juuri sinun pyörään, varsinkaan kun nyt vaan testaat jollain. Liittimiä joutuu toki virittelemään...
 
Back
Ylös