Niinpä teki mullekin temput GSA. Ottijajättitielle.
Stoppasin bussipysäkille kartanlukuun ja ylläri-ylläri, liikkeellelähtiessä virta-avaimesta kääntämällä ei tullutkaan tavanomainen valaistus kojetauluun. Kaikki pimeänä. Asiantuntematon ensiarvaus oli jotta akku sippi. Vähän hämäsi se, ettei mikään merkkivalo edes kiilunut, vaan kaikki oli totaalisen pimeänä.
Ronklailin kokeeksi avainta eestaas, ja kertaalleen valot vähän välähtivät, sitte taas pimeäksi. Oisko sitteki haitekki-softan bitit menny epäjärjestykseen sorateitä täristellessä? Eiku .ORGista opittua GSAndowsin kolmen sormen rukousta vastaavaa reset-toimintoa kokeilemaan eli akunjohtoa irti nykimään. Ei auttanut.
No, turhapa tässä surkeilla, sainhan brändin mukana tulleelle mukavuus-haitekille road servicen kaupan päälle. Soittelin ja sieltä laitettiinkin pika-pikaa hinausauto paikalle. Hyvä palvelu oli heillä
Onneksi en ollu missään jumalan selän takana, kuten esim. muutama päivä aiemmin Lapin metsäautoteillä. Siellä ois voinu joutua ootteleen pidemmän tovin. Yleismittari näytti akulle 11V jännitettä eli suht finaalissa. Apuvirralla lähti heti käyntiin.
Mopo näytti pysyvän käynnissä ja olin vasta tankannutkin, joten aattelin että samapa tuo on ajella kotio. Eikä ollut kovin pitkä matkakaan; mopon matkamittarin mukaan matka oli noin 2200 km, jonka ajoin ripeästi keskinopeudella 328 km/h
Ei vainkaan; aika vauhdilla kelasi aavelukemia matkamittariin. Oikeasti matkaa oli reilu 300 km, ja nopeuskin pysyi ajo-oikeutta ylläpitävissä rajoissa. Lisäksi oli kotimatkan aikana ajankulua valoshowsta kun ABS:n ja polttoaineen varoitusvalot vilkkuivat vaihtelevalla tahdilla. Kotiin päästiin kumminkin, vaikka kone vähän nykien kävikin.
Akun sippaaminen oli vauhdikas, vielä tunti-puolitoista aiemmin tankatessa lähti käyntiin kuin napista painaen, ei pienintäkään oireilua. Seuraavalla kerralla ei enää mitään elämää. Vuoden vanha pyörä ja akku. Miten tuollaiseen varaudut? Tehdaslisävarusteena saatavalla akun vähäisen varauksen varoitustoiminnolla? Ei näyttänyt löytyvän listalta.
Ennen wanhaan sentään kuuli startatessa milloin akku alkaa väsähtämään ja osasi alkaa kattelemaan uutta. Samaten vehkeisiin sai ainakin virrat päälle mäkistarttia varten huonollakin akulla, ny näyttää että haitekkivehkeet (myös autot) sanoo varoituksetta yhteistyön kokonaan irti jos käyttöjännite putoaa alle raja-arvon.
BMW:n huollosta sanoivat että puoli vuotta vaan on ensiasennusakuilla takuu. Ei oo kaksista, alkais olla sama lisätä normaaliin huolto-ohjelmaan akunvaihto 10kkm tai vuoden välein, kumpi ensin täyttyy
Liekö kova akunkulutus bemarin ominaisuus? Alitehoinen laturi kenties? Täytyypä kooklailla.
Aiemmissa mopoissa akut ovat kestäneet vallan mainiosti 3-4 vuotta, eli meikäläisen mopon vaihtoväli on tähän asti mennyt ilman akunvaihtoja.
Edit lisäys: Laitoin uuden akun paikalleen ja heitin pikku koelenkin. Kilometrejä näyttäisi taas kertyvän mittariin oikeaan tahtiin.
Kulutusmittari näytti 15 l/100 -kulutusta vaikka ajelin ihan vaan pintakaasulla. Bensan riittoisuus näytti myös yliarvioidulta; tankkauksen jälkeen ajettu n. 450 km ja vielä arpoi olevan n. 450 km:n matkalle löpöä jäljellä. Nuo varmaankin korjaantuvat kun ajaa pidemmän lenkin.
Semmoisen omituisuuden(?) huomasin että kun mopo on käynnissä paikallaan, keskinopeuden näyttämä valuu pikku hiljaa kohti nollaa. Ei kai sen pitäisi noin toimia? En oo pannu ennen merkille mutta nyt käyttelin ajolenkin jälkeen muutaman minuutin paikallaan että uusi akku latautuisi.
Vähän harmittaa kun en älynnyt ottaa 328 km/h -keskinopeusnäyttämästä valokuvaa
Enemmän harmittaa se että alle 30k ajettu vuoden vanha pyörä sanoo yhteistyön irti ilman mitään varoitusta.
Ymmärrän kyllä että mp:ssä on nykyaikana kovasti tarpeen esim. sellainen merkkivalo joka kertoo että takimmainen rengas ryhtyi äskettäin pyörimään 20% nopeammin kuin etummainen rengas; siitähän voi päätellä (sakkolappu-kieltä lainaten

vaikka että etummainen rengas on kytkeytynyt ylös, tai vaihtoehtoisesti on ryhdytty ajamaan niin että takimmainen rengas pyörii. Nämä ovat tärkeitä tietoja olletikin jos semmoinen asia kuin perstuntuma puuttuu.
Itse kumminkin ottaisin paljon mieluummin vaikka semmoisen merkkilampun joka kertoisi että kohtapuoliin ois syytä alkaa katella uutta akkua :/
Mutta tuskin tuommoista koskaan tullaan näkemään, ei oo seksikäs eikä tarpeeksi tekninen ominaisuus. Pelkästään käyttökelpoinen.
Joku voisi jopa ihmetellä miten 50:n kännykkään ja muutaman satasen PC:hen osataan tehdä akun tilan näyttö, mutta ei vaan niin millään onnistu 20000:n mp:hen.