Motoparkin kisasta tuliaisena oli yhden muovikipon ja sarjan kakkospaikan lisäksi ihan kunnollinen miesflunssa, joten ei ole hirveästi ollut energiaa tarinan naputteluun ennen tätä.
Viimeiseen kisaan valmistautuminen alkoi jo edellisen viikon sunnuntaina Eemeli Lahden vetämällä KVR:n kurssilla Motoparkissa. Ennusteista poiketen keli suosi ja päästiin ajamaan koko päivä kuivalla. Emen niksinurkasta löytyi kuin löytyikin taas muutama hyödyllinen vinkki. Ei mitään isoa, mutta sen verran muutosta omaan ajamiseen, että rytmitys meni muutamaan mutkaan sen verran uusiksi, että koko päivä meni siinä, että sai jotenkin iskostettua nuo muutokset lihasmuistiin. Ihan ei vielä päässyt sille tasolle, että uudet opit olisivat näkyneet kellossa, mutta se on ihan tyypillistä uutta oppiessa. Paras kierros Emen vetoavulla kuitenkin 26 puolelle yli 50 kierrosta ajetulla rengassetillä, joten ihan tyytyväinen sai olla.
Viimeisellä setillä sitten taas motorsportin tekniikkapuoli löi märällä rätillä vasten kasvoja, kun bensapumppu päätti, että nyt on just hyvä hetki kilometrien täyttymiselle. Eipä siis muuta kuin romut kasaan ja kotimatkalla soittelemaan samanlaisella kalustolla kilpaa ajavat läpi, josko joltain löytyisi pumppua myytäväksi tai lainaksi kisoja varten. Etelä-Suomesta onneksi tärppäsi ja kaveri laitteli pumpun postiin maanantaina. Vähän tosin meinasi jännittää, että ehtiikö ajoissa perille tänne Itä-Suomeen, kun heti toinen seurantailmoitus kertoi, että paketin toimitus viivästyy vähintään päivällä. Onneks pumppu saapui kuin saapuikin keskiviikkoiltana, joten ei muuta kuin osan vaihto ja kamat kärryyn.
Kisavkl sääennuste näytti taas sellaiselta, että suurella todennäköisyydellä on sää, joten toisille vanteille sateiset ja toisille käytetyt sliksi perjantain treeniin. To-pe yö tuli nukuttua jo radan lähistöllä ja siellähän keski-iän vääjämätön läsnäolo näytti voimansa. Tyyny oli ainakin sentin korkeampi kuin oma tyyny, joten luonnollisesti niskat olivat suhteellisen jumissa treenipäivän aamuna, joka sentään valkeni kuivana ja suht aurinkoisena.
Varikolla pyörän lämmityskäytöt normaaliin tapaan, kunnes varttitunti ennen ekaa settiä pyörä ei enää halunnutkaan käynnistyä. Oireet viittasivat vahvasti bensapumpun suuntaan ja ehdin jo keksiä muutamia uusia kirosanoja tilannetta kuvaamaan. Kaikesta huolimatta pumppuyksikkö irti ja osiksi. Tätä oli harjoiteltu tallilla sen verran, että hommassa ei kauaa nokka tuhissut. Vian syykin oli melko selvä. Uusi pumppu tuli kasattua tietenkin vanhoilla o-renkailla, kun ei sopivia uusia siihen hätään ollut saatavilla. Tietenkin toinen niistä o-renkaista oli päättänyt päivänsä ja oli poikki. Tämän kauden tekniikkamurheiden takia mukana oli onneksi toinen pumppuyksikön raato ja siitä sain napattua toisen (yhtä vanhan) o-renkaan, joka herkuteltiin paikoilleen reippaalla annoksella liukastetta voideltuna. (Isot pojat on kertonu, että kumit toimii paremmin liukkarin kanssa...tätä ne varmaan tarkotti?)
Sen verran ripeästi naapuriteltasta lainatun mekatsun kanssa tuo pumpun vaihto sujui, että ehdin vielä ekalle setille ajamaan muutaman kierroksen ja varmistamaan, että kaikki toimii. Vauhti nyt ei kovin kummoista ollut, mutta ainakin pyörä pelasi, kuten pitääkin.
Tokalle setille sitten lähdettiin katselemaan josko ne Emen opit olisivat jo paremmin lihasmuistissa. Hieman uusiin juttuihin joutui vielä keskittymään, mutta silti niiden vaikutus näkyi jo kellossa ihan mukavasti. Reenihumppana vähän edellistä sunnuntaita tuoreemmilla renkailla päästiin parhaillaan 1:26.5 kyytiin, johon olin erittäin tyytyväinen. 25 alkuisen metsästys siis alkoi ihan lupaavasti. Setin jälkeen niskojen jumituksesta johtuen oikea käsi oli ihan makaroonia, ja joku hermo tuntui sykkivän kyynervarteen asti, joten totesin, että eiköhän anneta kropan levätä, että ollaan sitten tikissä aika-ajoon. Rauhaksiin pyörän putsailu, tuoretta kumia alle ja majoitukseen valmistautumaan seuraavaan päivään. Rengasvalinnaksi tuttuun tapaan MS3 seos eteen ja sääennusteen ihmettelyn jälkeen MS1+ taakse. Kärryssä olisi kyllä ollut vielä pykälää pehmeämpikin rengas, mutta ennusteen perusteella keli olisi liian kylmä sillä, joten päätin mennä varman päälle.
Lauantaina sää näytti kääntyvän kuivan puolelle ja lämpöäkin aikalailla ennusteen lupailemat ja kesäiset vajaa 20 astetta. Lehtiranta ja Valtonen olivat myös viivalla, joten tavoitteena aika-ajosta oli napata kolmospaikka tämän kaksikon perästä ja Palorannan nokan alta. Aika-ajoon lähdin hyvällä fiiliksellä ja aiemmasta viisastuneena maltoin katsoa riittävän väljän raon radalle mennessä. Sitä hyvää fiilistä kestikin sitten ensimmäiseen mutkaan asti, johon pyörä sammui lennosta. Ei muuta kuin kättä pystyyn ja mopo turvallisesti radan sivuun. Pariin kertaan yritin starttailla, mutta oireet vaikuttivat samalta kuin kesän ekassa kisassa Kymiringillä. Mielessä oli siis kaksi mahdollista syytä pyörän toimimattomuuteen: Bensapumpun o-renkaan pettäminen tahi kampiakselin asentoanturi. Kumpaankaan vikaan ei ollut varaosia matkassa. Siinä miettiessä lykin pyörän varikolle työntämällä. Tulee meinaan hiki siinäkin hommassa ja Polarin sykevyön perusteella syke kävi liki 170 ennen kuin olin takaisin teltalla.
Tässä kohtaa oli sen verran jämäkkä sarvi otsalohkossa, että harkitsin jo vakavasti alkoholiin turvautumista ja siirtymistä katsomon puolelle. Onneksi Kape, eli Mökö (se naapuriteltan mekaanikko ja orgin kouluttaja) oli vahvasti sitä mieltä, että hän hoitaa ryyppäämisen ja allekirjoittanut ajamisen, mutta vasta sen jälkeen, kun mopo on saatu käyntikuntoon. Tällä välin Valtonen ja Lehtiranta pitivät radalla ihan tosissaan kiirettä ja kaksikko kirjasi tauluun kierrosajat 1:23.8 (V) ja 1:23.5 (L). Nyt on siis Suomessa kolme ukkoa, jotka ovat ajaneet 23-puolelle tuolla virallisella ajanotolla. Hattua pitää nostaa Lehtirannan ja Valtosen kehitykselle, kun Nikin seuraksi tuohon kerhoon ehtivät. Kolmospaikka taisi mennä korkeella 26-ajalla, joten ilman kalusto-ongelmia eturivin paikka olisi ollut tehtävissä.
Vaihteeksi sitten löysin itseni haahuilemassa pitkin varikkoa kyselemässä pyörään osia lainaksi ja tällä kertaa metsästysonni alkoi näyttää aika heikolta, kun vähän yksi ja toinen kertoi jo käyttäneensä varaosat kauden aikana. Onneksi Kesseli osasi vinkata oikeaan suuntaan ja varikolta löytyi kuin löytyikin varaosa, joka oli melkein, mutta ei ihan sopiva. Tässä kohtaa mentiin fiilisten puolesta melkoista vuoristorataa, kun osien yhteensopivuuden valo tunnelin päässä vuorotteli lähestyvän junan ja pyhän kirkkauden välillä. Erinäisten käänteiden, nopeiden ja hieman arveluttavien sähkötöiden sekä Mökön avustuksella osat saatiin kuin saatiinkin sopimaan. Lainatulla kampiakselin asentoanturilla mopo vaihteeksi taas suostuikin tärähtämään tulille. Lisäksi kilpailunjohtaja ilmoitti, että olen hyväksytty kisaan vaikka vaadittuja kolmea aika-ajo kierrosta ei tullutkaan ajettua, mutta lähtöruutu olisi viimeinen, elikkäs numero 23.
Kisalähdön alla mietiskelin taktiikkaa kisaa varten ja laskeskelin, että sijoille 4-7 voisi olla mahdollista nousta, jos ekalla kierroksella ei pahasti jää pussiin. Palkintopallia pidin melko mahdottomana, kun Paloranta, Collin ja kumppanit pääsisivät ekan kierroksena aikana helposti 10-15 sekuntia karkuun. Viimeksi vikasta ruudusta kisaan tuli lähdettyä tällä samaisella radalla muistaakseni vuonna 2019 ja silloin onnistuin ekassa mutkassa ulkokautta poimimaan useamman sijoituksen. Päätin ottaa saman suunnitelman tälläkin kertaa käyttöön ja katsoa, että kuinka käy. Lisäksi bussipysäkki pitäisi pystyä tulemaan mahdollisimman raikkaasti läpi heti ekalla kiekalla, että saisi sen jälkeiseen jarruun pari sijaa napsittua. Sen jälkeen ns. helpot olisikin poimittu ja loppukisa pitäisi vetää omaa maksimia ja yrittää poimia ohituksia mahdollisimman nopeaan tahtiin ilman isoa riskinottoa
Kisan startissa pari riviä edellä ollut Hakasalo päätti antaa muille reilusti tasoitusta yrittämällä lähteä vapaalla liikkelle. Tämä avasi hyvin vasempaan laitaan tilaan ja suht heikosta viivalta irtoamisesta huolimatta pääsin ykköseen ulkokautta ja poimittua jokusen sijan. Kolmosen avauksessa meinasin vähän jäädä pussiin Aina-Paikalla Kuivalaisen taakse, mutta sain pyörän painittua sisäpuolelle ja siitä yksi sijoitus lisää. Bussipysäkille mennessä jäin melko pahasti kilpakumppanin taakse bussiin ja jouduin ottamaan vauhdista normaaliin verrattuna n. 30km/h pois, mutta aikaisella avauksella pääsin heilahtamaan heti vasurin jälkeen ohi ja jarruun edellä menevien perään. Tästä seuraavat kaksi mutkaa ovat aika yhden linjan mutkia, joten tähtäsin seuraavan ohituksen kolmannen vasurin jarruun. Tämäkin suunnitelma onnistui mukavasti. Tässä kohtaa edellä oli mukavasti vauhtiaan kauden aikana petrannut Kietz, jonka kanssa majailtiin samassa majoituksessa. Seuraavat mutkat, sokea vasuri, hevoskenkä ja alamäkioikea ovat näissä vauhdeissa myös sellaisia, joihin ei kovin helpolla ohitusta tehdä, joten päätin yrittää joko montun pohjan oikean jarruun tai viimeistään shikaaniin Jussista ohi. Alamäen avauksessa pääsinkin hyökkäämään rinnalle ja jälleen yksi päänahka oli otettu. Edellä meneviin Riihoseen ja Uosukaiseen oli kuitenkin avauksessa sen verran eroa, että tiesin, että olen liian kaukana yrittämään shikaanin jarruun. Lisäksi ykkönen on ollut aiemmin itselleni todella hankala paikka ohittaa ketään, joten laskeskelin seuraavan mahdollisuuden olevan bussipysäkin jälkeen. Ensimmäisen kierroksen jälkeen sijoitus oli 10, joten jos ei elämäni paras ensimmäinen kierros, ei kyllä kovin kaukanakaan.
Tokan kierroksen ykkösen jarrussa kävi vähän perä irti maasta, mutta sain pyörän pysymään linjalla. Lisäksi omaksi yllätyksekseni uusi ajotapa ykköseen heilautti kuin varkain Jessen rinnalle. Kakkoseen siis sisälinjaa ja sijoitus yhdeksäs. Tosin tässä kohtaa on myönnettävä, että ei ollut mitään hajua millä sijalla olen, kun laskeminen yli kolmeen tällä keskittymiskyvyllä on jo ihan suoritus vaikka siinä samalla ei riehuisi tonnarin sarvissa. Kakkosen ja kolmosen välissä yritin vähän pelata välimatkaa edellä menevään Uosukaiseen, että pääsisin heilauttamaan bussipysäkin läpi ns. omaa kovaa. Se onnistuikin suunnitelman mukaan enkä joutunut nostelemaan pysäkillä ja sitä myötä pääsin jo reilusti ennen jarrua kilpakumppanin ohi. Sijoitus siis kahdeksas ja seuraavana tähtäimessä Italiasta saakka Kostamon Ernon RVS tiimiin kisaamaan tullut Luca Gottardi. Ei sitä muuten ihan joka päivä Macaossa kilpaa ajaneen kuskin kanssa pääse samaan lähtöön kisaamaan.
Bussipysäkin jälkeisessä tokassa vasurissa oli hieman aikaa katsella eteenpäin ja näin, että Collin, Paloranta, Tammilehto ja Pouhakka olivat vain yhtä mutkaa edellä, eli ero oli n. viiden sekunnin luokkaa. Koska heidän edellään ei näkynyt ketään, oletin, että siinä menee taistelu kolmossijasta ja Lehtiranta & Valtonen kaksikko on karannut horisonttiin. Tässä kohtaa heräsi jo pieni toivo, että tästä kisastahan saattaisi kaikesta huolimatta vielä tulla ihan hyvä tulos. Kierrokset riittäisi ajamaan tuon porukan kiinni, jos olisi jatkuvasti puolisen sekuntia nopeampi.
Keskittyminen takaisin Gottardiin, joka saattaisi olla jo selkeästi hankalampi ohitettava, mutta taakse ei ollut varaa jäädä, ettei ero kolmossijaan pääsisi kasvamaan yhtään enempää. Pääsinkin Lucan kantaan sokean vasurin päällä, joka muuten oli myös yksi niistä mutkista, joiden ajotyyliä onnistuin Emen vinkeillä muuttamaan. Hevosenkengässä olinkin sitten jo niin lähellä, että melkein pökkäsin eturenkaalla Lucan takaseen, mutta onneksi kontaktilta vältyttiin ja luulisin, että kilpakumppani kuuli jampin sulosävelet. Montun pohjan oikeaan, joka on muuten pirullisen hankala jarru, Gottardi tekikin sitten pienen virheen ja pääsin helposti kuittaamaan jälleen yhden sijan.
Tässä kohtaa edessä oli muutama sekunti tyhjää latua, joten ei muuta kuin takomaan kovia kierroksia tauluun. Samalla ajaminen meni vähän yliyrittämisen ja puristamisen puolelle ja ero kolmossijaan ei tuntunut kutistuvan. Samalla tosin nelikon viimeisänä ollut Pouhakka alkoi tippua tuosta kyydistä ja saavutin häntä ihan hyvää tahtia. Puolentoista kierroksen jahdin jälkeen pääsin heilauttamaan kutospaikalle bussipysäkin jälkeen. Harmittavasti seuraavan parin kierroksen aikana ero edellä meneviin ei kuitenkaan juurikaan kutistunut. Kun kierroksia oli jäljellä kahdeksan, onnistuin takomaan itselleni sen verran älyä päähän, että sain lopetettua pahimman riehumisen ja keskityttyä rentoon ja tarkempaan ajamiseen. Tämä näkyi mukavasti kellossakin ja onnistuin ajamaan muutaman perättäisen 26-alkuisen kierroksen tauluun. Heti ensimmäisellä näistä aloin saavuttaa edellä meneviä ja shikaanin jarruun tullessa olinkin jo melkein Tammilehdon kannassa.
Kilpakumppanienkin kyyti näillä sijoilla olikin jo sen verran kylmää, ettei ohituksia tehdä ihan helpolla. Tammilehtoa seurailin lähituntumassa kierroksen verran ja arvioin, että pysäkin jälkeen olisi se paras mahdollisuus. Paikka avautui kuitenkin hieman yllättäen jo ykkösen ja kakkosen välissä ja en jättänyt sitä hyödyntämättä. Sijoitus siis tässä kohtaa viides ja sarjatilanteen kannalta pahin kilpakumppani Collin kolmantena sekunnin-pari edellä.
Collinilla ja Palorannalla näytti olevan oma taistelunsa käynnissä, joka ehkä helpotti eron kiinni ajamista ja seuraavalla kierroksella olinkin jo hevosenkengässä Palorannan kontissa. Tästä sitten ohituspaikan suunnittelusta ja toteutuksesta muodostuikin edelliskierroksen toisinto. Pysäkin jälkeen meinasin, mutta ykkösessä toteutui. Vanhasta heikosta paikasta olikin näköjään muodostunut ehkä radan vahvin paikka. Ohituksen sai tehtyä vieläpä niin hyvältä ajolinjalta, että pääsin mukavasti Collinin kantaan, joten ei muuta kuin mahdollisimman kovaa pysäkin läpi ja ulostulossa kaverin rinnalle ja ohi kolmospaikalle. Ottaa muuten ilman imua tuo jamppi 275km/h tuonne pysäkin jälkeiseen jarruun. Epäilen, ettei hirveän montaa mun rinnalle tulijaa siinä kohdassa enää ole...ja nekin oli aika reippaasti karussa tässä kohtaa kisaa.
Tässä kohtaa maaliin oli matkaa neljä ja puoli kierrosta ja ukolla oli kädet jo ihan loppu. Tästä syystä siis pikainen taktiikan vaihto hyökkäyksestä kyynerpäät leveällä puolustukseen, jota olikin tänä vuonna jo useampi kisalähtö harjoiteltu. Väsymyksestä kieli myös heti seuraava shikaanista ulostulo, kun en saanut linjaa ihan osumaan ja hätäilin vähän kaasun kanssa. Tästä syystä avaus oli valumassa leveäksi ja vaikka yritin kaasulla kääntää pyörää, pääsi takanen tippumaan asvaltilta nurmikon puolelle. Onneksi vain hetkeksi, joten isompia vaurioita ei edes kalsareihin päässyt syntymään.
Seuraavat neljä kierrosta kuuntelinkin Palorannan kawan ärjyntää ihan lähietäisyydellä ja keskityin ajamaan potenttiaaliset ohituspaikat tarkasti ja ns. yhtä linjaa ajettavat kohdat sitten mahdollisimman energiaa säästävästi. Viimeisellä kierroksella montun pohjan oikea vielä lipesi pikkaisen leveäksi ja siitä johtuen avaus jäi normaalia myöhäisemmälle. Varmaan tämän takia kilpakumppani yritti pukata mulle eturenkaalla takarenkaasta vauhtia, mutta onneksi kumpikaan ei tilanteessa kaatunut. Maalissa kolmas ja kisasta tuli otettua todellakin se paras mahdollinen sijoitus. Kärkikaksikko paineli vielä pari sekuntia kovempaa kierroskyytiä koko kisan läpi.
Paras kierros kisasta oli 1:26.4, best rolling kympän parempi, optimi heittämällä 25 puolella ja hitain kierroskin kisan viimeisellä 1:27.7. Ei mennyt taaskaan hukkaan tuo KVR koulutuksessa käynti.
Sunnuntain kisan jätin sääennusteen takia ajamatta, joten Collinilla oli vielä mahdollisuus napata sarjan kakkossija ajamalla palkintopallille. Kotisohvalta jännitin live timingista tuloksia ja sarjan kakkospaikka varmistui Collinin jäädessä neljänneksi.
