En mä noista väylillä vedoista mitään mutta mukulakivellä ei meinaa pysyä lapasessa ja on ihan lotosta kiinni että taittuu Katajanokan kohdalla (vasen kaista vapaana) ja hetken päästä lähtee vähän jakelemaan. Manskun ylityksen jälkeen on tilanne jossa videokin on pätkästy kun vetää jalkakäytävälle, ja muutamaan kertaan sekä Sörnäisissä että Punavuoressa vetäisee punaisista siihen malliin että vähän ihmettelen mahtoiko mennä loton piikkiin nekin, vaikka kameran kuvakulma on huonompi kuin kuskin, on siinä ja tossa mahtaisiko pystyä näkemään jalan tai fillarilla liikkujaa. Suurin riski ajajan terveydelle taitaisi kuitenkin olla vanhoihin vihreisiin pyrkivä autoilija, ja näitähän riitttää.
Noi itä/länsiväyläpätkät nyt ovat sellaisia että uskoisin tyypin pystyvän ne toistamaan 100/100, isompaan otokseen en ota kantaa. Siis yritän sanoa, että mun mielestä ydinkeskustassa marginaalia ei juurikaan ollut.