Kolme venäläistä rekkakuskia jäi perjantai-iltana kiinni törkeästä rattijuopumuksesta Hangossa.
Poliisi suunnittelee tehoiskua
Kovat promillelukemat yllättivät poliisin.
- Liikkuvan poliisin Etelä-Suomen osastoon johdon kokouksessa ensi tiistaina ja keskiviikkona varmaan keskustellaan, olisiko paikallaan järjestää taas joku laajempi tehoisku, uskoo Liikkuvan poliisin Kouvolan-yksikön päällikkö ylikomisario Jari Strengell.
STT
Miehet ajoivat perätysten kolmea uusilla henkilöautoilla lastattua rekkaa Hangon satamasta kohti itärajaa.
- Yleensähän nämä tulevatkin letkassa kuin köyhän talon porsaat. Miehet olivat olleet yhdessä lastaamassa autoja, naukkailleet viinaa ja päättäneet lähteä baanalle, kertoo komisario Mats Lagerstam Raaseporin poliisista.
Poliisi sai tiedon epävarmasti liikkuvasta letkasta muilta tiellä kulkijoilta. Rekkakuskit kaartoivat tien reunaan saatuaan poliisipartiolta pysähtymiskäskyn.
Kaikki tukevassa humalassa
Yksi miehistä puhalsi alkometriin 3,19 promillea, toinen 2,50 ja kolmas 2,14. Miehet vietiin Tammisaaren poliisilaitokselle putkaan.
Lagerstam on erityisen huolissaan rekkakuskien rattijuopumuksista, sillä ne ovat hänen mukaansa lisääntymään päin.
- Viimeisen muutaman kuukauden aikana meillä on ollut useampia tällaisia tapauksia. Kun rattijuoppo ajaa noin painavalla rekalla 100 kilometrin tuntinopeudella valtatiellä, on vain ajan kysymys milloin joku henkilöauton kuljettaja jää alle. Tuollainen nokkakolari tekee pahaa jälkeä.
Lisää aiheesta viikonvaihteen Iltalehdessä
RIINA JUSSILA
riina.jussila@iltalehti.fi
Milloin rekoilla on saanut alkaa ajaa 100km/h ? Edes selvinpäin???