Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Olisko sattunut niin onnellisesti että varas kuoli? Toivottavasti vakuutukset oli kunnossa, silloinhan kaikki olisi käynyt loppujen lopuksi hienostiSaattoi löytyä se minun varastettu pyörä. Ensimmäisessä viestissä oli mainittu matkaenduro ja äsken soittelivat lappeenrannan poliisista, että on pyörä ollut jossain kolarissa.
Eli esim. minä olen rosvo ja peikko sekä suurjulmuri kun en esim. oikein jaksanut murehtia muutaman vuoden takaista uutista Idi Amin Dada'n menehtymisestä, ilmeisesti sairastamaansa sylifilikseen?Vaikka kuollut olisikin ollut sama henkilö, joka pyörän oli varastanut, niin toisen ihmisen kuolemasta ´iloitseminen´ on silti aika makaaberia.
Lauantain etelä-saimaan mukaan ko. kuski oli ohittanut jonoa oikealta puolelta ja törmännyt betoniporsaaseen. Betoniporsaan näkee esteettömästi ainakin kahdensadan metrin päästä, joten jokainen voi päätellä ajeliko ihan liikennesääntöjen mukaan.On tää hienoa porukkaa tää .orgin väki. Mielipiteet vaihtuu kuin tuuliviirillä ja toisen kuolemasta iloitaan.![]()
Huomauttaisin ennen seuraavia hurraa huutoja että kuollut saattaa olla ostanut pyörän ihan hyvässä uskossa. Se joka pyöriä varastelee tuskin ajaa niillä pitkään itse.
Samaa mieltä.No jos kyseessä oikeasti oli alhainen varas ja arvoton loinen, joka oli varastanut tuon mopon ja ajoi itsensä hengiltä, niin ei kyllä minunkaan naamasta minkäänlaista murehtimista näy. No, odotellaan varmistusta mielenkiinnolla ennen kunnon tuuletuksia.
Jos tämä arvio on sen sijaan ankka, niin on ikävä tapahtuma taas jälleen kerran.
+1. Nimenomaan. Pyörävaras tuskin ketään motoristia saa sympaattiseksi sellaisia tai heimolaisiaan kohtaan. Ei säälitä kun varkaalle sattuu työtapaturma. Itsehän on uransa valinnut hyvin pitkälti. Tässä tapauksessa on saattanut käydä juuri näin. Sinänsä hyvä kun omistajan ei tarvitse elää epätietoisuudessa ja on ainakin yksi rikollinen poissa tilastoja rumentamasta ja harrastustamme haittaamasta.Samaa mieltä.No jos kyseessä oikeasti oli alhainen varas ja arvoton loinen, joka oli varastanut tuon mopon ja ajoi itsensä hengiltä, niin ei kyllä minunkaan naamasta minkäänlaista murehtimista näy. No, odotellaan varmistusta mielenkiinnolla ennen kunnon tuuletuksia.
Jos tämä arvio on sen sijaan ankka, niin on ikävä tapahtuma taas jälleen kerran.
Ei se tarkoita, että toivoisimme kuolemaa varkaille mutta valitkaa itse pyörävaras vai omallaan ajava. Jokainen laittaa rastin pyörävaras kohtaan. Eli jeesustelut sikseen.
Enpä tiedä onko tässä nyt kukaan niin säälinyt, jos tosiaan varastetulla pyörällä ajoi itsensä hengiltä (ja muuten oliko asia varmasti niin, vain vasta huhua?)Voidaan kysyä, että onko sellainen edes motoristi, joka säälittelee menehtynyttä pyörävarasta? Ei ole.
Ihan vitsinä. Eihän sitä vakavampaa tuomiota tarvita. Kuolemantuomio on varmasti jokaiselle kriminaalille riittävä. Tosin sen saman tuomion saa vaikka eläisi miten nuhteettomasti.Enpä tiedä onko tässä nyt kukaan niin säälinyt, jos tosiaan varastetulla pyörällä ajoi itsensä hengiltä (ja muuten oliko asia varmasti niin, vain vasta huhua?)Voidaan kysyä, että onko sellainen edes motoristi, joka säälittelee menehtynyttä pyörävarasta? Ei ole.
Mutta jos nyt ei ihan ilonkiljahduksia kuulu, kun joku kuolee, niin se on mielestäni ihan inhimillistä. Emme kaiketi elä enää keskiajalla, silloinhan esim. julkiset mestaukset olivat suurta kansanhuvia.
Nykyaikaan toisen kuolemasta iloitseminen ei millään muotoa kuulu, vaikka kyseessä olisikin ollut ns. bad guy.
Logiikallanne ajoneuvovarkaudesta olisi ihan paikallaan langettaa kuolemantuomio. Mitäs siinä tapauksessa keksittäisiin vielä vakavampiin rikoksiin syyllistyneille rangaistukseksi?
Ihmisen yllättävä ja äkillinen kuolema on aina tragedia muodossa tai toisessa, mutta kyllä tällaiset tapaukset koskettaa selkeästi muita vähemmän. Kuolemaa en hänenkään kohdalla iloitse, mutta yhteiskunta on omalta kannalta katsoen hiukan parempi paikka taas, yksi yhteiskunnan syöpäläinen vähemmän veroeuroja kuluttamassa. Ja pysyy ehkä jonkun toisen mopotin tallessa...Vai ei sovi rikollisen kuolemasta iloitseminen nykypäivään? No itse ainakin olen tyytyväinen, että on yksi kusipää vähemmän. Kiinni jäädessään olisi kuitenkin ollut ymmärtäjiä enemmän kuin tarpeeksi ja tuomio mitätön. Nyt sai mitä tilasi.![]()