Joo kyllä, siinäpä se, eihän tuo 150 euroa mikään maata kaatava summa ole, sille joka on pyöriensä määrän kanssa kohtuudessa pysynyt, mutta...
On tuossa vuosien varrella kerääntynyt pyöriä seitsemän kappaletta. Eihän niitä noin montaa mihinkään tarvita mutta hyvä ne on olla olemassa. Kolme niistä on MR ja yksi muuten vain 125cc. Eli näillä näkymin maksettavaa tulisi 450 euroa. Noh, yksi on jopa niinkin uusi kuin vm. 2001, toiset vm-72 ja -84, eli eivät ikänsäkään puolesta, (vanhasta kun ei uutta saa vaikka mitä tekisi, uskokaa pois, vaikka niihin on rahaa tullutkin kivitettyä), ole mitään jokapäiväiseen käyttöön tarkoitettuja luotettavuuden perikuvia. Hyvä noita kahta viimeksimainittuakin olisi pari kertaa kesässä ulkoiluttaa hupailumielessäkin niitten vireessä pysymiseksi. Näin on tullut tähän asti tehtyäkin, mutta nyt olisi tiedossa kovin kalliita kilometrejä. (Vaikka -72 Kawa H2:lla liikennöinti lajissaan ylittämätöntä onkin). Liikennekäytöstä siis poistettu ne kaksi vanhinta. Ovatko muiden tienkäyttäjien harmina enää koskaan, sekin on hyvin epäselvää tässä vaiheessa. Eli sikäli vero ei ole ollenkaan yhdentekevä asia, vaikka kuinka ei olisi pienen rahan puutetta. Ja kun vero valmiina olisi, niin kuka vielä uskoo siihen että solisaliratit ja vihervasemmisto sen poistaisi, saati sitä edullistaisi, kun mitä suurimmalla todennäköisyydellä seuraavissa vaaleissa voittajia ovat, mikä ei tule asioita parantamaan tästäkään kurimuksesta.
Tuli puheeksi tämä monen pyörän loukku toisen hamsterityyppisen kaverin kanssa, emme ole aivan yksin, puolenkymmennen tyypin pyörät siinä laskettiin ja pyörien määräksi saatiin melkein kymmenkertainen määrä. Eli tämä maksajien joukko on lopulta hyvinkin pieni, liikkunee kymmenissätuhansissa. Entinen työpaikkalääkärini tapasi aina reseptiä ojentaessaan, (tuliko lääkitys sittenkään kohdalleen, en ole aina aivan varma), kysäistä:"Onko reilua näin?"