No se taisi olla tilanteena toisin päin, eli jono pysähtyi äkisti, niin teki motoristikin, mutta perästä tuli Ford Focus tuhatta ja sataa perään.Useimmille kerta riittääkin, kuten kaverille Tuusulan motarilla.Harvoin sitä on tullut takaa yliajetuksi, vaikka lähtee ihan maltilla.
Jokainen omalla tavallaan, mutta itse en jaksa enää reuhata kun en saa siitä kiksejä.
Jos jättää takana tulevat kauaksi, ei tule koskaan yliajetuksi takaa. Moottoripyörällä voi säädellä takana tulevan pitämää turvaväliä. Tietty myös omaa väliä edessä meneviin.
Tuo on aivan he*vetin vaarallinen tilanne kun on äkisti pysähtyneen jonon viimeisenä ja aivan eri tilanne kuin se missä kiihdytetään liikkelle valoista. Silloin on kyllä erittäin harvinaista että joku takaa kiihdyttäisi yli.
Siksi juuri minusta kannattaa tehdä niin kuin MattiR sanoikin, eli pitää parhaansa muikaan itse huolta ettei itse joudu tekemään äkillistä jarrutusta, koska silloin luo ihan itse tilanteen jossa joku voi rysäyttää perään.
Eli jos Tuusulanväylälläkin olisi motoristin edessä ollut reilusti väliä, olisi saattanut olla mahdollista hidastaa maltillisesti ja takana tuleva olisi saattanut havainnut jarrutuksen ajoissa. Tosin mikään ei suojaa täydellisiltä takaa tulevilta puusilmiltä, kuten Tuusulanväylällä tapahtui ja mitä isompi väli takana sitä isommalla nopeuserolla voi törmätä.
Lisäksi kun itse kiihdyttää reippaasti, on myös osaltaan itse luomassa tilanteita, joissa saattaa joutua äkisti myös itse jarruttamaan. Vaikkapa siksi että seuraava jonon perä tulee vastaan, vauhtia tulikin vähän reippaasti ja kovempi jarrutus kuin pitikään.
Onhan tässä Turuntien tapauksessakin voinut käydä niin että on lähdetty vähän reippaammin ja sitten kaarteessa joku ei ole kaarteen takia nähnyt peileistään takaa lähestyvää motoristia ja vaihtanut kaistaa eteen. (Mitä ei olisi ehkä tapahtunut jos nopeuserot olisivat pienemmät.)
Tai sitten motoristi on hapettanut reippaasti kaarteeseen sisään eikä ole kaarteen vuoksi havainnut että kaarteen takana onkin vasemmalla kaistalla autoja. Vähän liian tiukka jarrutus, etunen alta ja kaseikkoon.
Kummassakaan tapauksessa onnettomuuta ei olisi tapahtunut jos ei olisi lähdetty valoista "vähän reippaammin".
Tietenkään tästä ei pidä päätellä että kumpikaan näistä mahdollisista skenaarioista olis tapahtunut Turuntiellä. Onhan hyvin mahdollista että motoristi on ajanut ihan rauhallisesti ja joku vaihtanut kaistaa suoraan kylkeen.
Sen sijaan jos lähtee "reippaammin" vetämään kaulaa, kummatkin ylläolevista tilanteista voivat realisoitua. Toisin kuin siinä tilanteessa että pitää edessään tyhjää tilaa ja että voi hidastaa hillitysti. Joka tapauksessa ainakin peräänajonopeus alenee ja saatat pystyä pitämään pyörän pystyssä. Vaarallisin tilanne on iso tyhjä tila takana, koska sieltä joku voi tulla kymmenien kilometrien nopeuserolla perään.
Suomi on täynnä paikkoja joissa voi lähteä vähän reippaammin ilman isompaa riskiä, mutta pääkaupunkiseudun pääväylät perjantai-iltapäivänä eivät ole sellaisia.
Itse ajelen pyörää ruuhkissa vähän kuin rekkaa. Edessä täytyy olla tilaa hidastaa ilman paniikkijarrutuksia. Ja takanatulijankin soisi pitävän sen turvavälin sitä varten jos esimerkiksi joku vaihtaa kaistaa eteen ja sitten joutuu jarruttamaan.
Jos vielä pitää nopeuseron kaistojen välillä enintään 20-30 km/h (nopeudesta riippuen), saattaa pystyä jopa tekemään jotain jos joku vaihtaa eteen.
Eli siis jos oikea kaista hidastuu, alenna nopeutta myös vasemmalla kaistalla.
1) tulet autoista varmemmin havaituksi, kun et ilmesty yllättäen
2) saat enemmän aikaa tehdä jotain jos sinua ei havaita
3) Törmäyksen nopeusero on pienempi (vrt tulet sataa ja joku vaihtaa 50 km/h kaistalta eteen vs. 50 ja 70 km/h)
Tieteessä teoriat testataan käänteisellä väittämällä, eli:
Onko turvallista ajaa vasenta kaistaa sataa ohi jos oikea on juuri pysähtymässä paikoilleen?
Tuskin. n+1 oikealla kaistalla olevaa miettii juuri kaistanvaihtoa vasemmalle.
Lisätään tähän vielä kaarre tai vesisadetta + pisaroita peileihin, niin eteen vaihtavien määrä kasvaa rutosti.