Ihan näin teoriatasolla edelleen jatkaen...
1. Jos mopo on kaadettuna kyljelleen ja sen jälkeen koittaa hypätä niin mistä siinä ponnistusvaiheessa saa tukea? Maassa kieriessä ponnistaminen on varmaan todella hankalaa.
Tätä jäin tässä tapahtumassa itsekin pohdiskelemaan. Jos sanalla "hyppääminen" tarkoitetaan suunnanmuutosta alkuperäiseen verrattuna, niin ainoa mahdollinen onnistuva suunta lienee olisi ylöspäin, ja sekin vaatisi ponnistusalustan (eli prätkän alle).
2. Jos nopeudet ovat vaikka kaupunkinopeuksia niin onko parempi jarruttaa ylimääräinen 10m kun käyttää se sama matka ja aika mopon kaatamiseen ja makuullaan ponnisteluihin. Kuivalla asfaltilla tuollaisella matkalla mopo hidastuu jo aika paljon...
Kaupunkinopeudella 10 metriä lisää jarrutusmatkaa on huomattava nopeuden alentuminen. Iso ero on myös sillä, tuleeko tilanteeseen 65 vai 55 mittarissa.
4. Jos mopo on esimerkiksi tässä tapauksessa olevan caponordin kaltainen korkea katuenduro pystyllä istuma-asennolla niin olisiko se kovin turmiokas törmäämistapa jos juuri ennen törmäystä nousisi tapeille seisomaan tai jopa onnistuisi hieman ponnistamaan ylöspäin.
Eiköhän mäkihyppyponnistus olisi ihan järkevä vaihtoehto millä tahansa prätkällä, jos:
- siihen valmistautuminen ei haittaisi väistöä
- siihen valmistautuminen ei haittaisi jarrutusta
- sen osaisi tehdä oikea-aikaisesti (loppuun asti jarruttaen, mutta kuitenkin ajoissa)
Näin kerran kun motoristi ajoi kolmion takaa tulleen pikkuauton kylkeen, etupyörän kohdalle (sivulta eli etuajo-oikeutettua tietä tullen). Vauhtia oli onneksi todella vähän, ja mitään ei luultavasti käynyt. Kyseinen kyykkykuski jarrutti loppuun asti ja pyörähti itse (prätkä jäi törmäyskohtaan) auton konepellille selälleen. Tapahtumasta jäi itselleni sellainen käsitys, että kyseisellä auto/prätkä/osumakohta/osumasuunta -kombinaatiolla motoristi olisi kaikissa nopeuksissa automaattisesti lentänyt auton yli (eli ei olisi osunut ainakaan auton kylkeen), prätkä oli yksinkertaisesti niin paljon korkeampi kuin konepellin kohta kyseisessä pikkuautossa.
Mikäli törmäys tapahtuu auton keskiosaan niin silloin harvemmin tuolla etukäteen kaadolla onnistuu auton väistämään. Keskiosaan törmätessä korkean mopon tapeilla seisten se mahdollinen osuma tulee mopoilijan jalkoihin ja keskivartaloon. Onko se turvallisempaa kuin koko ylävartalon ja pään altistaminen iskulle?
Hankala kysymys, mutta kyllä jotenkin ajattelisin päätä kaikkein arimpana ja myös tärkeimpänä. Mieluimmin reidet murskaksi kuin pääkallo.
Onneksi tällä kertaa selvittiin kohtuullisin pienin vaurioin.
Samaa mieltä, onneksi ketjun aiheena olleelle ei mitään ihan järkyttävän pahoja vammoja tullut.
Se mikä mua tässä tapauksessa kiinnostaa, on
toimintamallit.
Otan itseni (huonoksi) esimerkiksi: tiedän pystyväni paniikkitilanteessa vain yhteen asiaan. Tarvitsen siis toimintamallin tuohon ainoaan suoritukseeni ja toivon sen tällä hetkellä olevan
jarrutus.
Toimintamallia siis tarvitsen, kun en kuitenkaan ehdi ajatella mitään paniikkitilanteessa, ja vaikka ehkä ehtisinkin, niin en kykene, koska olen paniikissa.
Toivon tulevaisuudessa (treenin ja toimintamallien ajattelun myötä) pystyväni kahteen asiaan paniikkitilanteessa:
tehokas jarrutus ja
väistömahdollisuuksien hakeminen.
Nyt olen alkanut miettimään sitä, että pitäisikö tuon kahden kohdan sisäistettyäni yrittää opetella toimintamalliksi
- ensin tehokas jarrutus
- väistömahdollisuuksien skannaus
- juuri ennen vääjäämätöntä törmäystä kroppa mahdollisimman ylös
Toimintamallin ongelma on sen yleispätevyyden puute. Leikitään numeroilla: jos esim. 20 % tapauksista kannattaisi kaataa pyörä, ja 80 % tapauksista ei, niin kumpi toimintamalli kannattaa opetella?
Tuohon prätkän tahalteen kaatamisen järkevyyteen en usko, en ainakaan tällä hetkellä.
