Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
On tullut matkan varrella sen verran nähtyä erilaisia tapauksia, että aika hyvin voi yleistää. Esim. tapaus, jossa kaveri bylsi vuosikausia vieraita hoitoja ja vaimo sai niistä muutamia tapauksia selville, mutta edelleen ovat naimisissa kun mies on sen verran vakuuttava selittäjä ja vaimo sen verran yksinkertainen, että uskoo (tai haluaa uskoa) miehen selityksiä. On toki päinvastoinkin; kaveri kävi kerran sohaisemassa ja vaimo pisti laakista pellolle. Eräs mies hoiteli vuosikausia toista naista, mutta ei jäänyt kertaakaan kiinni, vaikka vaimo vahvasti epäili. Siinä joutui meikäläinenkin välillä (toki miehen pyynnöstä, koska kaveria ei saa käräyttää) esiintymään vakuuttavasti ja selittämään vaimolle miehen olevan aivan muualla kuin missä tämä todellisuudessa oli, sillä vaimolle ei voinut kertoa, että mies oli paraikaa höyläyshommissa toisen naisen kanssa. Pyydänkin näin jälkikäteen kaverin vaimolta anteeksi, että tuli puhuttua ns. muunneltua totuutta, mutta ehkä niin oli parempi, mene tiedä.Sanoisinpa miehenä, että älähän yleistä!Miehenä voin sanoa, että eipä kannata todellakaan uskoa. Yleisellä taholla todeten minua on huvittanut, että naiset uskovat - tai haluavat tosisasioista piittaamatta uskoa - ne kaikenlaiset valeet, joita me miehet keksimme. Teet oikein kun pistät homman poikki kerrasta; luottamusta joko on tai ei. Tsemppiä, Priscilla!Nyt ukko väittää lopettaneensa suhteen jne. tiedättehän sen p-kan jauhamisen, mihin ei usko Erkkikään.![]()
Hyvä kommentti!Samoin, ei kaikki puhu paskaa.
Ja jos joku on elänyt niin, ettei ole tarvinnut katua mitään elämässään (l. ilman mokia), ilmottautukoon täällä.
Hän tarvitsee muutaman elämänohjeen.
![]()
Tuollaisessa tapauksessa joko molemmat löytää uuden kasvualustan tai sitten erotaan ja jatketaan entisillä arvoilla.
Hupsista heijaa - nyt puhut vain omasta puolestasi....Mutta minkäs teet, tälläiseksi normaali elämä on muotoutunut...
Voi perse mitä tekstiä.Haluaako elää sen kumppanin kanssa yhdessä elämää hänen itsensä vuoksi, vai siksi että häneltä saisi jotain ja hän tekisi aina niinkuin tahdot?
Mikälli kallistuu jälkimmäiseen niin mikä on silloin loppujen lopuksi se oma "moraali"
Yhteiskuntamme ja tapanormimme mukaanhan tämä jälkimmäinen on tietenkin se ainoa hyväksyttä näkökanta, puoliso on aina omaisuutta.
Oma moraali on usein lähes täysin yhteiskunnan muokkaama/aikaansaamaTällä ei mielestäni ole mitään tekemistä omistamisen tai yhteiskunnan normien kanssa, oman moraalin kanssa sitäkin enemmän.
Toista ihmistä ei voi omistaa - ei edes omia lapsia.Voi perse mitä tekstiä.Haluaako elää sen kumppanin kanssa yhdessä elämää hänen itsensä vuoksi, vai siksi että häneltä saisi jotain ja hän tekisi aina niinkuin tahdot?
Mikälli kallistuu jälkimmäiseen niin mikä on silloin loppujen lopuksi se oma "moraali"
Yhteiskuntamme ja tapanormimme mukaanhan tämä jälkimmäinen on tietenkin se ainoa hyväksyttä näkökanta, puoliso on aina omaisuutta.Jos ei ole valmis sitoutumaan pelkästään sen oman puolison kanssa olemiseen, niin pitääkö sitä mennä naimisiin? Itse olen ainakin käsittänyt että naimisiin mennessä nimenomaan sitoudutaan siihen toiseen ihmiseen. Tällä ei mielestäni ole mitään tekemistä omistamisen tai yhteiskunnan normien kanssa, oman moraalin kanssa sitäkin enemmän.![]()
Tuo teksti osoittaa juuri sitä mitä nykyään parisuhteista ajatellaan ja tämä pätee niin nuoriin kuin varttuneimpiinkin. Parisuhteen eteen ei olla valmiita tekemään töitä, valitettavasti...Ja (vaikka tää nyt lentää kovaa ja korkeelta ohi alkuperäsen aiheen) naimisiin mennessä lupaus "kunnes kuolema meidät erottaa", ja ajatus ikuisesti yhdessäolosta ei mun mielestä vaan nyky-yhteiskunnassa oikeen toimi. Tietenkin sen voi halutessaan saada toimimaan, ja hyvä jos siinä onnistuu! Se vaan vaatii molemmilta osapuolilta sen, että osaa myös antaa tilaa toiselle eikä kuvittele omistavansa... Ja helppoahan tämä on näin sanoa, niinkun FarAway jo sanoi, se on kova koulu ja moni siitä ei selviä. (epäilempä etten itsekään selviäisi.)
Elämä on vaiheista vaiheisiin kulkua, ja jokaisesta vaiheesta oppii jotain.
Toivottavasti tämä nyt kuulostaa edes vähän siltä mitä yritän sanoa![]()
Näinhän se juuri on. Ja molempien pitää vielä tahtoa sitä yhtäaikaaJonkun isoisä jo tossa aiemmin lienee tokaissut, että avioliitto on
tahtotila.
Ja niinhän minäkin pahoin pelkään.
![]()
Avioerolapsena allekirjoitan tän myös.Avioerolapsena olen sitä mieltä, että parempi lapsille jakautunut riidaton koti, kuin vanhemmat jotka pelkästään lasten takia asuvat yhdessä, siitä kärsivät kaikki osapuolet.
Tuon käsityksen siitä textistä voi saada, vaikka en sitä tarkoittanut.Hyvä kun tuli kokemusperäistä kommenttia tuohon erolapsen asemaan. MattiR kysyi, mitä lapset ovat tehneet ansaitakseen tuon rangaistuksen. Rangaistus voi siis olla sekin, että joutuu vuosikaudet katsomaan toisilleen kylmiä ihmisiä, siitäkö sitä kiintymystä ym.oppii?