-
Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.
Kyllä se ainakin on turhaa että väittää pystyvänsä antamaan pettämisen anteeksi ja tuntee itsensä siten hyväksi ja vahvaksi ihmiseksi. Ei kaikkeen tarvitse pystyä. Kuten joku jo mainitsi, kyllä sen asian kanssa ehkä elää voi mutta turha luulla että mikään tuntuisi yhtä hyvältä enää. Ja kun se liittyy suhteen intiimiin puoleen erittäin vahvasti, ja kun se intiimi puoli on erittäin merkittävä asia suhteessa, niin ei se homma vaan toimi. Luulisin että lyöminenkin on helpompi asia korjata vaikka on myös vakava virhe ja erittäin vaikea uskoa että oli viimeinen kerta.
On tullut matkan varrella sen verran nähtyä erilaisia tapauksia, että aika hyvin voi yleistää. Esim. tapaus, jossa kaveri bylsi vuosikausia vieraita hoitoja ja vaimo sai niistä muutamia tapauksia selville, mutta edelleen ovat naimisissa kun mies on sen verran vakuuttava selittäjä ja vaimo sen verran yksinkertainen, että uskoo (tai haluaa uskoa) miehen selityksiä. On toki päinvastoinkin; kaveri kävi kerran sohaisemassa ja vaimo pisti laakista pellolle. Eräs mies hoiteli vuosikausia toista naista, mutta ei jäänyt kertaakaan kiinni, vaikka vaimo vahvasti epäili. Siinä joutui meikäläinenkin välillä (toki miehen pyynnöstä, koska kaveria ei saa käräyttää) esiintymään vakuuttavasti ja selittämään vaimolle miehen olevan aivan muualla kuin missä tämä todellisuudessa oli, sillä vaimolle ei voinut kertoa, että mies oli paraikaa höyläyshommissa toisen naisen kanssa. Pyydänkin näin jälkikäteen kaverin vaimolta anteeksi, että tuli puhuttua ns. muunneltua totuutta, mutta ehkä niin oli parempi, mene tiedä.Sanoisinpa miehenä, että älähän yleistä!Miehenä voin sanoa, että eipä kannata todellakaan uskoa. Yleisellä taholla todeten minua on huvittanut, että naiset uskovat - tai haluavat tosisasioista piittaamatta uskoa - ne kaikenlaiset valeet, joita me miehet keksimme. Teet oikein kun pistät homman poikki kerrasta; luottamusta joko on tai ei. Tsemppiä, Priscilla!
Hyvä kommentti!Samoin, ei kaikki puhu paskaa.
Ja jos joku on elänyt niin, ettei ole tarvinnut katua mitään elämässään (l. ilman mokia), ilmottautukoon täällä.
Hän tarvitsee muutaman elämänohjeen.
Yleensäkkin asioilla on vaan se merkitys minkä itse niille antaa.
Haluaako elää sen kumppanin kanssa yhdessä elämää hänen itsensä vuoksi, vai siksi että häneltä saisi jotain ja hän tekisi aina niinkuin tahdot?
Mikälli kallistuu jälkimmäiseen niin mikä on silloin loppujen lopuksi se oma "moraali"
Yhteiskuntamme ja tapanormimme mukaanhan tämä jälkimmäinen on tietenkin se ainoa hyväksyttä näkökanta, puoliso on aina omaisuutta.
Tietysti kun asioita tekee salaa niin se on taas pielessä siltä osin.
Elämä kuitenkin opettaa, toiset oppii nopeasti, toiset ei. Älä tuomitse ettet tuomitse itseäsi.
Jotkut on tarvesidonaisempia ja parisuhdekkin on monelle vaan saavutettujen asemien varmistelua.
Ja "pettäminen" horjuttaa loppujen lopuksi vain omien pelkojen suojaksi rakennettuja suojapilareita.
Mutta minkäs teet, tälläiseksi normaali elämä on muotoutunut. (normaali ei ole sama kuin luonollinen)
Tuollaisessa tapauksessa joko molemmat löytää uuden kasvualustan tai sitten erotaan ja jatketaan entisillä arvoilla.
Nää on arkoja ja vaikeita paikkoja aina ja näitä tulee väistämättä kaikkialla, missä miehet ja naiset tai ylipäänsä seksuaaliset ja tuntevat olennot kohtaa. Jotain keskimääräisiä yleistyksiä on mahdollista tehdä ja jotain voi oppia muiden ihmisten kokemuksista, mutta suurimmaksi osaksi meistä jokainen tekee samat mokat ja keplottelee niiden kanssa eteenpäin miten kuten sattuu osaamaan. Moka voi olla myös se, että varoo liikaa niitä mokia. Niistä nimittäin voi oppia itsestään, toisesta ja parisuhteesta aivan mielettömästi, jos on voimaa ottaa oppi vastaan. Se on kova koulu ja toisinaan päästötodistuksena tulee eropaperit, mutta ei välttämättä. Lopputulos voi olla myös entistä suurempi varmuus siitä suhteesta: jos tämäkään ei sitä kyennyt kaatamaan, niin mikä sitten?
Täällä on paljon puhuttu luottamuksesta ja sen menettämisestä. Olen sikäli samaa mieltä, että se on suhteen kivijalka, toiseen täytyy voida luottaa, mutta luottamus on paljon muutakin kuin sitä, että ei harrasta seksiä eikä rakastu toiseen. Jälkimmäistä on kaiken lisäksi mahdoton edes luvata, ne on aika omavaltaisia tunteita. Seksille on helpompi sanoa ei… ehkä. Olennaisempaa luottamuksessa on varmuus, että toinen pyrkii olemaan rehellinen (niin rehellinen kuin osaa, absoluuttisen rehellinen ihminen ei kai kykene olemaan itselleenkään), ei jätä hädän hetkellä, ei tahallaan halua vahingoittaa ja silloin, kun tulee ongelmia, yrittää ne selvittää eikä väistää niitä. Nää kerrasta poikki jutut on musta aivan yhtä paljon luottamuksen pettämistä kuin salaiset sivusuhteetkin. Etenkin silloin, kun ei ole kyse pelkästään parisuhteesta, kahden aikuisen keskinäisestä leikkikentästä, vaan perheestä, lasten kodista, loukattujen tunteiden ei kannata antaa saada kaikkea valtaa ja romuttaa holtittomasti sellaista, mikä vielä on säilynyt ehjänä.
Enpä tiedä, oliko tää nyt vastausta mihinkään. Olipahan vaan tämän ketjun herättämiä mietteitä, joita olen tämän siippani kanssa taivalletun neljännesvuosisataisen matkan varrella moneen kertaan miettinyt. Alkaa tämä paatti olla melkoisen monissa myrskyissä koeteltu kolhittu ja paikkailtu, mutta pinnalla edelleen ja aina ajoittain purjehtii jopa uljaammin kuin neitsytmatkallaan. Joskin uppoamaton ei ole tämäkään.
edit: sisälukuharjoitusta...
Hupsista heijaa - nyt puhut vain omasta puolestasi.
Kovin suppeasti tätä asiaa minun mielestäni käsitellään edelleenkin
(siis et sinä, mutta yleensä *heh*).
Yhteiset lapset - onko heilä oikeus vanhempiinsa ja 'normaaliin'
päivittäiseen kanssakäymiseen. Kun toinen lähtee, niin ne
päivitäiset kontaktit ovat muuta kuin päivittäisiä. Mitäs pahaa
he ovat ehtineet tehdä ja miksi heidän tulee saada osansa tästä
sopasta. Tätäkin sopisi ajatella etukäteen muullakin kuin 'munalla'.
Omaisuus - sen jakaminen on kuin lapsilta ryöstäisi. Vaikutukset
ovat moninaiset. Ei pelkästään 'sulle -mulle'.
Ja sitten se luottamus - mikään ei ole niin kuin ennen. Sopii
kokeilla, jos ei muuten usko. Toiseksi sitten tulee mieleen,
että mitkä kaikki muut asiat eivät myöskään pidä paikkaansa.
Tosiasiahan on, ettei kenenkään perässä voi, pysty eikä kannata
juosta, joten sikäli on aivan mahdoton vahtia ketään. Mistäpä
sitä sitten tietää minne se toinen niitä vähiä talousrahoja
kiikuttaa - tarjoo niillä illallisia tai 'ooperoita' , että pääsis
pa*olle. Niitä talousrahoista sovittuja säästöjä, joilla lapsille
piti hommmata vaikka kiva kesä, mutta nepäs kuluikin
höyläämiseen. Luota siinä sitten ihan koko rahalla - eikös vain?
Tietenkin asioita kannattaisi miettiä ensin (ei 'munalla'), ettei
ihan suotta joudu likapyykinpesuun.
Mutta .. mutta .. jos parisuhde mättää, niin fiksu tapa on
hoidella se joko kuntoon tai loppuun ilman, että se (ne)
kolmannet ovat kovin kiinteästi (näkyvästi) mukana. Jos tunteita
ei enää ole, niin sitten niitä ei ole. Valitettavan tavallista nykyään.
Kiinnijääminen jostain höyläämisestä ei oikein tunnu järkevältä
aiheen aloitukselta. Itse asiassahan se on jo seurausta ja osoitus
melkoisesta puhumisen puutteesta ja lukkiutumisesta.
"Suomalainen mies ei puhu ja sitten, kun puhuu, niin sitä
pyydetään lopettamaan.", sanoi eräs ystäväiseni tässä taannoin.
Ihan oma mielenkiintoinen kysymys on, että oliko niitä tunteita
alun perinkään. Oliko kysymyksessä yksipuoliset tunteet -
toinen oli innokas, mutta toinen ikäänkuin joutui. Entäs oliko
kyseessä riippuvuus toisesta henkilöstä tai turvallisuus ja
turvarakenteet tai vaikkapa vain yhteiskunnallisesti
hyväsksyttävä status suvun piirissä, työpaikalla ja muutenkin.
Kyseessä voi olla 'minulla menee ihan hyvin - katsokaa vaikka'
ilmiö. Tai vaikka mitä muuta, jopa molemminpuolinen oikea
rakkauskin. Miten sitä voi sellaista ihminen tietää.
Tietyllä tavalla olisi hyvä, jos pystyisi olemaan ihan oikeasti
rehellinen itselleen ja siten myös sitä puolisoa kohtaan. Monet
ongelma tulisi vältettyä ennen kuin ne ehtisivät edes syntyä.
Avioliitto on ihan hyvä juttu - mutta aika herkkä luonteeltaan.
Kaikille se ei vaan yksinkertaisesti sovi. Innokkaita kokeilijoita
on yllättävänkin paljon.
Ihmistä pitäisi arvostaa sen mukaan mitä hän oikeasti on -
ei titteleiden tai instituutioiden tai rakenteiden perusteella.
Monesti hyvin menestyneet ovat ihmisinä täysiä mulkkuja -
poikkeuksiakin on - luojan kiitos.
Edit:
FarAway - hienosti laitoit asioita.
Voi perse mitä tekstiä.
G
Guest
Guest
Oma moraali on usein lähes täysin yhteiskunnan muokkaama/aikaansaama
Toista ihmistä ei voi omistaa - ei edes omia lapsia.Voi perse mitä tekstiä.Jos ei ole valmis sitoutumaan pelkästään sen oman puolison kanssa olemiseen, niin pitääkö sitä mennä naimisiin? Itse olen ainakin käsittänyt että naimisiin mennessä nimenomaan sitoudutaan siihen toiseen ihmiseen. Tällä ei mielestäni ole mitään tekemistä omistamisen tai yhteiskunnan normien kanssa, oman moraalin kanssa sitäkin enemmän.
Lapsista voi olla juridisesti vastuussa, mutta ei niitä omistaa voi.
Avioliitto on kahden ihmisen (ja Jumalan - kirkon oppien mukaan)
välinen keskinäinen sopimus ja he sitten elävät sitä niin kuin
haluavat tai parhaaksi näkevät. Mitäpä siihen muilla olisi sanomista,
kunhan eivät satuta toisiaan (sen laki kieltää).
Ihan hyvä kysymys on, että miksi ihmeessä pitää avioliittoon mennä,
kun sinne ei ole pakko joutuakaan - nykyisin.
Periminen ja toimeentulo - 'kämppiksen' kuoleman jälkeen -
ja oliko muita syitä?
G
Guest
Guest
Ja (vaikka tää nyt lentää kovaa ja korkeelta ohi alkuperäsen aiheen) naimisiin mennessä lupaus "kunnes kuolema meidät erottaa", ja ajatus ikuisesti yhdessäolosta ei mun mielestä vaan nyky-yhteiskunnassa oikeen toimi. Tietenkin sen voi halutessaan saada toimimaan, ja hyvä jos siinä onnistuu! Se vaan vaatii molemmilta osapuolilta sen, että osaa myös antaa tilaa toiselle eikä kuvittele omistavansa... Ja helppoahan tämä on näin sanoa, niinkun FarAway jo sanoi, se on kova koulu ja moni siitä ei selviä. (epäilempä etten itsekään selviäisi.)
Elämä on vaiheista vaiheisiin kulkua, ja jokaisesta vaiheesta oppii jotain.
Toivottavasti tämä nyt kuulostaa edes vähän siltä mitä yritän sanoa
Elämä on vaiheista vaiheisiin kulkua, ja jokaisesta vaiheesta oppii jotain.
Toivottavasti tämä nyt kuulostaa edes vähän siltä mitä yritän sanoa
Tuo teksti osoittaa juuri sitä mitä nykyään parisuhteista ajatellaan ja tämä pätee niin nuoriin kuin varttuneimpiinkin. Parisuhteen eteen ei olla valmiita tekemään töitä, valitettavasti...Ja (vaikka tää nyt lentää kovaa ja korkeelta ohi alkuperäsen aiheen) naimisiin mennessä lupaus "kunnes kuolema meidät erottaa", ja ajatus ikuisesti yhdessäolosta ei mun mielestä vaan nyky-yhteiskunnassa oikeen toimi. Tietenkin sen voi halutessaan saada toimimaan, ja hyvä jos siinä onnistuu! Se vaan vaatii molemmilta osapuolilta sen, että osaa myös antaa tilaa toiselle eikä kuvittele omistavansa... Ja helppoahan tämä on näin sanoa, niinkun FarAway jo sanoi, se on kova koulu ja moni siitä ei selviä. (epäilempä etten itsekään selviäisi.)
Elämä on vaiheista vaiheisiin kulkua, ja jokaisesta vaiheesta oppii jotain.
Toivottavasti tämä nyt kuulostaa edes vähän siltä mitä yritän sanoa
G
Guest
Guest
Näinhän se juuri on. Ja molempien pitää vielä tahtoa sitä yhtäaikaaJonkun isoisä jo tossa aiemmin lienee tokaissut, että avioliitto on
tahtotila.
Ja niinhän minäkin pahoin pelkään.
On ihmisiä, jotka haluavat kaiken, kotiin pullantuoksuisen/remontoivan vaimon/miehen ja vapaa-ajalle kiihkeän seksipedon jonka kanssa ei tarvinne keskustella siitä kuka käy kaupassa tai hakee muksut hoidosta.
Ihan esimerkkinä oma isäni jolla vaimo ja 3 lasta pyöritti kotia ja rakastajatar jonka kanssa tehtiin jotain ihan muuta. Eipä ukko olis tunnustanut ikipäivänä, jollei olis rysän päältä narahtanut. Silloinkin vielä ilmoitti, että haluais pitää molemmat, onneks mutsi ei ihan niin höppänä ollut .
Avioerolapsena olen sitä mieltä, että parempi lapsille jakautunut riidaton koti, kuin vanhemmat jotka pelkästään lasten takia asuvat yhdessä, siitä kärsivät kaikki osapuolet.
Kun luottamus kerran on mennyttä, voisihan petetty osapuoli myös maistaa sitä kiellettyä hedelmää ja kertoa siitä sitten avoimesti. Eipä taitais vastapuoli tykätä siitäkään eikä se tietenkään mitään enää korjaa mutta kostokin voi olla suloinen.
* nimim. kokemusta on*
-Ja nää oli vaan mun mielipiteitä-
Ihan esimerkkinä oma isäni jolla vaimo ja 3 lasta pyöritti kotia ja rakastajatar jonka kanssa tehtiin jotain ihan muuta. Eipä ukko olis tunnustanut ikipäivänä, jollei olis rysän päältä narahtanut. Silloinkin vielä ilmoitti, että haluais pitää molemmat, onneks mutsi ei ihan niin höppänä ollut .
Avioerolapsena olen sitä mieltä, että parempi lapsille jakautunut riidaton koti, kuin vanhemmat jotka pelkästään lasten takia asuvat yhdessä, siitä kärsivät kaikki osapuolet.
Kun luottamus kerran on mennyttä, voisihan petetty osapuoli myös maistaa sitä kiellettyä hedelmää ja kertoa siitä sitten avoimesti. Eipä taitais vastapuoli tykätä siitäkään eikä se tietenkään mitään enää korjaa mutta kostokin voi olla suloinen.
* nimim. kokemusta on*
-Ja nää oli vaan mun mielipiteitä-
G
Guest
Guest
Avioerolapsena allekirjoitan tän myös.
Toisaalta.. Näin opitaan että ongelmat ratkeaa tällä tavalla... Erotaan ja se siitä.
Mutta onko se sitten huono vai hyvä juttu, sitä en tiedä.
Hyvä kun tuli kokemusperäistä kommenttia tuohon erolapsen asemaan. MattiR kysyi, mitä lapset ovat tehneet ansaitakseen tuon rangaistuksen. Rangaistus voi siis olla sekin, että joutuu vuosikaudet katsomaan toisilleen kylmiä ihmisiä, siitäkö sitä kiintymystä ym.oppii?
Tuohon bubblen "Näin opitaan että ongelmat ratkeaa tällä tavalla... Erotaan ja se siitä." sanoisin, että hätäisesti ajateltu. Erittäin moni lapsi välttää viimeiseen asti joitakin vanhempiensa virheitä, joista on aikanaan kärsinyt. Itse tunnen esimerkit juoppoperheestä ja väkivallan käyttäjistä (eri tapaukset), lapset erittäin fiksuja ja vannovat etteivät itse sorru tuollaiseen.
No joo, kaipa tämä pitäisi leikata jostain kohtaa poikki ja tehdä uusi ketju, aloittajan asiat hukkuivat minunkin takiani vielä lisää
Tuohon bubblen "Näin opitaan että ongelmat ratkeaa tällä tavalla... Erotaan ja se siitä." sanoisin, että hätäisesti ajateltu. Erittäin moni lapsi välttää viimeiseen asti joitakin vanhempiensa virheitä, joista on aikanaan kärsinyt. Itse tunnen esimerkit juoppoperheestä ja väkivallan käyttäjistä (eri tapaukset), lapset erittäin fiksuja ja vannovat etteivät itse sorru tuollaiseen.
No joo, kaipa tämä pitäisi leikata jostain kohtaa poikki ja tehdä uusi ketju, aloittajan asiat hukkuivat minunkin takiani vielä lisää
Tuon käsityksen siitä textistä voi saada, vaikka en sitä tarkoittanut.
Hieman pidemmällä totean, että jos tunteet loppuvat, niin on
ihan oikeasti syytä splitata.
Muuten KAIKKI kärsivät. Ei se minunkaan mielestäni ole oikein, että
väkisin jatketaan.