Motoristit ja moraali

[MagnaMan]

Avioerolapsena olen sitä mieltä, että parempi lapsille  jakautunut riidaton koti, kuin vanhemmat jotka pelkästään lasten takia asuvat yhdessä, siitä kärsivät kaikki osapuolet.

Avioerolapsena allekirjoitan tän myös.
Toisaalta.. Näin opitaan että ongelmat ratkeaa tällä tavalla... Erotaan ja se siitä.
Mutta onko se sitten huono vai hyvä juttu, sitä en tiedä.

Kuka oppii ja kuka ei? Vanhempien vikako on, että nykyään erotaan herkästi? Eihän toki, vai onko vastuu omista teoistakin siirretty vanhempien kannettavaksi?

 

[duracl]

Avioerolapsena olen sitä mieltä, että parempi lapsille  jakautunut riidaton koti, kuin vanhemmat jotka pelkästään lasten takia asuvat yhdessä, siitä kärsivät kaikki osapuolet.

Avioerolapsena allekirjoitan tän myös.
Toisaalta.. Näin opitaan että ongelmat ratkeaa tällä tavalla... Erotaan ja se siitä.
Mutta onko se sitten huono vai hyvä juttu, sitä en tiedä.

Avioerolapsena, kaksi avioeroa vierestä katselleena, en allekirjoita tuota kritiikittä. Joka asialla on kaksi puolta, eikä riitaisan kodin hajoaminen tyhjäksi riidattomaksi kämpäksi ole pelkästään hyvä asia.

 

[Jetro]

Avioerolapsena olen sitä mieltä, että parempi lapsille  jakautunut riidaton koti, kuin vanhemmat jotka pelkästään lasten takia asuvat yhdessä, siitä kärsivät kaikki osapuolet.

Avioerolapsena allekirjoitan tän myös.
Toisaalta.. Näin opitaan että ongelmat ratkeaa tällä tavalla... Erotaan ja se siitä.
Mutta onko se sitten huono vai hyvä juttu, sitä en tiedä.

Avioerolapsena, kaksi avioeroa vierestä katselleena, en allekirjoita tuota kritiikittä. Joka asialla on kaksi puolta, eikä riitaisan kodin hajoaminen tyhjäksi riidattomaksi kämpäksi ole pelkästään hyvä asia.

Ei mikään asia mikä rikkoo jotain ole hyvä asia mutta parempi ero kuin riidan jatkaminen...eihän se tilanne miksikään muutu enää siitä..no ehkä huonompaan suuntaan. Varsinkin jos ollaan umpikujassa.
Luottamus kun on mennyt niin se on mennyt, ei sitä takaisin tuoda. Ehkä liittoa voidaan jatkaa mutta se vaatii kovaa työtä sen eteen. Mutta työn tekeminen pitää aloittaa kun huomaa että kaikki ei ole suhteessa kohdallaan(jos huomaa).
Alkaa topicci taas luisua sivuraiteille mutta hyvä että näistäkin esitetään mielipiteitä.

 

[MattiR]

Avioerolapsena olen sitä mieltä, että parempi lapsille jakautunut riidaton koti, kuin vanhemmat jotka pelkästään lasten takia asuvat yhdessä, siitä kärsivät kaikki osapuolet.

Avioerolapsena allekirjoitan tän myös.
Toisaalta.. Näin opitaan että ongelmat ratkeaa tällä tavalla... Erotaan ja se siitä.
Mutta onko se sitten huono vai hyvä juttu, sitä en tiedä.

Avioerolapsena, kaksi avioeroa vierestä katselleena, en allekirjoita tuota kritiikittä. Joka asialla on kaksi puolta, eikä riitaisan kodin hajoaminen tyhjäksi riidattomaksi kämpäksi ole pelkästään hyvä asia.

Ei mikään asia mikä rikkoo jotain ole hyvä asia mutta parempi ero kuin riidan jatkaminen...eihän se tilanne miksikään muutu enää siitä..no ehkä huonompaan suuntaan. Varsinkin jos ollaan umpikujassa.
Luottamus kun on mennyt niin se on mennyt, ei sitä takaisin tuoda. Ehkä liittoa voidaan jatkaa mutta se vaatii kovaa työtä sen eteen. Mutta työn tekeminen pitää aloittaa kun huomaa että kaikki ei ole suhteessa kohdallaan(jos huomaa).
Alkaa topicci taas luisua sivuraiteille mutta hyvä että näistäkin esitetään mielipiteitä.

Tota noin ... eihän kaikessa tarvi olla aina riitaa ..
ns. sivistyneet ihmiset *huh* voivat olla ihan ilman huutoja ja
mekastuksia ja mätkimisiä niissä henkisesti kylmettyneissä
huoneissa. Lasten kannalta ehkä aika raaka juttu, mutta
tietenkin parempi kuin ainainen turpaanveto. Toisen ihmisen
mätkiminen on tässä maassa ihan oikea rikos, joten se on
lasten kannalta se vieläkin pahempi juttu, sillä se sisältää sekä
riidan että väkivallan.

Asiat ovat jotenskin niin kuin FarAway niitä maalaili - osasipa
pukea hienosti sanoiksi - siis mun mielestä. Eihän elämää ole
kukaan helpoksi väittänyt - valitettavasti. Aikamoista kasvua
jatkuvasti. Kun ikää tulee, niin ei enää aivan niin h*elvetisti
kuohahtele, mutta omat ongelmansa ne on tässäkin.

Parisataa vuotta sitten avioliitoilla oli taipumusta olla enempi
sellaisia teknisiä ja taloudellisia liittoutumia. Vieläkin noissa
deekumaissa avioliitot järjestetään miten nyt milläkin perusteella.
Joskus kyselin, että montako kamelia vaimosta saisi, mutta ei
siitä paljon olisi kostunut. En vaihtanut, vaikka ei tuo niin kovin
kaunis ole, mutta tarkoituksenmukainen kylläkin (vaimo on ihan
oikeasti huumorintajuinen - sen on pakko olla, kun mun kanssa
elelee, ei tälläistä muuten kukaan olisi kestänyt *huoh*).

 

[Guest]

Niin. Mua on ainakin lohduttanut se, että tää aihe on kiinnostanut ihmisiä, on tullut myötätuntoa ja ajatuksia. Kiitos!

Omat ratkaisut ovat vielä tekemättä. Avioeron ehtii hakea vaikka ensi viikolla tai jopa ensi kuussa tai vieläkin myöhemmin.. Kyllä se on harkittava tarkkaan, kun takana on 15 vuotta, kolme lasta, talo ja tavarat, muistot, ym. mitä ikinä tuona aikana ehtiikään yhteistä hankkia. Vaikeinta onkin sen luottamuksen suhteen.  Jos tästä jatketaan, kuvitteleeko mies saaneensa luvan vastaaviin suhteisiin tulevaisuudessa? Entäs kun "nuoripari" tapaa toisensa jatkossa, mitä tapahtuu? Onko kaikki todella ohi? Ja jos tästä päästään yli, lujittuuko liitto vai jääkö "särö maljakkoon" ikiajoiksi? Ainakin avioliitto olisi aloitettava tavallaan ihan alusta, ei jatkaa tästä entiseen malliin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Jos päädymme eroon, onko se lopulta se paras ratkaisu? Vain aika näyttää. Valitettavasti ei ole olemassa malliratkaisua, miten tulisi toimia. Mies on antanut ymmärtää, että tämä seikkailu olisi avannut hänen silmänsä huomaamaan, että vaimo on sittenkin se, jota hän oikeasti rakastaa. Feikkiä?

Melkoista tunnemyrskyä tämä aika on ollut.  Eipähän tarvitse katsella saippuaoopperoita telkusta, kun omassa elämässäkin sattuu ja tapahtuu  

Priscilla

 

[Bomber]

Mies on antanut ymmärtää, että tämä seikkailu olisi avannut hänen silmänsä huomaamaan, että vaimo on sittenkin se, jota hän oikeasti rakastaa. Feikkiä?

Tuota silmien avautumis- fraasia "rysän päältä kärynneet" mielellään viljelevät eli se on eräänlainen "kikka kakkonen".

 

[jjp]

'Ei oo vanhempien vika, että erotaan/opitaan eroamaan'. Sanottiin tuolla ylhäällä. Ei ehkä just sanasta sanaan, mutta enivei. Ei se varmaan siitä vanhempien eroamisesta johdu, mutta se johtuu mielestäni siitä 'lapsille pitää olla paremmin kuin minulla'. Eli lapset saa 'heti mulle kaikki tänne nyt'. Opitaan että ainoa tärkeä asia on MINÄ. Vain minun tunteeni/haluni ovat tärkeitä. Niinpä ei tehdä töitä vaikkapa nyt näiden parisuhteiden eteen. Katsotaan asiaa vain omalta kantilta. Olen sen itsekin tehnyt(=jättänyt tekemättä) ja todennut sitten myöhemmin, että eipä tuo hirveesti vaihtamalla parantunut. Ihmiset on erilaisia, mutta summa on aika vakio. Arki on arkea kaikkien kanssa.

 

[jjp]

Ja jos tästä päästään yli, lujittuuko liitto vai jääkö "särö maljakkoon" ikiajoiksi?

Olettaisin, että jää. Tiedän esimerkin, jossa pettäminen oli tapahtunut edellisessä suhteessa. Ei just tämän uuden kanssa, vaan jonkun vaan. Ja vuosia sitten. Tämä uusi sitten aina silloin tällöin uksi, että mitenkähän on? Tekisköhän se sen mullekin?

 

[duracl]

ns. sivistyneet ihmiset *huh* voivat olla ihan ilman huutoja ja
mekastuksia ja mätkimisiä niissä henkisesti kylmettyneissä
huoneissa. Lasten kannalta ehkä aika raaka juttu, mutta
tietenkin parempi kuin ainainen turpaanveto.

Molemmat on seurattu sivusta, sekä turpaanveto että "erilleen kasvaminen". Vaikea sanoa kumpi on pahempi; lapsen näkökulmasta perheen repiminen hajalle lähes yhtäkkiä, ilman varsinaista näkyvää syytä, oli ainakin reippaasti vaikeammin käsiteltävissä. Sen voi näennäisesti hyväksyä -koska vaistoaa että eroava vanhempi haluaa lapsen hyväksyvän- mutta en tiedä toipuuko siitä oikeasti koskaan.

 

[MattiR]

Ja jos tästä päästään yli, lujittuuko liitto vai jääkö "särö maljakkoon" ikiajoiksi?

Olettaisin, että jää. Tiedän esimerkin, jossa pettäminen oli tapahtunut edellisessä suhteessa. Ei just tämän uuden kanssa, vaan jonkun vaan. Ja vuosia sitten. Tämä uusi sitten aina silloin tällöin uksi, että mitenkähän on? Tekisköhän se sen mullekin?

Niinpä ... se luottamus ...

 

[Kekku]

Zen Cafe: "Kannattaako tunnustaa jos pettää":

Kannattaako tunnustaa jos pettää
pitäisikö heti kertoa
tulisiko olla, että anna mulle anteeksi
Kannattaako tunnustaa jos pettää

Vai olisiko viisaampaa et tapahtuman salaisi
ei puhuis siitä mitään siis ei hetkiin niihin palaisi
Koittais löytää syitä että seksin pystyis välttämään
Mut pitkän suhteen kuluessa se on täysin luonnollista

Kannattaako tunnustaa jos pettää
Kannattaako tunnustaa jos pettää

Viikon kestäis morkkis muttei sekään loputtomiin jatku
ja jos toinen kyselee
syytä outoon hiljaisuuteen joka kodissanne kiertää
syyttäis vuodenaikoja, tai kuukauden kiertoa

Kannattaako tunnustaa jos pettää
pitäisikö heti kertoa
kannattaako pistää koko asetelma paskaksi ja
kannattaako tunnustaa jos pettää

Vuoden päästä tuntuis ettei mitään tapahtunut eikä
juuri mikään muuttunut
ois helppo katsoo silmiin, helppo käydä saman patjan päälle
helppo nousta aamuisin

Kannattaako tunnustaa jos pettää…    

 

[duracl]

Ihan oma kysymyksensä sitten on, että pitäisikö toipua ...
Kasvun paikka (?) ..
--snip--
Kaiken kukkuraksi - kaikki se mikä ei tapa ei välttämättä vahvista

Toipuminen ja kasvaminen eivät ole toisiaan poissulkevia asioita - mielestäni kasvaminen edellyttää toipumista, koska ei sairaana voi kasvaa.

 

[whosia]

Eli pitäisi jaksaa toipua oikein eikä "sulkea ao. osastoa".
Aina ei vaan pysty/jaksa ja sillon ihminen muuttuu, muutoksen koko on suoraan verranollinen muumioidun kivun määrään.

 

[MattiR]

Ihan oma kysymyksensä sitten on, että pitäisikö toipua ...
Kasvun paikka (?) ..
--snip--
Kaiken kukkuraksi - kaikki se mikä ei tapa ei välttämättä vahvista

Toipuminen ja kasvaminen eivät ole toisiaan poissulkevia asioita - mielestäni kasvaminen edellyttää toipumista, koska ei sairaana voi kasvaa.

Vain sairaana nimenomaan voi kasvaa, edellyttäen, että se
kasvaminen ymmärretään parantumisena ja tasapainoon
pääsemisenä omana itsenään (suhteessa omaan itseen).

Jos kasvulla tarkoitetaan tiedon lisäystä niin sitä voi tehdä
sairaat yhtä hyvin kuin terveet. Henkisellä kasvulla saavutettavaa
elämisen osaamisen tietotaitoa.

Ja aivan oikein toipuminen ja kasvaminen eivät ole keskenään
ristiriidassa, mutta toipuminen ei tarvitse olla totaalista, josta
syystä meillä kaikilla on 'patteja' mitä kummallisimmista asioista.
Näitä sitten pullahtelee esille itse kullekin vaikeissa, joskus
ylättävissäkin paikoissa. Mutta haitanneeko tuo mittää - mehän
olemme yksilöitä muutenkin - toivottavasti ainakin. Joissain
tilanteissa muumiot ovat liikkeellä - spooky thing.

 

[Jii]

Kukapa tietäisi ainoan oikean ratkaisun tähänkin asiaan jota jatkuu tulevaisuudessakin niin kauan kuin naiset ja miehet ovat yhdessä. Luulempa vaan että nyt arvoasteikossa lapsenne ovat arvoasteikossa ne ykköset.
Pettämisestä ei varmasti koskaan toivu - kokonaan - kyllä se maljakko särkyy eikä vaan pelkästään säröile. Kokoon liimattu on aina kokoon liimatun näköinen.
Tunnen monia pareja joille on käynyt samalla lailla. Jotkut eroavat ja jotkut jatkavat miten kuten - kaikki ystävät ja tutut kuitenkin muistavat tapahtuneen eikä se unohdu koskaan.
Vain todella vahvat selviävät. Itse tuskin toipuisin koskaan jos tällaista tapahtuisi.
Moraali kunniaan.

 

[motomimmi]

Toivottavasti päädyt oikeeseen ratkaisuun.Omalla kohdalla sattuneena yritimme paikata sitä "rikkoontunutta maljakkoo" mutta huonolla menestyksellä..se vain kalvoi ja kalvoi..itse en ainakaan saanut sitä luottamusta koskaan takaisin..ja erohan siitä loppuviimen tuli joskin monen vuoden päästä tapahtuneesta..että näin jälkikäteen viisastellen hukkaan meni siinäkin monta vuotta kun tulos joka tapauksessa oli sama.mutta tsemppiä toivottaa

 

[FarAway]

Niitä säröttömiä maljakoita haikailemalla saa aina vaan aloittaa uudestaan jonkun toisen kanssa ja pettyä kerta toisensa jälkeen. En usko, että ainutkaan pitkä parisuhde selviää ilman säröjä. Ulkopuolinen suhde on vain yksi monista niiden säröjen aiheuttajista. Monet erilaiset kaunat ja katkeruudet, sairaudet, viinan ja muiden viihdykkeiden kanssa sekoilut sun muut elämän varrella tulevat jutut jättävät myös jälkensä, mutta niin jättävät myös kaikki hyvät yhteiset kokemukset, lapset, yhdessä toteutetut unelmat ja voitetut vaikeudet, pienet ja suuret hyvät hetket. Ei pullasta voi poimia pelkkiä rusinoita.

En silti tarkoita, että kaikkea pitäisi vaan loputtomiin kestää marttyyrin hymy huulilla, mutta ainakin omasta suhteesta armaan siippani kanssa olisi ehkä arvokkain osa ja onnellisimmat ajat jääneet kokematta, jos ei olisi rohjettu katsoa tykätäänkö toisistamme vielä senkin jälkeen, kun tunteita on liikauttanut joku toinenkin, puhumattakaan niistä maljakon muista säröistä.

Ihan niin kuin Priscilla sanoi ja motomimmi on käytännössä kokenut, lähteä voi myöhemminkin. Kädessä olevia kortteja ei voi katsoa, jos heittää ne pois. Ja jos päättää ne myöhemmin heittää, eipähän ainakaan tartte jossitella, että olisikohan siitä sittenkin vielä jotain tullut. Ainakaan siinä mielessä ne vuodet ei ole hukkaan heitettyjä.

 

[MattiR]

Niitä säröttömiä maljakoita haikailemalla saa aina vaan aloittaa uudestaan jonkun toisen kanssa ja pettyä kerta toisensa jälkeen. ...jättävät myös jälkensä, mutta niin jättävät myös kaikki hyvät yhteiset kokemukset, lapset, yhdessä toteutetut unelmat ja voitetut vaikeudet, pienet ja suuret hyvät hetket.
...siippani kanssa olisi ehkä arvokkain osa ja onnellisimmat ajat jääneet kokematta, jos ei olisi rohjettu katsoa tykätäänkö toisistamme
...Kädessä olevia kortteja ei voi katsoa, jos heittää ne pois...

Sitä on tullut elämää maisteltua, näköjään enemmänkin .. ja kaik' ei niin kivaa ole olut ... vaan pitikö ollakkaan (piti tietenkin) ... silti .. kukapa sitä kipua olisi erityisesti halunnut?
Voi veljet ... ihan uskomattomalta kuulostaa se ikuinen onni.
On tullut pohdiskeltua sitä onneakin .. onko sellaista .. vai onko se unelma jostain saavuttamattomasta haaveesta .. hyveestä, jota ei olisi ilman tuskaa. Tavoitteettomuutta ja onnessa rypemistä .. onttoa tyhjyyttä .. itse elämän kirjon kokematomuutta.
Joku raja tietysti silläkin, mitä kestokyky pystyy sietämään.
Edelleenkin ... kaikki mikä ei tapa, ei välttämättä lisää muuta kuin kitumista.
En oikein tiedä mitä sanoa .. tuntuu, että jotain pitäisi, mutta on tässä vivahteita .. ihan joka suuntaan.

 

[Guest]

Ja sit se jälkihoito....
Sitä oppii tällaisista jutuista niin mielettömän epäluuloiseksi, toiset jää epäluuloonsa ainaiseksi kiinni.Pilaavat jokaisen suhteen sillä.
Kuitenkin pitäis uskaltaa elää.Ei kaikkea voi alkaa varomaankaan.
Olisko tämä elämä sellaista rimpuilua?Väliin käy enemmän kipeää ja väliin vähemmän....mut voi jälkikäteen kuitenkin sanoa, että tulipahan elettyä....
Tiedä häntä.

 

[Jetro]

FarAway

Viisaita sanoja...elämä heittelee eikä siihen voi varautua. Huoh..meitä on niin erilaisia ihmisiä ja suhteita. Kaikesta omassa ex-avioliitossa tapahtuneesta huolimatta jaksan uskoa että voin silti aloittaa jonkun muun kanssa ja luottaa myös häneen.
Kaikkea vain ei pidä sietää niinkuin sanoit. Elämä kulkee silti eteenpäin