G
Guest
Guest
Kesän kokoontumisajot pyörivät täysillä ja kesä villiinnyttää niin pyörät kuin ajajatkin. Meetingeissä relataan, tavataan tuttuja ja tuntemattomia ja pidetään hauskaa. Hieno homma! Mutta miten yleistä lienee kotiin jääneen puolison pettäminen näissä pippaloissa? En tarkoita satunnaista pussailua tai muutakaan satunnaista kähmintää, niuho en ole. Mutta onko ihan tapana poimia porukasta joku "ystävä", jonka kanssa näitä ajoja kierrellään ja hengaillaan viikonlopusta toiseen kun puoliso on tarpeeksi kaukana?
Mulle nimittäin kävi just näin
. Joka viikonloppu ei pyörän selkään itse pääse, kun tenavistakin on pidettävä huoli. Niinpä suurena yllätyksenä heikkona hetkenään, eräästä meetingistä kotiuduttuaan ukko tunnusti, että hänellä on suhde naismotoristiin. Alkukesä oli jo ehditty kiertää ajoja, ja pariskunta toimii yhdessä erään MC:n hallituksessakin, joten yhteistä puuhastelua riittää. 15-vuotinen avioliitto sai melko kolauksen, koskaan ennen ei ole tullut mielen viereenkään että näinkin voisi käydä.
Nyt ukko väittää lopettaneensa suhteen jne. tiedättehän sen p-kan jauhamisen, mihin ei usko Erkkikään. Erohan tästä tulee, kun luottamus loppuu. Erehtyminen on inhimillistä, mutta ihan suunnitelmallinen viikonloppusuhde ei ole enää erehtymistä. Totta kai pitää katsoa peiliin, missä olen itse tehnyt väärin. Eihän se arki aina auvoista ole, mutta luottamaan pitäisi pystyä.
Olen toki itsekin mahdollisuuksien mukaan osallistunut kokoontumisajoihin sun muihin festareihin, ukon kanssa tai "tyttöjen" kesken, mutta en ole huomannut, että ne mitenkään erityisesti olisivat iskupaikkoja. Vapaa riista tietysti näyttäytyy ja käyttäytyy joka paikassa yhtä provosoivasti.
Noh, kyllä tämä tästä. Pyörä alle ja kohti maantietä. Oliskohan taas ukon vuoro jäädä lapsia laskemaan..