Jos sattuu olemaan mitään hajua lukion pitkästä matikasta, niin huomannet tuon kuvaajan tyypin. Siinä lähestytään asymptoottisesti nollaa, mutta ei koskaan sitä saavuteta.Edelläoleva taulukon trendi on hyvä ja toivottavasti se tuollaisena pysyy tai paranee. Mutta, oikeuttaako positiivinen kehitys "ajamaan kuin pullopersesiat" tänä päivänä?
Saman asian sanoo kansa lyhyemmin: mikään puu ei kasva taivaaseen saakka.
Kyllä tosta kuvaajasta jo pitäis älytä, että ponnistelujen panokset vahinkojen vähentämiseksi nousee jo ihan näillä näppäimillä saavutettua tulosyksikköä kohti kohtuuttoman korkeiksi. Mainittavaa kehitystä voidaan saada aikaan enää vain kieltämällä liikkuminen kokonaan.
Pullopersesikojen ajamisesta en tiedä, kun en ole koskaan sellaista puikoissa nähnyt. Aina tulee kuitenkin olemaan joitakin, jotka ei osaa suhteuttaa aikaa, paikkaa ja valitsemaansa ajotyyliä ja -nopeutta oikein toisiinsa. Tuossa vahinkotilstossa alkaa jo olemaan suurin osa niitä. Ja niillehän ei nopeusrajoitusten tiukentamisella tai pilkunnussimisasenteella tehdyllä nopeusvalvonnalla voida mitään.
Ylinopeus ei ole ollenkaan niin vaarallista kuin lieväkin liian suuri tilannenopeus.