Illan hämärtyessä olinkin oikein tuhma, hyvin hyvin tuhma.
Oli kamasutraa ja visiiri huurussa, kuumana kävin ja miesparan jalkoväliä säästää koitin.
Sen kyllä sanon, että jos tuollaisen kamasutra-kyydin aikoo ottaa, ei kovinkaan paljoa isompi nainen kannata olla kuin minä.
Hienot oli kurvit, ei tosin minulla, lauta kun olen, mutta metsäisillä pimeillä teillä ei hienompaa olekaan, kuin taitava kuski ja tuo asento, jota aiemmin niin epäilin.
Erilainen, ja kokemisen arvoinen, ei pelottanut eikä ollut epämukavaa missään kohtaa, siinä nasahti kyllä just kaikki kohdilleen. Vaikeaa ei ollut itseasiassa yhtään mikään, hiukan vain piti olla hereillä jarrutuksissa, ne kun oikeasti työnsi kuskin selkään, ja minulla ei ole niitä armaita pehmusteita etupuolella. Sitä aina ajoittain epäilin, etten kouri liiaksi kuskin jalkoväliä, ettei keskittyminen herpaannu, enhän tarkalleen tiennyt missä se tankki on ensikertalaisena. Kuski lupasi herrasmiehenä ilmoittaa asiasta ajoissa. Joo joo, mutta kokeilkaa itse joskus, ihan ensimmäistä kertaa, mennä moiseen kyytiin näillä aiemmilla kokemuksilla. En juurikaan pidä kuskista koskaan kiinni, nyt oli vähän pakko. Kiihdytyksen jälkeen kun palauttaa kätensä siihen tankin äärelle, mopohanskat käsissä, tuumii kaksi kertaa, että onhan tämä tankki...
Ja kun nyt vaihteeksi meni tälle linjalle, niin jatkan:
Minä en voi olla kaunis, ei sitä täällä tosin kukaan ole väittänytkään, mutta lueskelin netistä, ettei nörtit saa kauniita naisia. Parhaimmat rakastajani ovat olleet nörttejä. Kylläpä juuri näin. Se komea naisten mieleen oleva mallipoika on niin ulkonäkönsä vanki, että nukahdan moisessa meiningissä: peili katossa on tarpeen jos ulkonäöstä haluaa ottaa hyödyn irti. Nörtti taasen...syväluotaavaa tutkimusta, havainnointia ja rajojen löytämistä. Ei oikeasti pääse tylsistymään vaikka olisi pimeässä ja silmät kiinni.
Puhun tietenkin meidän nörttien rakastamasta virtapiirien rakentamisesta ja kolvaamisesta. Kauluspaita päällä ja puhutaan vain tekniikasta.
Okei okein, syön ja menen nukkumaan, mutta jos olisitte kokeneet sen mitä minä äsken...
Edit: Kuskille terveiset:
http://kuvablogi.com/nayta/2781663/