• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

Motoristi säikähti rekkaa ja kaatui Riihimäellä

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja TuijaM
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Miten työkseen tien päällä liikkuvilla olisi eri oikeudet kuin muilla?
Ajan työmatkoja 5 krt. viikossa,usein 7 krt. joten työmatkoilla voin ajaa miten lystää,kun on kiire töihin,niinkö?
biggrin.gif
Vaikuttaa ihan siltä kun et haluaisi ymmärtää tän topicin pointtia ja tieliikennelain ideaa. Olisiko rauhoittuminen paikallaan?
 
Eli rekka roikkui 2 metria biken puskurista (jota ainakaan minun bikeissa ei ole) ja meinasi sielta tulla bikerin eteen muttei tullut ja tasta syysta org.inkvisitio on polttamassa kuljettajaa ja kaikkia muitakin truckereita roviolla?
no ei aivan näinkään, vaan eräs sankari on päättänyt alkaa kouluttamaan ammattikuskeja, ja rupeaa tahallaan hidastelemaan heidän edessään. Koska hänellä on oikeus (omasta mielestään, ilmeisesti).

Jarno73:n kannattaisi yrittää kuvitella itsensä siihen rekkakuskin housuihin. Ne kamppeet ei kulje yhtään kovempaa kuin mitä rajoitin sallii. Ylämäissä hyytyminen voi raskaan lastin kanssa olla todellinen ongelma. Ja on monesti myös pitkät ajomatkat ja tiukat aikataulut. Henkilöautolla tai moottoripyörällä tuollaiset asiat ei ehkä vain tule mieleen, mutta rekkakuskit on niiden kanssa tekemisissä joka ikinen päivä.

Saako se rekkakuski tulla melkein takakonttiisi kiinni? No ei varmaan saisi. Mutta muista nuo edellämainitut – olet saattanut käsittää asian väärin, ja he eivät ehkä sittenkään tee sitä pelkästään vittuillakseen sinulle.

Sinä sen sijaan tiputtelet vauhtiasi vielä selvästi alle rajoituksen vain ja ainoastaan vittuillaksesi heille, ja haittaat samalla toisten työntekoa. Lyhyesti sanottuna todella kusipäistä toimintaa. Älä hämmästy, jos vaikka sattuu jonakin päivänä vastapeluriksi joku vähän äkkipikaisempi tapaus jolla menee moisesta ääliömeiningistä kuppi yli, ja tuleekin jo hiukan pay-backia.
Tappaako se rekkakuski tuon onnettoman vai mitä se sille tekee? Onhan sillä toki oikeus mihin vain kun kerran työkseen siellä liikenteessä on.
Ei toki rekkakuskillakaan ole minkäänlaista oikeutta vahingoittaa muita tielläliikkujia.

Vaan en silti itse kokeilisi, kun on kymmeniä tonneja rautaa takakontissa, mitä tapahtuu jos päätänkin ns."koulutusmielessä" siinä hidastelemaan. Sitä ei ikinä tiedä, minkälaisia Breivikejä tuolla on tien päällä. Joten jos olisin rekkakuskille tientukkeena (mitä en ainakaan moottoripyörällä liikkuessani ole), niin sitten kyllä ajaisin vaikka bussipysäkille, ja päästäisin itseäni kiireisemmän rekkakuskin ohitseni. He nyt vaan eivät lähtökohtaisesti ole siellä ärsyttämässä ketään/kilpailemassa/kouluttamassa/huvittelemassa/vittuilemassa, vaan he ovat siellä töissä.
Mitä ihmeen väliä sillä on miksi kukin siellä liikenteessä on? Ihan samat säännöt sitä ammatikseen rekkaa ajavaa koskee kuin huvikseen corollaa kuskaavaa teiniäkin. Ja saattaa sitä henkilöautoakin joku ajaa työkseen. Tai olla vaikka menossa katsomaan sairasta äitiään. Samat säännöt kuitenkin.

Jos sillä rekkakuskilla ei hermo kestä liikenteessä ja alkaa huvikseen ajella muiden päälle, kuten täällä on uhattu tehdä, on ihan oikeasti heti syytä vaihtaa alaa.

En kyllä ymmärrää miksi rekalla pitäisi ohittaa toinen rekka. Enkä osaa kuvitella tilannetta jossa pitäisi nysvätä sen rekan edessä millään kulkuneuvolla.
Ihan samat säännöt koskee kaikkia. Ei siitä ole mitään epäselvyyttä edes ollut.

Epäselvyyttä on siitä, onko se toisen tienkäyttäjän asia ruveta "kouluttamaan" toista tienkäyttäjää, jos hän itse kokee kärsineensä jonkinlaista vääryyttä (mihin tosin löytyy tässä tapauksessa jopa ihan looginen selitys, jos vähänkin viitsii asettua tämän toisen asemaan).

Mielestäni se yksiselitteisesti ei ole toisen tienkäyttäjän asia, missään olosuhteissa.

Enkä myöskään ole yhtään ketään kehottanut laittomuuksiin tien päällä. Sanoin vaan, että kannattaa itsekin harkita, mitä tekee, ennen kuin ryhtyy tuollaisia improvisoituja "koulutussessioita" järjestämään, koska tosiaan et voi tietää, onko siellä minkälainen tyyppi vastapuolella, ja miten hän mahtaa asiaan reagoida.

Paljon paremmin se homma vaan sujuu tuolla tien päällä, kun opetellaan joustamaan, puolin ja toisin. Siinä onkin meillä suomalaisilla vielä paljon sarkaa kynnettävänä.
 
Mitäköhän pitäisi tapahtua, että tämä olisi mahdollista? Todennäköisesti työntää koko ihmiskunta takaisin uterukseen (pahimmat rectumiin) ja synnyttää uudelleen..?
 
Se on jännä homma, ettei tarvi mennä kuin Ruotsiin, niin koko touhussa on jotenkin ihan erilainen meininki. Puuttuu lähes tyystin se älytön ja härkäpäinen omien oikeiden ja kuviteltujen oikeuksien puolustaminen henkeen ja vereen.

Ja Saksa on mielestäni maa, missä ajetaan oikein esimerkillisesti. Reippaasti ja jäämättä kenenkään tientukkeeksi silloin, kun se on sallittua ja järkevää, mutta toisaalta esim. taajamissa varoen, ja jalankulkijoille tilaa tehden. Juuri niinhän sen pitäisikin mennä. Ja on vielä väkirikas maa, ja pirusti liikennettä. Muttei meidän metsäläiskansa vielä pysty sellaiseen.
 
Eli rekka roikkui 2 metria biken puskurista (jota ainakaan minun bikeissa ei ole) ja meinasi sielta tulla bikerin eteen muttei tullut ja tasta syysta org.inkvisitio on polttamassa kuljettajaa ja kaikkia muitakin truckereita roviolla?
no ei aivan näinkään, vaan eräs sankari on päättänyt alkaa kouluttamaan ammattikuskeja, ja rupeaa tahallaan hidastelemaan heidän edessään. Koska hänellä on oikeus (omasta mielestään, ilmeisesti).

Jarno73:n kannattaisi yrittää kuvitella itsensä siihen rekkakuskin housuihin. Ne kamppeet ei kulje yhtään kovempaa kuin mitä rajoitin sallii. Ylämäissä hyytyminen voi raskaan lastin kanssa olla todellinen ongelma. Ja on monesti myös pitkät ajomatkat ja tiukat aikataulut. Henkilöautolla tai moottoripyörällä tuollaiset asiat ei ehkä vain tule mieleen, mutta rekkakuskit on niiden kanssa tekemisissä joka ikinen päivä.

Saako se rekkakuski tulla melkein takakonttiisi kiinni? No ei varmaan saisi. Mutta muista nuo edellämainitut – olet saattanut käsittää asian väärin, ja he eivät ehkä sittenkään tee sitä pelkästään vittuillakseen sinulle.

Sinä sen sijaan tiputtelet vauhtiasi vielä selvästi alle rajoituksen vain ja ainoastaan vittuillaksesi heille, ja haittaat samalla toisten työntekoa. Lyhyesti sanottuna todella kusipäistä toimintaa. Älä hämmästy, jos vaikka sattuu jonakin päivänä vastapeluriksi joku vähän äkkipikaisempi tapaus jolla menee moisesta ääliömeiningistä kuppi yli, ja tuleekin jo hiukan pay-backia.
Tappaako se rekkakuski tuon onnettoman vai mitä se sille tekee? Onhan sillä toki oikeus mihin vain kun kerran työkseen siellä liikenteessä on.
Ei toki rekkakuskillakaan ole minkäänlaista oikeutta vahingoittaa muita tielläliikkujia.

Vaan en silti itse kokeilisi, kun on kymmeniä tonneja rautaa takakontissa, mitä tapahtuu jos päätänkin ns."koulutusmielessä" siinä hidastelemaan. Sitä ei ikinä tiedä, minkälaisia Breivikejä tuolla on tien päällä. Joten jos olisin rekkakuskille tientukkeena (mitä en ainakaan moottoripyörällä liikkuessani ole), niin sitten kyllä ajaisin vaikka bussipysäkille, ja päästäisin itseäni kiireisemmän rekkakuskin ohitseni. He nyt vaan eivät lähtökohtaisesti ole siellä ärsyttämässä ketään/kilpailemassa/kouluttamassa/huvittelemassa/vittuilemassa, vaan he ovat siellä töissä.
Mitä ihmeen väliä sillä on miksi kukin siellä liikenteessä on? Ihan samat säännöt sitä ammatikseen rekkaa ajavaa koskee kuin huvikseen corollaa kuskaavaa teiniäkin. Ja saattaa sitä henkilöautoakin joku ajaa työkseen. Tai olla vaikka menossa katsomaan sairasta äitiään. Samat säännöt kuitenkin.

Jos sillä rekkakuskilla ei hermo kestä liikenteessä ja alkaa huvikseen ajella muiden päälle, kuten täällä on uhattu tehdä, on ihan oikeasti heti syytä vaihtaa alaa.

En kyllä ymmärrää miksi rekalla pitäisi ohittaa toinen rekka. Enkä osaa kuvitella tilannetta jossa pitäisi nysvätä sen rekan edessä millään kulkuneuvolla.
Ihan samat säännöt koskee kaikkia. Ei siitä ole mitään epäselvyyttä edes ollut.

Epäselvyyttä on siitä, onko se toisen tienkäyttäjän asia ruveta "kouluttamaan" toista tienkäyttäjää, jos hän itse kokee kärsineensä jonkinlaista vääryyttä (mihin tosin löytyy tässä tapauksessa jopa ihan looginen selitys, jos vähänkin viitsii asettua tämän toisen asemaan).

Mielestäni se yksiselitteisesti ei ole toisen tienkäyttäjän asia, missään olosuhteissa.

Enkä myöskään ole yhtään ketään kehottanut laittomuuksiin tien päällä. Sanoin vaan, että kannattaa itsekin harkita, mitä tekee, ennen kuin ryhtyy tuollaisia improvisoituja "koulutussessioita" järjestämään, koska tosiaan et voi tietää, onko siellä minkälainen tyyppi vastapuolella, ja miten hän mahtaa asiaan reagoida.

Paljon paremmin se homma vaan sujuu tuolla tien päällä, kun opetellaan joustamaan, puolin ja toisin. Siinä onkin meillä suomalaisilla vielä paljon sarkaa kynnettävänä.
"Kouluttamisesta" ei ole ollut kyse! Vai olenko niin asian esittänyt? Kyse on ollut näissä muutamissa tapauksissa omasta turvallisuudestani! Jos rekka on alle 2 metrin päässä autoni takapuskuristani ,miten nopeasti rekkakuski pysäyttää ajoneuvonsa jos jarrutan esim. hirven takia? Vai onko rekkakuskeilla nopeammat reagtioajat ja huippuhyvät jarrut rekoissaan joilla vauhti otetaan pois nopeammin kuin henkilöautolla? Ennen kuin kommentoit kannattaa ehkä ensin lukea mitä alunperin olen kirjoittanut?...
 
"Kouluttamisesta" ei ole ollut kyse! Vai olenko niin asian esittänyt? Kyse on ollut näissä muutamissa tapauksissa omasta turvallisuudestani! Jos rekka on alle 2 metrin päässä autoni takapuskuristani ,miten nopeasti rekkakuski pysäyttää ajoneuvonsa jos jarrutan esim. hirven takia?
no jos se rekka on alle 2m takapuskuristasi, ja sinä rupeat siinä vaiheessa tiputtamaan ajonopeuttasi huomattavasti, niin mitenkähän itse sitten oikein luonnehtisit toimintaasi?
 
Kyllä rekka nykyään jarrutta vähintään saman verran kun henkilöauto jos ei nopeamin,mutta siitä nytt ei olekkaan kyse.

Siis nää uudet.
 
"Kouluttamisesta" ei ole ollut kyse! Vai olenko niin asian esittänyt? Kyse on ollut näissä muutamissa tapauksissa omasta turvallisuudestani! Jos rekka on alle 2 metrin päässä autoni takapuskuristani ,miten nopeasti rekkakuski pysäyttää ajoneuvonsa jos jarrutan esim. hirven takia?
no jos se rekka on alle 2m takapuskuristasi, ja sinä rupeat siinä vaiheessa tiputtamaan ajonopeuttasi huomattavasti, niin mitenkähän itse sitten oikein luonnehtisit toimintaasi?
Jep! Minä olen se tieliikennerikollinen,ei rekkakuski joka roikkuu perseessä!

Minä vaarannan rekkakuskin työn ja elämän,ei rekkakuski vaaranna mitään,,,sehän ajaa työkseen!
 
Et vastannut kysymykseeni:

- miten itse luonnehtisit OMAA toimintaasi?

Rekkakuskin edesottamukset, vaikka olisivatkin väärin, eivät oikeuta sitä, mitä kerroit tekeväsi ko. tilanteessa. Kuten ei toisten virheet yleisestikään tee omista virheistä sallittuja.

Vaan pelkäänpä, että tämä pointti tässä asiassa tulee silti jäämään sinulle hämärän peittoon. Se olisi jo mennyt jakeluun, jos olisi mennäkseen.
 
Jos olisi pätkää rautalankaa vääntäisin siitä sinulle,
minkä olen muutamia kertoja tehnyt vuosien varrella
oman turvallisuuteni vuoksi,mutta tuskin sitä ymmärtäisit silloinkaan
biggrin.gif

Joten ehdotan että tämä keskustelu loppuu tähän,koska tämä ei johda mihinkään!

Modet voivat poistaa minun kommenttini,kiitos
 
Pakko viel kysyä et sun turvallisuuden takiako jarruttelet jos rekka on 2 metrin päästä sun puskusrist?
crazy.gif
 
Kyse on ollut näissä muutamissa tapauksissa omasta turvallisuudestani! Jos rekka on alle 2 metrin päässä autoni takapuskuristani ,miten nopeasti rekkakuski pysäyttää ajoneuvonsa jos jarrutan esim. hirven takia? Vai onko rekkakuskeilla nopeammat reagtioajat ja huippuhyvät jarrut rekoissaan joilla vauhti otetaan pois nopeammin kuin henkilöautolla?
Veikkaus, se rekkapena aloittais ennen sua sen jarrutuksen. Koska kuitenki oot keskittyny vain siihen peilissä näkyvään scanian keulaan, eikä hajuakaan mitä edessä tapahtuu.

Kävikkö oikein mittaamassa tuon 2m? Peilistä se näyttää olevan paljon lähempänä, mitä oikea välimatka on.
Jos näät lukea pelistä Scania tekstin niin se aarnikotka on paljon kauempana siitä puskurista, vaikka olis P-mallin jako-auto kyseessä.
Miksei sitä ohituspaikkaa kärkkyvää rekkaa voi päästää ohi?
Kaikki varmaan ymmärää sen, ettei sillä tehdä niin sukkelia ohituksia?
 
Turhaa vouhotusta kaikin puolin. Täällä rekat ovat hyvässä kunnossa.
Toista se on tuolla IRL:ssä.
Jarrut katosivat - kuorma-auto kolaroi
Turhaa ja turhaa... No tää kyseinen keissi, jonka otit esille, on varmaan se jäävuoren huippu ?? Noita liikennöitsijöitä on joka lähtöön, ei voi mitään.... Toiset pitää kaluston kunnossa, toiset sitten taas ei ... Mainitsematta nimeltä kuljetusyhtiötä, missä, motto lienee , ei mitään vanhaa varaosaa, vaan aivan uutta rautalankaa virityksiä
sad_orig.gif
... Luojan kiitos, nää on vähemmistössä !! Oma työnantaja kuuntelee, jos on jotain korjattavaa ja se korjataan, jos nyt ei ihan heti, niin ainakin muutavan päivän sisällä  
talktohand.gif
... No, tää sun postaus on verrattavissa, motoristi ajoi ilman jarruja, ulos mutkasta ....

PS. Ainako, näitä ääripään pösilöitä on ottaa esimerkiksi??... No, joo sadaan raflaavat otsikot ja kaikki rinnastetaan tähän "esimerkkiin" ??... Ja tän jälkeen taputellaan, homma valmiiksi... Way to go  
biggrin.gif
biggrin.gif
biggrin.gif
...

PPS. Omasta mielestä, näiltä kuljetusyhtiöiltä, jotka ei pidä edes jarruja kunnossa, saa mun puolesta ottaa liikenneluvat pois
idea3.gif
....
 
Jäävuoren huippu? Itse asiassa kyllä.
Toimintavarmuus, tehokkuus, luotettavuus ym.
90% saavutetaan helposti. +5%-yksikköä vaatii jo huomattavan paljon enemmän ja viimeiset 5%-yksikköä täydellisyyttä.

Raha määrää!
Virheitä toki sattuu vaikka kuinka yrittäisi pitää kaiken toiminnan lähellä tuota 100%:a.
Susia syntyy muuallakin kuin metsässä, eikä semmoinen persuksen takana ole se paras tilanne.

Aika harva täälläkään on halukas kokeilemaan tilanteita missä vastassa on muuta kuin tyhjää. Pellolle voi ajaa, jos välissä ei ole kiviä, kantoja tai ojaa.
 
Näinhän tuo valitetavasti menee... Raha ratkaisee, vaikka ei sais
sad_orig.gif
...
 
Täysin OT, mutta;
Minä myönnän etten ole keskivertoa parempi kuski, en pyörällä enkä autolla.
Mitä ihmettä, org.palstalla tyyppi joka tunnustaa kuuluvansa "siihen" 5% vähemmistöön - loput 95% suomalaisista tiellä kulkijoista ovat keskimääräistä parempia kuskeja!  
buttrock.gif

Tulipahan tämäkin tilastollinen fakta todistettua.
 
Back
Ylös