• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

Motoristi sai surmansa kolmostiellä 18.6.2007

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Matva
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Ihan varoituksen sana myös nelostietä ajaville!

TUOTA LIUKASTA BITUMIA TAI MUUTA VASTAAVAA ON MYÖS LEVEÄLTI KESKIKAISTALLA 4-TIELLÄ AINAKIN VÄLILLÄ MÄNTSÄLÄ-LAHTI!

Vitolla (kohtuu uusi) eilen kaatosateessa ajaneena meinas paskat tulla housuun kun keskikaistan kohdalla meinas auto sitten lingota vähän eri suuntaan kun oli tarkoitus... Paikkaus näkyy hyvin, ja senpä takia liukkauteen osasin jopa varautua. Silti että oli noinkin liukasta...
eek.gif
Juuri soitin tienkäyttäjän linjalle... Epäili siellä että olisi UUSI PAIKKAUS TUO 4-tien PAIKKAUS! Mitä vittua hei? Uutta paskaa kehiin vaikka vanhan mokan jälkiä vielä korjataan?

Eli siis keskiviivalla ainakin etelään päin tultaessa ja ainakin välillä Lahti-Mäntsälä
 
samaa kuraa taitaa olla ainakin Järvenpää E liittymässä... ollut osin jo jonkin aikaa... en ole kolmostiellä käynyt kattomassa minkälaista se on, mutta toi on semmonen 20-30 senttiä leveä "paikkaus"...
 
Juu. Nelostiellä tosiaan ei ollut mitään, mennessä motoparkkiin viime torstaina, mutta siinä kaatosateessa takaisinpäin päristellessä huomasin, notta semmoinen soirohan tuossa kaistojen välissä on.

Sitä mä mietin, että asfaltti näyttää uudelta? Miksköhän ne on uuteen asfalttiin menneet tuommoisen soiron pistämään?

Joutu kyllä kieli keskellä suuta ohittelemaan rekat..
 
Tuossa yksi autoilijakin ihmetteli kuinka liukasta se oikein on. Kertoi että se on varsnkin liukasta sateella, koska pinnoite on painunut montulle eli on kuin kupissa vettä. Eli erittäin liukas pinnoite, johon vielä jää vettä muhimaan päälle ==> voiko enää liukkaampaa yhdistelmää keksiä !
Olkaa varovaisia !
sport05.gif
 
Torstaina 28.6 ajelin autolla kolmostiellä kohtuullisessa vesisateessa. Testasin tämän karhennetun saumapaikkauksen kitkaominaisuuksia Riihimäen - Hangontien välisellä osuudella useaan otteeseen  liikennetilanteen salliessa ajamalla loivasti paikkauskohdan yli ja jarruttamalla samalla eri voimakkuuksilla.

Empiirisen tutkimuksen tulos oli selvä. ABSsät rutisivat jo kohtuullisessa jarrutuksessa valuasfaltin päällä, voimakkaasta jarrutuksesta puhumattakaan.

Jos olisin tehnyt samat temput pyörällä, olisi pystyssäpysyminen ollut onnenkauppaa. Karhennuksesta huolimatta paikat ovat edelleen todella vaarallisia etenkin sateella äkkinäisessä liikennetilanteessa.
 
Ihan varoituksen sana myös nelostietä ajaville!

TUOTA LIUKASTA BITUMIA TAI MUUTA VASTAAVAA ON MYÖS LEVEÄLTI KESKIKAISTALLA 4-TIELLÄ AINAKIN VÄLILLÄ MÄNTSÄLÄ-LAHTI!

Vitolla (kohtuu uusi) eilen kaatosateessa ajaneena meinas paskat tulla housuun kun keskikaistan kohdalla meinas auto sitten lingota vähän eri suuntaan kun oli tarkoitus... Paikkaus näkyy hyvin, ja senpä takia liukkauteen osasin jopa varautua. Silti että oli noinkin liukasta...
eek.gif
Juuri soitin tienkäyttäjän linjalle... Epäili siellä että olisi UUSI PAIKKAUS TUO 4-tien PAIKKAUS! Mitä vittua hei? Uutta paskaa kehiin vaikka vanhan mokan jälkiä vielä korjataan?

Eli siis keskiviivalla ainakin etelään päin tultaessa ja ainakin välillä Lahti-Mäntsälä
samaa kuraa taitaa olla ainakin Järvenpää E liittymässä... ollut osin jo jonkin aikaa... en ole kolmostiellä käynyt kattomassa minkälaista se on, mutta toi on semmonen 20-30 senttiä leveä "paikkaus"...
Eikö nyt smoto:n pitäisi kattojärjestönä puuttua kiireesti asiaan?
eek.gif
 
Torstaina 28.6 ajelin autolla kolmostiellä kohtuullisessa vesisateessa. Testasin tämän karhennetun saumapaikkauksen kitkaominaisuuksia Riihimäen - Hangontien välisellä osuudella useaan otteeseen  liikennetilanteen salliessa ajamalla loivasti paikkauskohdan yli ja jarruttamalla samalla eri voimakkuuksilla.

Empiirisen tutkimuksen tulos oli selvä. ABSsät rutisivat jo kohtuullisessa jarrutuksessa valuasfaltin päällä, voimakkaasta jarrutuksesta puhumattakaan.

Jos olisin tehnyt samat temput pyörällä, olisi pystyssäpysyminen ollut onnenkauppaa. Karhennuksesta huolimatta paikat ovat edelleen todella vaarallisia etenkin sateella äkkinäisessä liikennetilanteessa.
Eihän se karhennus kestä, kun se aines on niin pehmeää, niin se hiljalleen painuu ja kiillottuu uudestaan. Jos hyvin käy, se ei muutu luistinradaksi ennen kuin koko päällyste uusitaan, mutta kuka sen tietää?

KÄSITTÄMÄTÖNTÄ on se että JATKETAAN tätä susipaikkausta niin kuin ei olisi mitään opittu. Mitä järkeä on käyttää paikkaukseen VESITERISTETTÄ joka joudutaan sitten vielä karhentamaan erikseen, kun samalla vaivalla vetäisi liemen päälle asfaltin. Asfalttivana vaatisi koneen, mutta niihän vaatii karhennuskin.

Kun on jo kertaalleen tiepiirilli osoitettu että heidän tilaamansa systeemi on susi ja ainoa mitä sille voidaan tehdä on kallis erkkapurkkakorvaus, niin eikö siellä ole miestä purkamaan tehty tilaus ja tilaamaan sellainen josta tulisi kerralla kunnollinen, eli kartiojyrsintä, bitumi alle ja asfaltti päälle.

Jos ei ole tuohon varaa niin sitten tehdään vain niitä maks 6cm leveitä valupaikkoja.

EI ENÄÄ LISÄÄ SUTTA JA SEKUNDAA
veryangry.gif

Pitääkö taas aloittaa vastutamaan näiden korjausten jatkamita. Tässä ei ole nyt järjen häivääkään tässä hommassa.

Nyt kun on kesälomat, niin pitääkö tässä alkaa pysäyttämään pyöriä paikkaustyömaiden eteen ja mennä istumaan sauman päälle ettei työ pääse jatkumaan vai mitä pitäisi tehdä mediahuomion aikaansaamiseksi. Kesällä uutisia on niin vähän että tuolla voisi ylittää uutiskynnyksen, ehkä jopa päästä tv-uutisiin.
 
Torstaina 28.6 ajelin autolla kolmostiellä kohtuullisessa vesisateessa. Testasin tämän karhennetun saumapaikkauksen kitkaominaisuuksia Riihimäen - Hangontien välisellä osuudella useaan otteeseen liikennetilanteen salliessa ajamalla loivasti paikkauskohdan yli ja jarruttamalla samalla eri voimakkuuksilla.

Empiirisen tutkimuksen tulos oli selvä. ABSsät rutisivat jo kohtuullisessa jarrutuksessa valuasfaltin päällä, voimakkaasta jarrutuksesta puhumattakaan.

Jos olisin tehnyt samat temput pyörällä, olisi pystyssäpysyminen ollut onnenkauppaa. Karhennuksesta huolimatta paikat ovat edelleen todella vaarallisia etenkin sateella äkkinäisessä liikennetilanteessa.
Tänään kolmostietä etelään ajaessa välillä Nurmijärven kirkonkylä - Klaukkalan liittymä kattelin sitä "karhennusta" ja totesin että yli puolet paikasta on edelleen hyvin kiiltävää. Karhennusta on vain osittain ja enimmäkseen keskellä paikkausta.
veryangry.gif

Kun tuo paikka on kohollaan, niin siinä "kynnykselle" noustessahan se rengas nimen omaan lähtee luistoon. Eli korjaus ei oo riittävä. Sateella tie on edelleen hengenvaarallinen ja yhden niskakarvoja nostaneen muljautuksen koinkin siinä viime viikolla.
sad_orig.gif

T: Joka päivä ko. tietä töihin ja takas (toivottavasti)...
 
Justiinsa tätä kuolemantapausta edeltävänä päivänä ajelin Pohjanmaan suunnasta Treen kautta Hkiin. Olihan se liukkaan näköistä tavataa tämä paikkaus. Kuitenkin sunnuntaina tie oli kuiva eikä satanut, toisin kuin seuraavana päivänä. Varmaan aika yllätyksenä tullut, kun pyörä lähtee yhtäkkiä alta. Itse yritin ohittaessa mennä yli siitä paikkauksesta vähän jyrkemmällä kulmalla, ettei vahingossakaan etupyörä alkaisi hakemaan.

Yhtä paljon ihmettelen sellaisia monttuja asfaltissa, jotka ovat syviä ja terävät reunat... Sellaiseen kun kolauttaa niin a-vot. Ei muuta kun Tienkäyttäjän linja kuumaksi kaikista montuista.
 
just varoitettiin radiossa, että tuo pikipaikkauksen karhentaminen ei ole sujunut niinkuin piti..

ELI LIUKKAUTTA SAATTAA VIELÄ OLLA AJOITTAIN!!!
veryangry.gif

Sateella malttia menemiseen

Iltalehti
 
TUOTA LIUKASTA BITUMIA TAI MUUTA VASTAAVAA ON MYÖS LEVEÄLTI KESKIKAISTALLA 4-TIELLÄ AINAKIN VÄLILLÄ MÄNTSÄLÄ-LAHTI!
Kävin tuota tänään katsomassa ja kuvaamassa http://s160.photobucket.com/albums....aikkaus eikä sauma ajamalla tuntunut yhtä pahalta kuin se mitä 3-tiellä oli ennen karhennusta. Liukas se toki oli. Mutta näytti ja tuntui karhennetulta.

Tuota on vain etelään johtavalla puolella.

Liikenteen takia en päässyt tuota 4-tien saumaa kovin tarkkaan tutkimaan. Ja kitkakertoimista on vaikea sanoa mitään. Joka tapauksessa sen kirkkaus vaihtelee mikä viittaa sileyden ja karheuden vaihteluun, mikä taas viittaa kitkakertoimen vaihteluun...
 
Ja tarina jatkuu: MTV3 uutinen

Pistetääs copy-paste tänne:

Hämeenlinnanväylän karhennus joudutaan uusimaan taas
09.07.2007 15:40

Hämeenlinnanväylän karhennusta jatketaan Nurmijärven ja Klaukkalan välillä. Työt aloitettiin tänään Nurmijärveltä päin, kerrotaan Tiehallinnosta.

Uusintakarhennus tehdään Helsinkiin päin tulevan ajoradan kaistojen väliselle bitumisaumalle, joka on ollut edelleen paikoitellen liukas vesisateella ja josta on aiheutunut vesiliirron vaara.

Liikkuva poliisi antoi viime torstaina palautetta, ettei Lemminkäinen Oy:n tekemä karhennus ollut täysin onnistunut Helsinkiin tulevalla ajoradalla.

-Katselmoinnissa löytyi sellaisia liukkaalta näyttäviä paikkoja, joissa karhennus oli tarttunut vain puoliksi pintaan, kertoo päällysteinsinööri Kalevi Toikkanen Tiehallinnon Uudenmaan tiepiiristä.

Kitkamittaukset käyntiin
Tiehallinto on sopinut Teknillisen korkeakoulun kanssa kitkamittauksista, joita tehdään Helsingin lähistön pääteillä tämän kuun aikana. Tutkimuksissa tarkastellaan eri ikäisiä ja eri tavalla tehtyjä saumauksia.

-Näin halutaan selvittää, mikä on paras tapa tehdä saumauksia niin, että kitkasta tulisi heti kunnollinen, kertoo kehittämispäällikkö Kari Lehtonen Tiehallinnosta.

Mittauksissa käytetään kahta laitetta: paikallaan pidettävää heilurimittaria ja työnnettävää mittaria, jolla voidaan tutkia yhteen menoon pidempi matka saumaa.

Mittauksilla selvitetään, millaisesta materiaalista ja millä tavalla saumaus pitää tehdä, jotta kitkasta tulisi heti hyvä.

Pidemmällä tähtäyksellä Tiehallinnolla on kuitenkin tavoitteena korvata teettämiensä töiden materiaalivaatimukset toimivuusvaatimuksilla. Näiden kitkamittausten perusteella voidaan asettaa valmiin työn laadulle kitkan osalta järkevä laatuvaatimusarvo. Urakoitsijat voivat silloin kehittää uusiakin tapoja, joilla saavutetaan liikenteen kannalta hyvä kitka, sanoo Lehtonen.

(MTV3-STT)
 
TUOTA LIUKASTA BITUMIA TAI MUUTA VASTAAVAA ON MYÖS LEVEÄLTI KESKIKAISTALLA 4-TIELLÄ AINAKIN VÄLILLÄ MÄNTSÄLÄ-LAHTI!
Kävin tuota tänään katsomassa ja kuvaamassa http://s160.photobucket.com/albums....aikkaus eikä sauma ajamalla tuntunut yhtä pahalta kuin se mitä 3-tiellä oli ennen karhennusta. Liukas se toki oli. Mutta näytti ja tuntui karhennetulta.

Tuota on vain etelään johtavalla puolella.

Liikenteen takia en päässyt tuota 4-tien saumaa kovin tarkkaan tutkimaan. Ja kitkakertoimista on vaikea sanoa mitään. Joka tapauksessa sen kirkkaus vaihtelee mikä viittaa sileyden ja karheuden vaihteluun, mikä taas viittaa kitkakertoimen vaihteluun...

Lahden Renkomäen liittymän poistumisrännin keskellä on yhtenäinen pikilitkunauhapaikka. Siis kun noustaan pohjoiseen mentäessä moottoritieltä pois. Juuri äsken tarkoituksella VFR:n kanssa koettelin, josko haittaa menoa. Vauhtia n. +-80 kmh, kuivaa ja alla parituhatta ajetut Pirelli Corsat. Enpä haluaisi märällä joutua yllättäen nauhan päälle. Sen verran vatkasi kuivanakin. Joten tarkkana tässä(kin)!

-jami
 
Onhan se karhennettu joo, mutta "kynnys" on vieläkin ainakin stadista kohti pohjoista lähdettäessä. Tuli tämä todennettua about Hotelli Haagan kohdilla. Kettumainen ajettava kuivallakin kelillä kun tuo karhennettu pinnoite on selvästi muuta kaistaa korkeammalla.
 
Mitäs näille kaatumisille ja paikkauksille kuuluu?

Eikö Smoto nostanut asiasta jonku jutun...
Mitähän asian tiimoille kuuluu tai tapahtuu?
 
Asian etenemisestä virastoissa en tiedä, mutta siellähän nuo tiellä edelleen kiusaavat. Perskuleen liukkaina talvenjäljiltä.
mad.gif
 
Juttelin Tiehallinnon tieturvallisuusasiantuntijan kanssa jokunen viikko sitten. Luonnollisesti tuli puhetta tien paikkauksista suhteessa moottoripyöriin.

Kuulemma vaaditaan kaikilta urakoitsijoilta karhennusta paikkauksiin nykyään.
062802jumpie_prv.gif
 
Mitäs näille kaatumisille ja paikkauksille kuuluu?

Eikö Smoto nostanut asiasta jonku jutun...
Mitähän asian tiimoille kuuluu tai tapahtuu?
3-tien onnettomuuden vuoksi SMOTO:n tekemän tutkintapyyntö poliisille ei ole tuonut vielä mitään vastausta asiaan. Pari kertaa siitä on tiedusteltu mutta poliisilta ei ole tullut mitään vastausta. Joudumme siis odottelemaan tuon asian ratkaisua.
 
Saumapaikkaukset taas vaarana kolmostiellä STT/MTV3

Muistetaas nyt taas kanssamotoristit noi #¤%¤#%¤# pikinauhat siellä Hämeenlinnantiellä.

Eiks vaan !!!!

062802moto_prv.gif
 
Back
Ylös