Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Hieno homma, elät varmasti pitkään ja onnellisena.Itselläni ei kyllä tulis mieleenkään lähteä haastamaan autoa tuossa tilanteessa.
Itselleni on käynyt niin (autolla olin liikkeellä), että kaveri tuli autolla kolmion takaa kylkeen. Mulla oli useampia sekunteja aikaa reagoida asiaan, mutta kun edessäni ja takanani oli auto, vasemmalla puolella keskikoroke, ja oikeallakin auto, niin en voinut tehdä muuta kuin katsella kun se tuli sieltä kylkeen. Ja ei, en kyllä jäänyt miettimään että mitä mä tein väärin, koska oli aika selkeää etten yhtään mitään.Niin tai käännetääs toisiin päin, taisipa olla puusilmä motoristi. Itselläni ei kyllä tulis mieleenkään lähteä haastamaan autoa tuossa tilanteessa. Sitten vois miettiä mitäs tein väärin, kun en huomannut kaistaa vaihtavaa autoa. No eihän kaistoja kyllä saa vaihdella miten sattuu, mut kyllä muunkin liikenteen pitäs olla hereillä. Jos itse pystyy hanskalla paikkaamaan toisen tekemät virhee, niin tämäkin olisi jäänyt uutisoimatta.
Juu lopetetaan vaan, mutta kun aina ekana syytetään autoa ja motoristissahan ei koskaan ole vikaa. Pikkusen kärvensin tuota omaa eka vastausta tarkoituksellakin, että saadaan hauskaa luettavaa iltapäiväksiTääs taas oiva aihe kun lueskelee tuota ensimmäistä vastausta, hoh hoijaa, lopettakaa nyt tää tai pankaa paskanjauhannan puolelle.
"Haastaa autoa" ? Oliko siel joku kisa vai, ei se kyllä tossa artikkelissa näkyny.
Tuskin tuo moottoripyöräilijä huvikseen sitä bilikkaa koppas syliin.
No uutisessahan oli melko lailla selvällä suomen kielellä, että autoilija vaihtoi kaistaa niin, että motoristi jäi alle. Syyllisestä ei taida olla epäselvyyttä ainakaan tuon lehtijutun mukaan.Juu lopetetaan vaan, mutta kun aina ekana syytetään autoa ja motoristissahan ei koskaan ole vikaa. Pikkusen kärvensin tuota omaa eka vastausta tarkoituksellakin, että saadaan hauskaa luettavaa iltapäiväksiTääs taas oiva aihe kun lueskelee tuota ensimmäistä vastausta, hoh hoijaa, lopettakaa nyt tää tai pankaa paskanjauhannan puolelle.
"Haastaa autoa" ? Oliko siel joku kisa vai, ei se kyllä tossa artikkelissa näkyny.
Tuskin tuo moottoripyöräilijä huvikseen sitä bilikkaa koppas syliin.Jatkakaa![]()
![]()
Hiljan - Honda VFR Vtec 2004 - töötti oli säälittävä 'tyhyhyhyythh', joten korvasin sen Stebel Nautilus -torvella.Moni on yrittänyt kiilata, mutta jotenkin vaan on tullut tavaksi pitää vasemmankäden peukaloa valppaana tööttinappulaa varten (ei kuitenkaan napilla valmiina). Kyllä ne autot ovat yleensä palanneet omalle kaistalle kun ovat piiiiiiiitkän torven soiton kuulleet... (viime sunnuntaina viimeeksi moottoritiellä kaveri meinas kiilata moottoritiellä) ja kyllä sitä torvea ehtii painaa tiukoissakin tilanteissa kunhan itsellä vaan on hoksottimet hereillä... eikös se äänimerkki ole juuri sitä varten ajoneuvoihin laitettu että vaaratilanteen uhatessa sitä voi käyttää.
Ja mistä lähtien trollaaminen on luokiteltu fiksuksi toiminnaksi? Kaksi kertaa on auto meinannut tulla päälle ja ei paljoa naurata noi uutiset. Onneksi itse ehdin/pystyin väistämään. On toki liikaa motoristeja jotka omalla tyhmyydellä loukkaantuvat, mutta aika harvoin he muita loukkaavat. Oli autolla tai pyörällä en vaan pysty ymmärtämään ihmisiä jotka eivät keskity ajamiseen.Juu lopetetaan vaan, mutta kun aina ekana syytetään autoa ja motoristissahan ei koskaan ole vikaa. Pikkusen kärvensin tuota omaa eka vastausta tarkoituksellakin, että saadaan hauskaa luettavaa iltapäiväksiTääs taas oiva aihe kun lueskelee tuota ensimmäistä vastausta, hoh hoijaa, lopettakaa nyt tää tai pankaa paskanjauhannan puolelle.
"Haastaa autoa" ? Oliko siel joku kisa vai, ei se kyllä tossa artikkelissa näkyny.
Tuskin tuo moottoripyöräilijä huvikseen sitä bilikkaa koppas syliin.Jatkakaa![]()
![]()
Tarkoitus ei ollut trollata, mut monesti negatiivinen asenne opettaa paremmin. Onko kaikkien lyötävä päätä seinään kokeiltaaksen sattuuko se, jos yksi on sen tehnyt.Ja mistä lähtien trollaaminen on luokiteltu fiksuksi toiminnaksi? Kaksi kertaa on auto meinannut tulla päälle ja ei paljoa naurata noi uutiset. Onneksi itse ehdin/pystyin väistämään. On toki liikaa motoristeja jotka omalla tyhmyydellä loukkaantuvat, mutta aika harvoin he muita loukkaavat. Oli autolla tai pyörällä en vaan pysty ymmärtämään ihmisiä jotka eivät keskity ajamiseen.Juu lopetetaan vaan, mutta kun aina ekana syytetään autoa ja motoristissahan ei koskaan ole vikaa. Pikkusen kärvensin tuota omaa eka vastausta tarkoituksellakin, että saadaan hauskaa luettavaa iltapäiväksiTääs taas oiva aihe kun lueskelee tuota ensimmäistä vastausta, hoh hoijaa, lopettakaa nyt tää tai pankaa paskanjauhannan puolelle.
"Haastaa autoa" ? Oliko siel joku kisa vai, ei se kyllä tossa artikkelissa näkyny.
Tuskin tuo moottoripyöräilijä huvikseen sitä bilikkaa koppas syliin.Jatkakaa![]()
![]()
Itse Golfilla ajelleena olen todennut että ei sellaista katvetta löydy oman auton ympäriltä, mistä moottoripyörää ei näy.... katveet löytyy jos ainoastaan katselee peilejä.Hyvä, että joku neuvoo! Miten kaksikaistaisella ajoradalla ajetaan kaupungissa, ettei koskaan jouduta katveeseen? Itse en pysty kertaakaan ajamaan minkään kaupungin halki niin etten joutuisi lukuisia kertoja ties kuinka monen auton katveeseen. Olen alkanut epäillä tästä ajotaitojani, koska autokoulussa sanottiin, että katveessa ajo on vaarallista. Haluaisin ehdottomasti oppia sellaisen ajotavan, jotta välttäisin tämän.
Meilläpäin on myös kolmikaistaisia ajoratoja. Kun ajan keskimmäistä kaistaa, joka vetää reunimmaisia kaistoja paremmin tai reunimmaiset ovat kääntymässä, niin miten voin ajaa jonojen välistä, niin ettei kukaan tule minun eteen? Euroopassa matkaillessa törmään myös nelikaistaisiin teihin, miten siellä vältän vastaavat tilanteet.
Kiitos vastauksista jo etukäteen!
sanoi:Hiljan - Honda VFR Vtec 2004 - töötti oli säälittävä 'tyhyhyhyythh', joten korvasin sen Stebel Nautilus -torvella.
Noh, teinicorolla täynnä nuorisoa koetti kiilata eteen kaistanvaihdon muodossa ilman vilkkua. Sattui olemaan tööttinappi peukun alla ja päästin metelin valloilleen...
Coroilla singahti takaisin omalle kaistalleen, corollassa takapenkkiläiset pomppasivat kattoon
ja kaikkien päät corollassa kääntyili hätäisesti koettaen löytää sitä rekkaa, jonka eteen oltiin menossa...
Toimii. Suosittelen.
-jami
Eihän sitä voi kokonaan välttää mutta äkkiä pois sieltä katveesta. Eli ei ajella pitkään auton takakulman kohdalla viereisellä kaistalla, vaan jos joudutaan siihen kohtaan, niin joko rivakasti lisää nopeutta niin että pääsee kunnolla auton rinnalle tai ohi. Tai jos ei tämä mahdollista niin hidastetaan sen verran että ei olla auton vieressä jos kuski vaihtaa äkkinäisesti kaistaa.Hyvä, että joku neuvoo! Miten kaksikaistaisella ajoradalla ajetaan kaupungissa, ettei koskaan jouduta katveeseen? Itse en pysty kertaakaan ajamaan minkään kaupungin halki niin etten joutuisi lukuisia kertoja ties kuinka monen auton katveeseen. Olen alkanut epäillä tästä ajotaitojani, koska autokoulussa sanottiin, että katveessa ajo on vaarallista. Haluaisin ehdottomasti oppia sellaisen ajotavan, jotta välttäisin tämän.
Älä jää tuleen makaamaan, vaan poistu katveesta niin ripeästi, ettei vaaratilannetta ehdi syntyä. Jos olet katveessa vaikka 0.1 sekuntia, ei autoilijan refleksit riitä sinun niittaamiseesi.Niin mutku ohittaa sen edellisen katveen, niin heti on toinen katve edessä. Viereisen kaistan jonot yhtä katvetta. Haastan väkisinkin autoilijoita kouluttamaan minua. Mikä avuksi?
tämä. ja koita sisäistää törmäyskurssin käsite.Älä jää tuleen makaamaan, vaan poistu katveesta niin ripeästi, ettei vaaratilannetta ehdi syntyä. Jos olet katveessa vaikka 0.1 sekuntia, ei autoilijan refleksit riitä sinun niittaamiseesi.Niin mutku ohittaa sen edellisen katveen, niin heti on toinen katve edessä. Viereisen kaistan jonot yhtä katvetta. Haastan väkisinkin autoilijoita kouluttamaan minua. Mikä avuksi?
Nimenomaan. Autot ovat öljytankkereita ja moottoripyörä vesiskootteri. Tankkerin alle ei jää, jos pysyy liikkeessä.tämä. ja koita sisäistää törmäyskurssin käsite.Älä jää tuleen makaamaan, vaan poistu katveesta niin ripeästi, ettei vaaratilannetta ehdi syntyä. Jos olet katveessa vaikka 0.1 sekuntia, ei autoilijan refleksit riitä sinun niittaamiseesi.Niin mutku ohittaa sen edellisen katveen, niin heti on toinen katve edessä. Viereisen kaistan jonot yhtä katvetta. Haastan väkisinkin autoilijoita kouluttamaan minua. Mikä avuksi?