Tämä tapaus oli saatu käräjille asti.
Seurauksena henkiinjäänelle kuljettajalle 1 v 9 kk ehdollista ja bonuksena jalan amputaatio.
"Juovuksissa moottoripyörällä tieltä suistunut kajaanilainen mies tuomittiin vuoden ja 9 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen Pohjois-Savon käräjäoikeudessa Iisalmessa maanantaina.
Vuonna 1986 syntynyt mies tuomittiin neljästä liikennerikoksista. Hän syyllistyi törkeään rattijuopumukseen, törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, törkeään kuolemantuottamukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.
Oikeus katsoi ehdollisen tuomion riittäväksi, sillä syytetty loukkaantui itse vakavasti onnettomuudessa.
Miehen kuljettama pyörä syöksyi ulos tieltä aamuyöllä viime elokuussa Vieremällä. Kyydissä ollut vuonna 1988 syntynyt mies osui rytäkässä valopylvääseen ja kuoli heti. Kuljettaja sai vakavia vammoja, ja hänen vasen jalkansa jouduttiin amputoimaan.
Kuljettaja puhalsi onnettomuuden jälkeen alkometriin 1,45 promillen humalaa osoittaneen lukeman. Syytteen mukaan tuomittu ajoi huomattavaa ylinopeutta onnettomuushetkellä. Miehet eivät käyttäneet ajon aikana kypärää. Pyörä oli yhden istuttava, eikä siinä ollut matkustajalle jalkatappeja. "
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010060711819527_uu.shtml