Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Jossain oli joskus tilastoitu, että motoristi auton ratissa seuraa keskimääräistä paremmin muuta liikennettä, etenkin kevyttä liikennettä ja kaksipyöräisiä ? Syy lienee siinä, että tietää itse miltä tuntuu kun esim. sorakuorma-auto kahauttaa eteen ja motoristilla vauhtia n. 90km/h .Autolla olen aiheuttanut oman 13:n vuoden kortin omistamisen aikana varmaan vitus*i vaaratilanteita, mutta prätkän (jälleen) ostamisen jälkeen paljon vähemmän. Ja en ikinä ole aiheuttanut vaaratilanteita kenellekään kanssamotoristille autolla liikkuessaniMutta yhtälailla olen moottoripyöräilijä sekä autoilija. Mopolla Uno pyörä työntää... Autolla Quattro vetää![]()
![]()
Pitkät päällä ajamisesta on ollut juttua ennenkin, ja tuloksena siitä oli nuo ns. "aloittelija jepet" jotka polttavat isoa lankaa polttimoissaan päivin ,öin. Siitä rapsuu muuten toruja tällä puolen lahtea. Ei kovin suosittua muuallakaan maailmassa.Kyllä kait se autolla liikkuva motoristi voi aiheuttaa vaaratilanteita siinä missä muutkin. Mutta sen verran olen tänä keväänä huomannut että liki jokainen skootteripoika ja tyttö on elävä (toivottavasti pitkään) varoitusmerkki.
Ajelevat vähän miten sattuu ja olematon liikennesääntöjen osaaminen unohtuu siellä mopon puikoissa.
Ja edelleenkään en ymmärrä näitä pitkät xenonit päällä touhottavia vetomiehiä, pikkuisen hämärässä ajaessa vastaantulevan pyörän pitkät valot/ylös suunnatut valot häikäisevät joskus vallan perkeleesti.
Aika pitkälle juurikin noin. Asioiden ja tilanteiden ymmärtämistä auttaa muuallakin elämässä se että ei tarvitse arvailla tai olla mutu-tiedon varassa miltä toisesta tuntuu kun on itsekkin välillä aina sillä "toisella puolella". Syystalvella, juuri mopokauden päätyttyä, auton ratissa tulee väkisinkin ajatus että kiepsautanko ohi ja joskus se tuo vaaratilanteen kun auto ei lähdekkään liikkeelle ohituksessa niinkuin pyörä. Summasummaarum: Jos kaikki tielläliikujat saisivat edes joskus elämässään ahaa-ajatuksen, tykästyisivät mopolla ajamiseen vaikka ihan hetkeksi vain, saisivat kokeilla sitä tien päällä ja palaisivat sitten auton rattiin niin uskon että ongelmat autoilijoiden ja moottoripyöräilijöiden välillä, mukaanlukien kolarit, vähenesivät romahdusmaisesti. Vähän meni vaikeaksi tuo asian selittäminen mutta yritä ymmärtää jutun pointti.Itselläni ainakin on sellainen tunne, että oma ajaminen pyöräkuskina on opettanut paljon autolla ajamisesta.
Autolla ajaessani otan paremmin huomioon muut tielläliikkujat ja pyrin aavistelemaan niiden käytöstä.
Yritän osaltani auttaa sujuvaa liikennettä, vaikkapa nyt sitten joku lähtisikin hankalassa paikassa ohi.
Keskityn likenteeseen paremmin, koska pyörällä niin on pakko tehdä.
Olen huomaavaisempi mp-kuskeille, kun tiedän mitä he pelkäävät.
Osaan odottaa vaikkapa että mp-kuski saattaa vaihtaa paikkaa kaistalla nopeasti ja tiedän mistä se johtuu, kun katson asfaltin kuntoa.
En ole heti kiljumassa, että saakelin mopokuski, kun koittaa kiusaa tehdä ja mut tappaa.
En aja kaistalla viereen ja pakota painavaa pyörää tienreunan huonolle asfaltille ja hiekalle.
Enkä mielelläni aja pitkää matkaa uudehkolla autolla vaan mieluummin hiukan vanhemmalla.
Johtuu ihan siitä, että uudemmat autot on niin pitkälle automatisoitu ja mukavia, että se keskittyminen pyrkii herpaantumaan.
Vaaratilanteita...niitä meist' jokainen aiheuttaa päivittäin, tahtoen tai tahtomattaan.Pääasia että niistä selvitään ilman loukkantumisia..
sanoi:Asioiden ja tilanteiden ymmärtämistä auttaa muuallakin elämässä se että ei tarvitse arvailla tai olla mutu-tiedon varassa miltä toisesta tuntuu kun on itsekkin välillä aina sillä "toisella puolella".
Kyllä se täälläKIN kielletty on ajaa pitkillä, ja tuossa sukupoke selvitti, että ei edes mitään hyötyä huomattavuudessa, koska pitkät päällä tuleva motoristi on kuin kohti tuleva "Pallosalama", jonka etäisyyttä jopa huomattavasti vaikeampi arvioida kuin lyhyillä ajavan .Pitkät päällä ajamisesta on ollut juttua ennenkin, ja tuloksena siitä oli nuo ns. "aloittelija jepet" jotka polttavat isoa lankaa polttimoissaan päivin ,öin. Siitä rapsuu muuten toruja tällä puolen lahtea. Ei kovin suosittua muuallakaan maailmassa.Kyllä kait se autolla liikkuva motoristi voi aiheuttaa vaaratilanteita siinä missä muutkin. Mutta sen verran olen tänä keväänä huomannut että liki jokainen skootteripoika ja tyttö on elävä (toivottavasti pitkään) varoitusmerkki.
Ajelevat vähän miten sattuu ja olematon liikennesääntöjen osaaminen unohtuu siellä mopon puikoissa.
Ja edelleenkään en ymmärrä näitä pitkät xenonit päällä touhottavia vetomiehiä, pikkuisen hämärässä ajaessa vastaantulevan pyörän pitkät valot/ylös suunnatut valot häikäisevät joskus vallan perkeleesti.
Juuri niin. Moottoripyöräily on silti huomattavasti rauhoittanut autoiluani. Autoa tulee ajettua käytännössä aina nopeusrajoitusten mukaan. Tuntuu naurettavalta revitellä autoa, kun se pyörän jälkeen tuntuu joka tapauksessa liikkuvan kuin täi tervassa. Muun liikenteen havainnointi ja huomiointi on myös parantunut moottoripyörän myötä.Vaaratilanteita...niitä meist' jokainen aiheuttaa päivittäin, tahtoen tai tahtomattaan.Pääasia että niistä selvitään ilman loukkantumisia..
Nettinihilisti iskee..Näin kävi itselleni viime kesänä T:reen Ruskossa, yht. äkkiä hirmuinen pölypilvi edessä enkä tajunnut moneen sekuntiin MIKÄ tuli ja Mistä tuli ?? Mulla tosiaan vauhtia mittarin mukaan n. 90 km/h ja alueella 80 km/h rajoitus .
Jossakin koulutustilaisuudessa minua on valistettu siten, että ihminen kykenisi tekemään liikenteessä kaksi havaintoihin perustuvaa valintaa tai päätöstä sekunnin aikana. Siis sellaisia, jotka tulevat tietoiseen mieleen saakka. Koksa aiteihin toisaan voi saapua informaatiota huomattavasti suuremmasta tapahtumien tulvasta, niin oleellista näyttäisi olevan, kuinka tästä informaatiotulvasta oppii suodattamaan oleellisen.Luulen. että jokainen meistä tekee alitajuisesti liikenteessä satoja päätöksiä minuuttien aikana...ja onko ne oikeita tai vääriä...näkyy sitten siellä tapahtuiko jotain vai ei.
Mä luulen, että esim.risteystä lähestyessä...sinä teet havaintoja kaikesta mitä ympärillä tapahtuu...alitajuisesti.Jossakin koulutustilaisuudessa minua on valistettu siten, että ihminen kykenisi tekemään liikenteessä kaksi havaintoihin perustuvaa valintaa tai päätöstä sekunnin aikana. Siis sellaisia, jotka tulevat tietoiseen mieleen saakka. Koksa aiteihin toisaan voi saapua informaatiota huomattavasti suuremmasta tapahtumien tulvasta, niin oleellista näyttäisi olevan, kuinka tästä informaatiotulvasta oppii suodattamaan oleellisen.Luulen. että jokainen meistä tekee alitajuisesti liikenteessä satoja päätöksiä minuuttien aikana...ja onko ne oikeita tai vääriä...näkyy sitten siellä tapahtuiko jotain vai ei.
2 päätöstä sekunnissa = max. 120 päätöstä minuutissa...