Etelä-Saimaa:
Vain kaksi Kymiring-ratayhtiön velkojaa ei hyväksynyt selvittäjä Klaus Majamäen saneerausohjelmaehdotusta, ilmenee lehden torstaina haltuunsa saamasta äänestysselvityksestä. Äänestykseen osallistui 26 velkojaa.
Ehdotuksen hyväksyntäprosentti oli sata kaikissa neljässä velkojaryhmässä paitsi etuoikeudettomissa velkojissa, jossa osuus oli 82.
– Niin on, että jokaisessa ryhmässä on riittävä kannatus ohjelman hyväksymisen puolesta, Majamäki sanoo.
Tuloksesta päätellen yhtiö tuskin menee konkurssiin. Saneerausohjelmaa käsitellään vielä Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa lähiviikkoina.
Kaksi vastusti
Ehdotusta vastustivat vain Lahden kaupungin tapahtumayhtiö Lahti Events ja Lisäpalvelu Kotka oy. Ensin mainitun osuus Kymiringin kokonaisvelasta on vähän yli kymmenen prosenttia ja jälkimmäisen vain 0,05 prosenttia.
Lahti Events on vedonnut joihinkin esteperusteisiin, joiden mukaan ohjelma ei ole toteuttamiskelpoinen eikä sitä pitäisi hyväksyä. Majamäki on Lahti Eventsin kanssa eri mieltä.
– On 24 muuta velkojaa, jotka uskovat saneerausohjelmaan ja haluavat nähdä, pystyykö yhtiö toteuttamaan sen.
Majamäki ei halua avata Lahti Eventsin näkemyksiä. Lahti Eventsin toimitusjohtaja Emilia Mäki ei vielä torstaina iltapäivällä ehtinyt kommentoida asiaa.
Lahti Eventsin oli määrä järjestää Kymiringin suurimpia tapahtumia, muun muassa ratamoottoripyöräilyn MotoGP-osakilpailuja.
Selvittäjä Majamäki kuvailee Kymiringin saneerausohjelmaa erityiseksi. Kyseessä on ollut aloitteleva yritys, joka on nopeasti joutunut saneeraukseen.
– Olen tyytyväinen siihen, että ohjelmalle on näin laaja velkojien tuki. Siinä mielessä prosessi on ainakin tähän pisteeseen asti ollut onnistunut, Majamäki sanoo.
Edessä on varikkorakennuksen myynti
Jos Kymiring välttää nyt konkurssin, saneeraus jatkuu Majamäen tekemän ohjelman mukaan.
Edessä olisi varikkorakennuksen myynti takaisinvuokrausjärjestelyllä ensi vuoden loppuun mennessä. Radalla jatkuisivat myös rakennustyöt, jotka jäivät viime kesänä kesken.
Varikkorakennuksen myynnillä ja takaisinliisauksella pyritään kattamaan Kymiring oy:n velkaa. Ratayhtiön realisoitava omaisuus on lähinnä kuuden miljoonan euron arvoinen varikkorakennus.
Majamäen saneerausohjelmaehdotuksen mukaan Kymiringillä on saneerausvelkaa 21,7 miljoonaa euroa.
Kymiring-yhtiön suurimmat velkojat ovat A. Ahlström Kiinteistöt ja Nordea-pankki yli neljällä miljoonalla eurolla kumpikin, Mobility Properties kahdella miljoonalla sekä Suomen Takaaja oy reilulla miljoonalla eurolla. Kaikkiaan velkojia on kymmeniä.
Kymiring joutui vaikeuksiin, kun MotoGP peruttiin viime keväänä jo kolmannen kerran. Syynä olivat keskeneräinen rata ja Ukrainan sodan vaikutukset.
Lisäksi tapahtumia järjestämään perustettu tytäryhtiö Kymiring Events asetettiin Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa konkurssiin. MotoGP:tä pyörittävä Dorna Sports peri yhtiöltä 6,4 miljoonan euron saatavia.
Uudella omistajalla on uudet suunnitelmat
Kymiring aikoo jatkossa panostaa ratamoottorikilpailujen lisäksi megakonsertteihin ja muihin vastaaviin tapahtumiin, Kymiringin ja sen uuden omistajan Mobility Propertiesin hallitusten puheenjohtaja Ilkka Kivisaari sanoi viime viikolla.
Mobility Properties on valmis merkitsemään osakkeita vaadittavan kolmen miljoonan euron arvosta vaikka yksinkin. Tällöin Mobility Properties omistaisi pian Kymiringistä jopa 78 prosenttia.
Kivisaaren ja yrityksen visioissa siintää paitsi moottoriurheilua myös konsertteja, maastopyöräilyä, hiihtokilpailuja ja messuja. Konserteissa etuna esimerkiksi Hämeenlinnan Kantolaan ja Hyvinkään lentokenttään nähden on rakennus, jossa on sähköt, viemäröinti ja varikkopilttuita.
Mobility Properties on reilun vuoden ikäinen, pieni yritys. Kivisaari huomauttaa, että vaikka Mobility Properties on pieni, se on myös velaton ja sen omistajilla on halua ja mahdollisuuksia panostaa Kymiringiin lisää rahaa.
Mobility Propertiesin on perustanut Verona-yritysrypäs. Se on ollut olemassa 15 vuotta.
Osakeanti käynnissä
Jos saneerausohjelma menee oikeudessakin läpi, yhtiöllä on kaksi viikkoa aikaa saada rahat tilille. Jos taas ohjelmaa ei hyväksytä, Kymiring menee konkurssiin ja yhtiön omaisuus realisoidaan.
Kuluvan kuun loppuun saakka paitsi Kymiringissä myös Mobility Propertiesissa on meneillään osakeanti. Kivisaari ei kerro, mitkä tahot ovat osakkeita ostaneet. Toistaiseksi Verona omistaa Mobility Propertiesista kymmenen prosenttia. Omistajia on parisenkymmentä.