Ei tietenkään. Tuossa oli kyse siitä että pitäisikö julkisen tahon sijoittaa yhteistä rahaa tällaisiin projekteihin. Jos siis valtion liikennejärjestelyihin sijoittamat 14M€ mahdollistaa tuon radan toiminnan ja se toiminta osoittautuukin kannattavaksi (vähintään kansantaloudellisesti katsottuna), silloinhan se on ollut kannattava sijoitus.Patukka sanoi:Se että paikkakunnalle jokin tapahtuma tuo rahaa ei tarkoita että tapahtumajärjestäjän kannalta tulos olisi positiivinen. Se että Kouvolan seutu saa rahaa kymi-ringin tapahtumista ei lohduta lainkaan ratayhtiötä jos sen tulos jää negatiivseksi.
No ei nyt ihan miten vaan voi sponsoroida. Siitähän on jo yksi hallinto-oikeuden päätös ja toista odotellaan.Patukka sanoi:Kymi-ringin tilanne ei ole verrattavissa kunnan toimintaan mm. siksi ettei sillä ole verotusoikeutta. Tosin Kouvolan kaupunkihan ja muutkin kunnat kuin myös valtio voivat, lain puitteissa, sponsoroida Kymi-ringiä niin paljon kuin haluavat ja kuntalaiset sietävät...
Kuuluko tällainen kuntien ja valtion tekemä yksityisen yrityksen pönkittäminen asiaan onkin jo toinen juttu johonka ännestävillä kansalaisillakin on sanansa sanottavana.
Ainahan julkisen rahan käyttäminen jakaa mielipiteitä, ja hyvä niin. Veikkaisin että keskiverto äänestäjällä ei ole kiinnostusta paneutua jonkin yksittäisen projektin cost-benefit -analyyseihin. Ne ottaa mediasta sen tiedonjyväsen joka tukee omaa maailmankatsomusta ja sillä mennään.
Niin, no mutta eikös se ole hyvä että se hyödyttää Lahtelaisia veronmaksajia? Ja saahan siitä ratayhtiökin hyötyä kun saa yhteistyökumppaniksi ilmeisen ammattitaitoisen yhtiön hoitamaan tapahtumatuotantoa. Reisille menneillä tapahtumilla on tuossa kokoluokassa imagotappion lisäksi taloudellisiakin vaikutuksia.Patukka sanoi:Ja vielä, Lahti Eventsin mukanaolo hyödyttää vain Lahden kaupunkia, siis tahoa joka se omistaa. Sakastisesti voisikin sanoa että, jos tulosta tulee, tapahuu tässä tulonsiirto Lahden kuntatalouteen ja hiihtourheilulle.

