Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
W-P sanoi:Pari viikko sitten käytiin kattomassa rataa. Ei kyllä ollu mitään tapahtunut viime syksystä, mutta optimistinen olen edelleen, koska aina välilä jotain hankkeesta kuulostaisi etenevän.
lario sanoi:Päivämäärä menee eteenpäin kuin Sotessa konsanaan...![]()
Patukka sanoi:Eritasoliittymän työt ovat täydessä vauhdissa, mutta tänään parhaaseen työaikaan poikkesin katsomassa kuinka tällä maankuululla moottoriradalla työt sujuvat. Ainuttakaan työkonetta ei näkynyt töissä eikä ensimmäistäkään työntekijää rata-alueella. No, onhan sinne saatu parisataa metriä asfalttia... Muuten näyttää erinomaisen hienolta ja varsin nopealta motocross radalta.
Saatta olla hieman ylimitoitettua rakentaa komeat eritasoliittymät sorakuopalle jossa ei koskaan tulla ajamaan ainoatakaan motogp-osakilpailua.
lario sanoi:Kunta mokasi Kymi Ring -moottoriurheilukeskuksen rahoituksessa – asia oikeuden käsiteltäväksi
Valtuuston pöytäkirjaan jäi virhe. Kunta myöntää tapahtuneen.
Kunnanvaltuutettu Hannu Suhonen (vasen ryhmä) on tehnyt rahoituspäätöksestä valituksen hallinto-oikeuteen. Suhosen mukaan kunnanvaltuuston päätös on kumottava muun muassa kunnanjohtajan jääviyden vuoksi.
Jos Itä-Suomen hallinto-oikeus päätyy valittajan kannalle, rahoituspäätös saatetaan joutua uusimaan.
https://yle.fi/uutiset/3-10314786
lario sanoi:F1-asiantuntijat vahvistavat: Suomella nyt parhaimmat mahdollisuudet ikinä saada formulakisat Suomeen
F1-kisojen järjestäjät selvittävät parhaillaan, olisiko Suomessa mahdollista järjestää tulevaisuudessa formulakisoja. Suomalaiset F1-asiantuntijat pitävät mahdollisuutta realistisempana kuin vielä koskaan.
https://yle.fi/uutiset/3-10353991
Onko patukalla aiheesta parempaa tietoa?Patukka sanoi:Joo, ja kymenlaaksolaisilla pelloilla lehmät opettelevat lentämään. Kuullemma pari on jo käynyt katsomassa tätä sorakuopassa sijaitsevaa maailmanihmettä yläilmoista käsin.
Patukalla on levy jumissa.Miikaael sanoi:Onko patukalla aiheesta parempaa tietoa?
JOS ihmiset jopa olisivat tietoisia sellasista paikoista kuin Motopark, Kemora jne ni sinne ehkä saattais jopa tulla enemmä ku 1000 ihmistä.lario sanoi:Suomessa on vähän ihmisiä ja on totuttu kaikki tekemään "pienenä".
Mietin vaan sitä, kun tuon radan kohdalla pitää ajatella "isosti".
Voidaan ajatella varikot, katsomot, siirtymäalueet, ruokapaikat, sanitetti, parkkipaikat tietyn kokoisiksi, mutta niistä tulee aivan liian pieniä esim. MotoGP-kisaa ajatellen, jos vaikka sinne tulisi 85 000 katsojaa, kun normikatsojamäärä kotimaan kisoissa on 1000 (arvaus, kun Google ei heti osannut sanoa).
Joten kumman luvun mukaan infra rakennetaan 1000 vai 85 000...