Musta tämä logiikka mättää, mutta tätä ajetaan.
Minustakin tuollainen logiikka mättää. Kukahan semmoista ajaa??
Riskiluokituksen perusta tulisi olla, tilastolliseen edustavuuteen vedoten, sen tapainen, että tutkitaan iso määrä tapauksia ja sen perusteella selvitetään, esiintyykö joku pyörä/tyyppi useammin onnettomuuksissa, kuin muut keskimäärin. Siinä on sitten perusteita riskiluokitukselle.
Tällaisia, usein merkillisiä ”riskiluokituksia” ovat esim. alue, joka on merkitty pyörän omistajan kotiosoitteeksi. Toisilla vakuutusyhtiöillä luokkia on kolme, toisilla seitsemän. Ne eivät myöskään ole samaa mieltä alueen luokituksesta. Tämä vaikuttaa molempien vakuutusten hintoihin. Kuka kontrolloi kriteerejä?
Pyörän hinta, suhteessa sen vakuutushintaan, ei ole siinä mielessä hyvä peruste, että onnettomuuskorvauksissa pyörän hinta on alle kymmenesosa onnettomuuden laskennallisista kuluista.
Suomessa tehdyissä tutkimuksissa onkin tutkittu myös sellaisella kriteerillä, kuin ”ylittääkö tapauksen kokonaiskustannus yli 1667 euroa”. Mällin kokonaishinta on ollut siten toimeksiantajan: lue vakuutusyhtiön, erityisessä intressissä.
Joku pitää näitä tutkimuksia riittävinä ja on niiden perusteella valmis vetämään johtopäätöksiä. Toiset on epäileväisempiä. Siksi yksi peruste on tutkia, miten asiat on hoidettu muualla EU:ssa. Suomi on pieni maa ja tapausten määrä siksi varsin rajallinen. Edustavan otannan saaminen tutkimuksiin, johtaa useiden vuosien tarkastelujaksoihin, jolloin moni asia kerkeää kesken muuttua, niinku pyörät.