sanoi:
rohkeita luupäitä mammutteja metsästämässä
Minäpä arvelen että ne mammutin kaataneet "luupäät" on aloittaneet pikkuriistasta, tarkkailleet eläinten käyttäytymistä ja hoksanneet mammutissakin olevan heikon kohdan. Hoitaneet homman sitten tyylillä ja turvallisesti itseään telomatta...
Juuri näin! Ja sillä aikaa heimon tyhmät arkajalat ovat keräilleet kedolla kukkia ja sovitelleet luupään kaataman sapelihammastiikerin karvaa päähänsä. Illalla vatsa täynnä rohkeiden ja älykkäiden luupäiden kaatamaa mammuttia hyppinyt kukkahattu päässä nuotion ympäri tumpelotangoa. Jo silloin tiedettiin, että kaikista ei ole metsästämään ja osa miehistä laitettiin naisten ja lapsien kanssa marjoja poimimaan. Nykyisin noita entisajan marjanpoimijoita kutsutaan kukkahatuiksi tai homoiksi.
Kylläpäs teidän nuorien sällien pitää pullistella joka asiassa, olla niiiin hiton kovaa jätkää. Sitähän toi vetohomman ylistys vaan on, hormonihumalaisten teinipoikien uhoamista. Katsokaa kaikki naaraat kun meikä vetää
Kuuluu ikään joo, turha sitä tietty on vanhempana tuomita, huvittaa vaan. Edit: tai huvittaisi jos asia ei olisi joskus niin traaginen kuin tässäkin tapauksessa. Jotkut ei opi ennenkuin on liian myöhäistä.
Kyllä tätä maailmaa on eteenpäin vienyt ihan muut kuin luupäät, muuten oltaisiin vieläkin niitä mammutteja metsästämässä. Luonnonvalinta kun tuppaa viemään enempi niitä luupäitä kun fiksumpia.