lainaa trinityä"Pyörä on enemmänkin hyötykäyttöön kuin huvitteluun" toi nyt on ihan puppua!punto tekee kaiken halvemmalla ja paremmin jos hyötykayttoo haetaan
No, näin se nyt vaan on. Työpaikka on torin laidalla, jossa parkkimaksut on enemmän kuin hunajaa enkä kauemmaksi voi jättää, kun jalka ei kestä kävellä korttelia pidempää. Pyörällä taas pääsen sen ihan työpaikan ovelle saakka ja saan parkkeerattua talon sisäpihalle. Ylimääräisille autoille siellä ei ole tilaa, ja pyöräkin sinne nippa nappa mahtuu. Joten se siitä älynväläyksestäsi!
Ja maineesta vielä sen verran, että jonkin ryhmän maine vaikuttaa yleisesti siihen kuinka tulee kohdeltua tuohon ryhmään kuuluvana jäsenenä. Vrt. mustalaiset eli romanikansa kaupassa asioimassa. Taatusti on vartija perässä koko ajan vaikka kuinka olisi ns. tavallisen omantunnon omaava ihminen. Jos joku ihminen tulee huonosti kohdelluksi esim. motoristin taholta, hän voi muodostaa käsityksensä tämän perusteella ja kohdella seuraavaksi tapaamaansa motoristia aiemman kokemuksensa mukaisesti. Näin se vain tosi elämässä menee.
Ja höpö höpö tilanne oli hallussa. Missä kirjoitin, että en väistänyt. En missään kohtaa, vaan että keskityin säilyttämään henkikultani. Sisälukutaitokin tuntuu olevan nykyisin vähän hukassa. Jaa ennen kaikkea, missä oli se kovasti mainostettu ennakoiva ajotyyli?