• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

Miten auto voi kääntyä eteen?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Tuomas_82
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Tänäkin keväänä on uutisoitu jo lukuisia tapauksia, kun vasemmalle kääntyvä auto on jättänyt väistämättä suoraa ajanutta motoristia ja aiheuttanut onnettomuuden.

Itsekin todella paljon auton ratissa olevana olen koittanut miettiä miten tuollainen onnettomuus ylipäätään on mahdollista, eli miten voi olla mahdollista, ettei autoilija kykene havaitsemaan suoraan edestä tulevaa kanssakulkijaa ennen kääntymistään.

Jollakin tapaa voin ymmärtää, että sivutieltä tultaessa tehdään arviointi- / huomiovirhe, jos päätiellä kulkeva mopo tai miksei autokin jää vaikka auton pilarien taakse, mutta suoraan edestä tulevaa motoristia ei yksinkertaisesti voi olla huomaamatta, jos ylipäätään seuraa muuta liikennettä tai näkökyky toimii millään tavalla.

En tiedä miten muut kokee tän, mutta ainakin itseä kyseinen onnettomuustyyppi ihmetyttää / ärsyttää kaikista eniten, koska kyseessä on niin puhdas huolimattomuus tai jopa törkeä piittaamattomuus kääntyjän taholta. Ja rangaistuksetkin tästä tempusta taitaa olla luokkaa liikenneturvallisuuden vaarantaminen tjsp., kun ainakin allekirjoittaneen mielestä oikea nimike olisi murha.

Itelle ei ole vielä tapahtunut vaaratilannetta tämän tiimoilta, mutta aina kun näkee auton odottavan kääntymistä tulee kyllä oltua hätäjarrutus ja väistövalmiudessa, ei noihin pysty luottamaan yhtään.
 
On ihan sellainen pienehkö mahdollisuus että jos moottoripyörä tulee pienehköä (lue esim 80 rajalla 160 kmh) ylinopeutta niin autoilijaparka voi kuvitella että vastaantuleva motoristi ajaakin ihan rajoituksen mukaan ja kääntyy eteen...
Olihan tää trolli, olihan
 
On ihan sellainen pienehkö mahdollisuus että jos moottoripyörä tulee pienehköä (lue esim 80 rajalla 160 kmh) ylinopeutta niin autoilijaparka voi kuvitella että vastaantuleva motoristi ajaakin ihan rajoituksen mukaan ja kääntyy eteen...
Olihan tää trolli, olihan
Itse asiassa ei ollut trolli, mutta mikä sai kirjoittamaan juuri nyt tästä oli yle areenasta katsottu ikävähkö jakso "toistaiseksi tuntemattomasta syystä" -ohjelmasta...

Nojoo, tuo törkeä ylinopeus on asia erikseen ja varmasti mukana ainakin osassa tapauksissa, mutta kyllähän läheltäpitejä ainakin tiedän sattuneen ihan sallituillakin nopeuksilla, eli jotain ihmeellistä tuossa on... Tai sitten ei, kai se pitää laskea kategoriaan, kun on paljon ajoneuvoja liikenteessä niin aina jossain rytisee syystä tai toisesta.
 
Tuossa pariviikkoa sitten ihmeteltiin kaverin kaa tuopin yli juurikin ihmisten kyvyttömyyttä katsoa ja nähdä liikennettä.

Osa varmaan ihan asenne - ajaminen vaan onsiirtymistä paikasta toiseen. Toinen on tämä nykyautojen "helppous" ja paksut pilarit, voi keskittyä muihin asioihin - veikkei kykene tekemään niitä yhtäaikaa, eikä kurki pilarien ohi, ei keskity eikä ymmärrä näkemäänsä. Ajellaan vaan omassa kuplassa.

Tällaisia omassa kuplassaan kulkijoita näkee päivittäin kuten sekin naisihminen, luuri korvalla, jonka perässä tulin moottoritielle, n 55-60 km/h - varsinaista vaaratilannetta just sillä hetkellä ei tullu mut peileissä näkyi melkoinen ohitussuma 10-20 sekuntia myöhemmin.
 
Juuri muutama päivä sitten joku LP:n konstu antoi tähän hommaan oikein asiantuntijalausunnon. Syy oli lähes aina motoristin joka käyttäytymisellään oli aiheuttanut sen, että autoilija ei nähnyt motoristia tai sitten motoristi oli kiihdyttänyt rajusti ennen törmäystä. Samaa tuubaa tuotti suustaan joku autokoulun maikkakin.

Uskomatonta bullshittia sitä saakin lukea!!!
shaun.gif
 
biggrin.gif
mut melkein teilattiin...  
biggrin.gif


olin Salon valtavan kaupungin keskustassa läpikulkumatkalla,ilman mitään järkevää tekemistä ,kun ihan pääväylällä jonka kaupunginvaltuusto on fiksuilla päätöksillään tyystin pilannut laittamalla koko keskustaan 40 km/h nopeusrajoituksen lisäksi tehnyt koko keskustasta käytännössä 1 kaistaisen laittamalla sinnetänne liikenteenjakajia ym. ja maalannut viivoja ihan ristiin rastiin ja tukkinut täten kaikki risteysalueet ja vaarantanut liikenteen kun välillä vasemmalta kaistalta  pääsee vain suoraan ja välillä vasemmalta kaistalta voi vain kääntyä vasemmalle,ilman mitään logiikkaa...

no , purkamatta turhautumistani se enempää, se auto ,alkoi kääntymään vasemmalle ,eli kulkusuunnassani eteeni, kun ajoin edelläajavan auton perässä , ns jonoetäisyydellä ,n.15m päässä , n.30 km tuntinopeudella , odotti että auto ohitti risteyksen ja alkoi sitten tunkea eteeni ,vielä katsoen suoraan minua silmiin ,että älä sinä nyt tunge siihen mopoines, kun mää meen nyt tästä...

ihan niinkuin mun ois pitänyt pysähtyä ja päästää mokoma kottero siihen väliin...

033102bebe_1_prv.gif
hienosta asenteesta moottoripyöriä kohtaan kertoo tämäkin... oikein tunsin niskassani tuijotuksen ,miten kusipäinen motoristi siinäkin taas meni , kun ei pysähtynyt, vaikka me oltais voitu mennä tosta välilstä...
crazy.gif


piti hiukan muuttaa linjaa oikealle ennenkuin  auto pysähtyi siihen kaistalle poikittain, ja täti jäi vihaisesti tuijottamaan
pftroest.gif


koittaisivat nyt takoa päähänsä että se kaksipyöräinen on ihan yhtä tasa-arvoinen  siellä liikenteessä,kuin kotelotkin...  
sport05.gif
 
Ei siinä kääntyessä tarvii olla kuin kännykkä korvalla ilman mitää turhia korvanappeja niin huomiokyky alkaa olla lähellä nollaa. Sitten herää kun pamahtaa.

Mulle sattuu juuri näin ja kun ei korva kestä nappia niin pyrkinyt lopettamaan vastailun ajaessa, asiakkaat vaan ei tykkää eikä kukkaro kun takasin joutuu soittelemaan...
 
On ihan sellainen pienehkö mahdollisuus että jos moottoripyörä tulee pienehköä (lue esim 80 rajalla 160 kmh) ylinopeutta niin autoilijaparka voi kuvitella että vastaantuleva motoristi ajaakin ihan rajoituksen mukaan ja kääntyy eteen...
Olihan tää trolli, olihan
Tosin kun lehdestä lukee silminnäkijähavaintoja tämänkaltaisista onnettomuuksista niin aina sieltä joku löytyy joka osaa kertoa motoristin ajaneen huomattavaa ylinopeutta. Tiedä sit mitä ne autojen tuulilaseihin laittaa, kun tämä taito katoaa tyystin auton rattiin hypättäessä. Pilaritkaan ei tuota minkäänlaisia ongelmia terveen niskan omaavalle henkilölle.
 
Juuri muutama päivä sitten joku LP:n konstu antoi tähän hommaan oikein asiantuntijalausunnon. Syy oli lähes aina motoristin joka käyttäytymisellään oli aiheuttanut sen, että autoilija ei nähnyt motoristia tai sitten motoristi oli kiihdyttänyt rajusti ennen törmäystä. Samaa tuubaa tuotti suustaan joku autokoulun maikkakin.

Uskomatonta bullshittia sitä saakin lukea!!!  
shaun.gif
Mikä tuon bullshitiksi tekee? Se, että niin ei ole tapahtunut, vai se mitä sinä haluat uskoa omassa pikku päässäsi.
 
Mulle sattuu juuri näin ja kun ei korva kestä nappia niin pyrkinyt lopettamaan vastailun ajaessa, asiakkaat vaan ei tykkää eikä kukkaro kun takasin joutuu soittelemaan...
Autoihin on saatavissa jälkiasenteisia ja ihan oikeasti jopa toimiviakin BT-sarjoja, joilla tuo jutustelu phonessa onnistuu kajarien kautta hands free. Eikä nuo edes maksa mitään mansikoita enää nykyään. Eikä tartte nappia korvaan, lain kirjain täyttyy ja onhan tuo turvallisempaakin kuin yrittää pää kenossa sitä luuria olkapäätä vasten pidellä samalla kun auton hallinta just sillä hetkellä tarttee molemmat kädet
thumbs-up.gif
 
Niin oiskos se juuri tuo auton tuulilasin ja sivulasin välinen pilari, joka piilottaa kapean pyöräilijän kriittisellä hetkellä? Eri autoissa on eri levyisiä pilareita. Edellisessä biilissäni (auris) oli niin leveä pilari, että itseä häiritsi liikenteessä, ja sen taakse sai parhaimmillaan mahtumaan sopivalla etäisyydellä kulkevan autonkin.
 
Juuri muutama päivä sitten joku LP:n konstu antoi tähän hommaan oikein asiantuntijalausunnon. Syy oli lähes aina motoristin joka käyttäytymisellään oli aiheuttanut sen, että autoilija ei nähnyt motoristia tai sitten motoristi oli kiihdyttänyt rajusti ennen törmäystä. Samaa tuubaa tuotti suustaan joku autokoulun maikkakin.

Uskomatonta bullshittia sitä saakin lukea!!!  
shaun.gif
Mikä tuon bullshitiksi tekee? Se, että niin ei ole tapahtunut, vai se mitä sinä haluat uskoa omassa pikku päässäsi.
Mikä todistaa, että niin tapahtui? Se, että autoilija omaa nahkaansa suojellakseen puhuu kuulusteluissa paskaa, kun motoristi taas makaa kylmiössä, eikä sano enää mitään? Se, että iltapäivälehdet lähes aina kirjoittavat "Motoristi törmäsi autoon" vaikka auto on tullut kolmion takaa eteen?

Ne lukemattomat kerrat, kun auto on tunkenut minun eteeni ovat johtuneet vain ja ainoastaan autoilijan puusilmäisyydestä ja niistä on selvitty onnella, HELVETIN hyvällä onnella ja kokemuksellakin on siinä ollut pieni osansa.

Pääni on muuten kokoa 58.
 
Se, että iltapäivälehdet lähes aina kirjoittavat "Motoristi törmäsi autoon" vaikka auto on tullut kolmion takaa eteen?

Ne lukemattomat kerrat, kun auto on tunkenut minun eteeni ovat johtuneet vain ja ainoastaan autoilijan puusilmäisyydestä ja niistä on selvitty onnella, HELVETIN hyvällä onnella ja kokemuksellakin on siinä ollut pieni osansa.

Pääni on muuten kokoa 58.
No ne jos noin kirjoittavat sehän on yleensä oikein, jos motoristi törmää kolmion takaa tulevan auton kylkeen silloin motoristi törmäsi autoon. Eihän lauseessa syyllistä tee se joka törmää ja kyllä ne lehdet yleensä (huom.yleensä) muistavat mainita. että tuli kolmion/stop merkin takaa. Itse en ole selvinnyt hyvällä onnella vaan ajanut kolarin eteen kääntyvään autoon seurauksella 7 viik.sairaslomaa, mutta en ole aloittajan kanssa samaa mieltä, että ko. kuljettaja olisi pitänyt toimittaa linnaan 5 vuodeksi murhan yrityksestä. Pääni on kokoa 56.
 
Kyllä syy menee usein myös motoristin piikkiin. Ohessa kaksi esimerkkiä jossa itse olen saanut varoa idiootteja ollessa autolla liikenteessä:

1. Ajelen rauhallisesti 30 alueella ja olen kääntymässä vasemmalle. Näen kaukana piikin minkä seurauksena päätän kääntyä. Piikkihirmun mielestä oli fiksua vetää lähemmäs 100 tuolla rajoitusalueella, kääntyessä meinaa huomasi vasta että perkele sehän tulee kovaa sieltä.

2. Olin kolmion takana kääntymässä oikealle. Vasemmalla tulee customi hiljaa vauhtia tien oikeata laitaa ja vilkku oikealle. En kuitenkaan itse kääntynyt vaan odottelin. -> Ohihan se idiootti risteyksestä veti. Käännyin perään ja saman tempun teki seuraavan risteyksen kohdalla. Yritin jopa valoja vähän vilkutella mutta paskat se mitään tajunnu.

Molemmissa tapauksissa evoluutio olisi korjannut pois, autoilijana en itse kummassakaan kokisi virhettä tehneeni.

Ihan turha syytellä aina puusilmiä niin pitkään kuin motoristit itse harrastavat risteysalueilla tai muissa fiksuissa vetopaikoissa ylinopeutta tai sitten eivät tajua laittaa vilkkua pois ja vielä ryhmittyvät päin peetä.

EDIT: Lisätään vielä sellainen että mullekin on kyllä joskus autoilija tullut kolmion takaa eteen. Tämä siis 50 alueella jossa olin itse kääntymässä vasemmalle sinne mistä autoilija tuli. Risteyksessä vauhtia ehkä 20km/h, ei näyttänyt vanhus mua huomaavan kun mun ollessa keskellä risteystä, alkoi kiihdyttämään päälle. Onneksi molemmat huomasivat melkein heti ja jarrutti. Itsellä kyseessä pystypyörä ja valkoinen ajoasu, luulis näkevän. Menee ehkä hieman iän piikkiin, eläkeläispariskunta kyseessä.
 
Vieläkin uskomattoman moni ajaa pitkät päällä koko ajan, jolloin autoilijan on vaikea nopeuden lisäksi hahmottaa saapuvan etäisyyttä.
 
Vieläkin uskomattoman moni ajaa pitkät päällä koko ajan, jolloin autoilijan on vaikea nopeuden lisäksi hahmottaa saapuvan etäisyyttä.
Sivuteiltä tulevat mummelit ja papat luulevat skootteriksi ja ajavat eteen jos ei ole pitkät päällä. Siis jos huomaavat ollenkaan. Tämä on aika tehokas keino välttyä eteen kolmiontakaa tulevilta.

Vastaan tuleva auto voi vasemmalle kääntyessä tulla eteen. Siksi kannattais pysähtyä isoja autoja oikealta ohittaessa. Tämä siis tilanteessa kun vasemmalle kääntyviä on molemmilla kaistoilla ja sitä vastaan tulevaa ei näe.
Itse selvisin tilanteesta naiskuskin onnettoman ajolinjan ansiosta ja kovalla jarrutuksella.

Audikuskeista ja takseista ei voi mennä sanomaan yhtään mitä ne aikoo tehdä, joten parempi vaan pistää itekki silmät kiinni ja toivoa parasta. Varsinkin vilkkupäällä suoraa ajavat eivät varmasti käänny.. ja päinvastoin.
baaa.gif
 
Juuri muutama päivä sitten joku LP:n konstu antoi tähän hommaan oikein asiantuntijalausunnon. Syy oli lähes aina motoristin joka käyttäytymisellään oli aiheuttanut sen, että autoilija ei nähnyt motoristia tai sitten motoristi oli kiihdyttänyt rajusti ennen törmäystä. Samaa tuubaa tuotti suustaan joku autokoulun maikkakin.
Tapahtui viime kesänä. Ajelin vanhaa Hämeenlinnantietä kohti Hämeenlinnaa. Havaitsin melko kaukaa, että sivutiellä kolmion takana oli auto kääntymässä vasemmalle. Ajelin eteenpäin tilannetta tarkkaillen ja joitakin kymmeniä metrejä ennen risteystä sain jopa katsekontaktin kyseisen auton kuljettajaan. Tässä vaiheessa kuljettaja päätti lähteä liikkeelle ja tuli siis kolmion takaa suoraan eteeni. Nopeutta minulla oli noin 85 km/h.

Selvisin tilanteesta reippaalla jarrutuksella, koska osasin odottaa autoilijan torspoilua. Jotenkin kalloon on iskostunut, että autoilijat eivät välttämättä ole kiinnostuneita noudattamaan liikennesääntöjä, jos kanssaliikkuja sattuu ajamaan moottoripyörällä. Ei ollut eka kerta kun hasardi on lähellä.

Tarinan opetus? Olisiko huomioliivi auttanut? No ei todellakaan. Kysymys ei ollut siitä, etteikö autoilija olisi minua nähnyt - aivan varmasti näki. Sen sijaan kysymys oli siitä, että autoilijaa ei yksinkertaisesti kiinnostanut. Silloin ei auta mikään liivi tai valaisin, silloin auttaa vain ja ainoastaan oma kyky ennakoida tilanteita ja käsitellä pyörää. Ainakin pyörän käsittelyä on mahdollista harjoitella omatoimisesti ja ohjatusti. Sinne ne resurssit pitäisi laittaa. LP:n konstutkin tämän hyvin tietävät, joten sietäisi lopettaa tuo lörpöttely motoristien käyttäytymisestä.
 
Mulle kävi täsmälleen sama hkiin päin mennessä kk sitten, ja myös osasin varautua.
Odotetaan kolmion takana ja sitten lähdetään aivan väärällä hetkellä,täti varmaan pelasi etäbingoa, tms samaan aikaan.
Sekoiluja tapahtuu yllättävän paljon, en usko että kukaan kuitenkaan tahallaan näitä tekee, hulluja tietty voi olla kuten yllä oli käynyt.

Eli kannattaa suunnata energia ennakoimiseen, ei suomen liikennekulttuurista koskaan valmista tule, jotkut ei vaan osaa
biggrin.gif
 
Back
Ylös