siksi saattaa aiheuttaa porua, että vaikka suomessa annetaan ymmärtää, ei pelkkä sokea lammasmainen sääntöjen noudattaminen tee liikennettä vielä turvalliseksi.
pitää seurata ja ottaa huomioon muittenkin tekemisiä.
euroopan kaupungeista vois sanoa esimerkkinä jonkin palermon.
säännöthän sielläkin on olemassa, mutta oikeestaan kukaan ei niitä aivan pilkulleen noudata..heidän huomionsa kiinittyy itse liikenteeseen..ja aika hyvin toimii.
tossahan se asennevika piilee, sääntöjen noudattaminen on lammasmaisuutta ja niiden soveltaminen oman mielen mukaan miehekkyyttä. Sääntöjen noudattamisessa ei ole mitään väheksyttävää mutta piittaamattomuus on perseestä. Interwebissä vaan on helppo jauhaa vaikka mitä, helppoa kuin omassa tallissa jalkatappeihin uskottavuusrantujen rälläköiminen
bäää-äää....
en sanonut että oman mielenmukaan. enkä väittänyt, että noudattamatta jättäminen miehekästä.
ainoastaann oman järjen käytöstä olen paasannut.
joka viikko sattuu pari-kolme tiukkaa ohitustilannetta kun
joku sääntöuskollinen roikkuu rinnalla ja tuijottaa nopeusmittaria eikä tajua katsoa kuinka 60 tonnia rautaa lähestyy kokoajan ja jotta kohta tulee kiiru!!!
niin toisaaltahan eihän tieliikennelaki suoranaisesti kiellä täräyttämästä itteään hengiltä vastaantulevan nokkaan.suurimman sallitun nopeuden ylittämisen kyllä.ja kaikissa tilanteissa.
saatan olla asennevammanen..mielestäni piittaamaton en.
nämä mielipiteeni ovat muovautuneet vuosien varrella tiellä vietetystä ajasta.seuraamalla muutaman muunkin maan liikennekulttuuria..ja en todellakaan voi sanoa että täällä meidän suomessa nämä asiat olisivat menossa parhaaseen mahdolliseen suuntaan.
mää tuosta uskottavuudesta piittaa pätkääkään..tärkeintä et pysyy vehkeet ehjänä ja itte hengis.senkin uhalla et joutuu pikkasen joskus joustamaan ja toimimaan tilanteen mukaan.
kautta maailmanhistorian on lukemattomia esimerkkejä siitä mihinkä omien aivojen ja harkinnan narikkaan laittaminen ja tiukka sääntöjen tuijottaminen on johtanut.
muokx...tää meni taaseen tähän samaan, mut olipa yhtenä esimerkkinä siitä aiheesta mikä nostaa karvat ja sormen pystyyn.asia joka näetään tavalla, että on vain kaksi tapaa liikkua..tiukasti sääntöjenmukaan tai sitten keula pystys päiväkodin pihan poikki kahta ja puoltasataa.
jääköön tää ny hetkex...