niin vaikeaa se olisi
mutta on kai se mahdollista kun niin monessa muussakin asiassa se on onnistunut.
en ole mikään kukkahattu mutta joskus on pakko herättää meidät näkemään todellisuus ja myös se mahdollisuus, että joku alkaa määräämään mitä meidän olisi pidettävä päällä kun ajamme.
ei kukaan rattijuoppoja halua liikenteeseen joten luulempa muutaman vuoden kuluttua on autoissa jo pilli mihin puhallat ennen kuin saa kotilon käyntiin.
Ja kyllä meitä holhotaan ja se tulee aina vaan vahvemmin esille.