• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

Miksi onnettomuuksia tapahtuu?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Tuppervaari
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Vai voisiko peräti olla, että yöllä on turvallisempaa ajella?
Ei yleensä päde ainakaan silloin, jos on reissussa ja itselleen tuntemattomalla seudulla.

Pimeässä sitä paitsi voi ihan tutuillakin kulmilla tulla ylläreitä - jos esimerkiksi yhdistetään tuohon pimeyteen vielä vaikka vesisade, ja sopivasti tielle sattuva peura tai hirvi, itse ainakin jättäisin mahdollisuuksien mukaan kokonaan välistä tehdä empiirisiä kokeiluja, kuinka siinä käy. Vastaava tilannehan voi tulla eteen myös valoisan aikaan, mutta silloin todennäköisesti havaitsisin vaaran hieman aikaisemmin.
Kivaa se ainakin on. Jännempää kuin päivällä. Hyppy tuntemattomaan. Minä tykkään.
Mutta ei siellä pimeässä oikeasti mitään sen enempää vaarallista ole kuin valoisallakaan.
Siellä voi olla, mutta ei ole. Se ei vaan näy että siellä ei ole mitään.

Todennäköisesti havaitsisit vaaran aikaisemmin valoisalla, mutta pimeällä kuvittelisit vaaran aikaisemmin. Varmasti.
Niin..noinkin sen voi ajatella..tiellä liikkuminen on hyppy tuntemattomaan, ja jännää.

Mutta kun useimmalla ei olekkaan kysymys liikenteessä jännyydestä vaan perille pääsystä.

Harva kuvittelee olemattomia vaaroja, unohtaa vain ne olevatkin vaarat joita ei pimeässä näe.

Pointti on aivan oikea jos vain ajaa ja törmää jos on "törmäyskurssilla" aivan yhtä pitkälle pääsee valoisassa ja pimeässä.

Mutta..paljon on ollut puhetta siitä kuinka selvitä äkillisistä ja yllättävistä tilanteista. Pimeässä jokseenkin hankalampaa.
 
Vuonna 2004 Italiassa kuoli 1070 moottoripyöräilijää, Ranskassa 866, ruotsissa 56 ja suomessa 22.

Täytyy niitten siellä italiassa ajaa ihan saatananmoisia kilometrimääriä tai sitten siellä on pari miljardia ihmistä  
biggrin.gif
Italiassa on yli 6 miljoonaa moottoripyörää eli yli 27 kertainen määrä Suomeen verrattuna. Näin olleen suhteessa Suomeen siellä pitäisi olla 22 dead x 27 = 594 kuollutta. Mutta kun siellä ajokausi on 12 kk, eli 594 x 2 = 1188 död.  

Huomiotta tietysti jää se että pinta-alaltaan se maa on hivenen pienempi kuin Suomi, mutta ajoneuvoja siinä maassa on 12 kertainen määrä eli liikennetiheys on jotain aivan muuta kuin täällä. Eli itseasiassa siellä on parempi liikenneturvallisuus motoristeilla kuin Suomessa.
Italia on aika tavalla tasaisemmin asuttu kuin Suomi, jossa kaikki asuvat etelässä.
 
Vai voisiko peräti olla, että yöllä on turvallisempaa ajella?
Ei yleensä päde ainakaan silloin, jos on reissussa ja itselleen tuntemattomalla seudulla.

Pimeässä sitä paitsi voi ihan tutuillakin kulmilla tulla ylläreitä - jos esimerkiksi yhdistetään tuohon pimeyteen vielä vaikka vesisade, ja sopivasti tielle sattuva peura tai hirvi, itse ainakin jättäisin mahdollisuuksien mukaan kokonaan välistä tehdä empiirisiä kokeiluja, kuinka siinä käy. Vastaava tilannehan voi tulla eteen myös valoisan aikaan, mutta silloin todennäköisesti havaitsisin vaaran hieman aikaisemmin.
Kivaa se ainakin on. Jännempää kuin päivällä. Hyppy tuntemattomaan. Minä tykkään.
Mutta ei siellä pimeässä oikeasti mitään sen enempää vaarallista ole kuin valoisallakaan.
Siellä voi olla, mutta ei ole. Se ei vaan näy että siellä ei ole mitään.

Todennäköisesti havaitsisit vaaran aikaisemmin valoisalla, mutta pimeällä kuvittelisit vaaran aikaisemmin. Varmasti.
Niin..noinkin sen voi ajatella..tiellä liikkuminen on hyppy tuntemattomaan, ja jännää.

Mutta kun useimmalla ei olekkaan kysymys liikenteessä jännyydestä vaan perille pääsystä.

Harva kuvittelee olemattomia vaaroja, unohtaa vain ne olevatkin vaarat joita ei pimeässä näe.

Pointti on aivan oikea jos vain ajaa ja törmää jos on "törmäyskurssilla" aivan yhtä pitkälle pääsee valoisassa ja pimeässä.

Mutta..paljon on ollut puhetta siitä kuinka selvitä äkillisistä ja yllättävistä tilanteista. Pimeässä jokseenkin hankalampaa.
Heh. Saivartelu on taitolaji.
Kyllä sitä pimeälläkin perille pääsee, mutta hitaammin, koska näkyvissä oleva
tieosuus on paljon lyhyempi ja nopeutta joutuu alentamaan että voi pysäyttää ajoneuvonsa
näkyvissä olevalla tieosuudella.
Pimeässä ja valoisassa selviää yllättävistä tilanteista aivan yhtä hyvin sen jälkeen
kun havainto yllätyksestä on tehty. Pimeässä se tulee tehdyksi yleensä myöhemmin kuin valoisalla.

Minun pointtini EI ole se että pitää ajaa pimeissä olosuhteissa samalla tavalla kuin valoisissa. Ei.
Pointti on se, että pitää ajaa. Pitää ajaa tiedostavasti. Pitää ajaa ilman että jännittää tai pelkää.

Don't worry, it might never happen.
 
Lukekaapa TLL.
Joku PALJON minua viisaampi on todennut, että
jos liikennesääntöjä noudatettaisiin, niin kolareita ei tapahtuisi.
Olen täysin samaa mieltä, jos sairaskohtauksia ei laskettaisi.
Ehkei se nyt niin paljon viisaampi tainnut olla. Italiassa, jossa kukaan paskat välitä liikennesäännöistä ajetaan kaksi kertaa kovempaa kuin suomessa 25 kertaisella liikennetiheydellä, tapahtuu ajettuihin kilometreihin nähden saman verran kuolemia kuin Suomessa...

Jos Suomessa kuljettajia opetettaisiin joustamaan, eikä pitämään tiukasti TLL:stä ja vieläpä liikenneympäristö suunniteltaisiin sellaiseksi että kuljettajalla olisi mahdollista joustaa niin tieliikenneonnettomuudet ja kuolemat romahtaisivat hyvin nopeasti.
TLL:ssä opetetaan tai paremminkin kehoitetaan joustamaan.
Lukisit niin tietäisit.

Kun laitetaan perustaksi, että päälleajot ovat aina kiellettyjä riipumatta olosuhteista
ja sen lisäksi vaikka
3 §, 10 §, 12 §, 14 §, 15 §, 17 §, 18 §, 19 §, 23 §, 25 §, 32 §, 35 § ...jne..jne jne ..
Ihan vaan esimerkiksi 14 § mainitsee, että
"Risteystä lähestyessään kuljettajan on noudatettava erityistä varovaisuutta."
Kuinka moni esim. valo-ohjatussa vihreillä varoo edes pikkasen, että tuleeko joku?
Syyllisyyttähän tässä ei edes etsitä vaan onnettomuuksien syitä.
Lisäksi 32 §§ mainitsee, että
"Suojatietä lähestyvän ajoneuvon kuljettajan on ajettava sellaisella nopeudella, että hän voi tarvittaessa pysäyttää ennen suojatietä."
Kuinka moni lähestyy suojatietä varoen. Epäilen, että sitten vasta, kun joku on jo menossa yli.

15 § Väistämisen osoittaminen. Ajo risteykseen
Kuljettajan, joka liikennesääntöjen tai liikennemerkin mukaan on väistämisvelvollinen, on hyvissä ajoin nopeutta vähentämällä tai pysähtymällä selvästi osoitettava, että hän aikoo noudattaa velvollisuuttaan.

Kuinka moni toimii noin.. selvästi ja ajoissa osoitettava ..?
Tässä on sellainen seikka, että mikäli kolmion takaa tuleva ei ei selvästi ja ajoissa
osoita, että aikoo noudattaa velvollisuuttaan, niin jumalauta, silloin sinä väistät
vaikka kuvittelisit itselläsi olevan millaisen etuajo-oikeuden tahansa, kun
päälle ei vain edelleenkään saa ajaa olipa tilanne mikä hyvänsä.
Tässä ei ole kyse syyllisen etsimisestä vaan juuri siitä joustamisesta ... nih ..

Vilkun käyttäminenkin aivan täysin ylivoimaista.

TLL on sikäli hienosti kasattu, että se mahdollistaa oikein kunnolla
kaikenlaisten tilanteiden e n n a k o i m i s e n. Tuo ennakoiminen on
turvallisuuden, joustamisen ja sujuvuuden keskeisimpiä asioita.

Ihan oikeasti tuolla TLL:ssä on asiaa hieman kaikesta ja kaiken aikaa ratkutetaan, että
"  ei saa aiheuttaa uhkaa tai vaaraa .. "
Tuo uhka ja vaara ovat sellasia käsitteitä, että niistä on varsinaisiin kolareihin
elikkä osumiin matkaa melko tavalla.

Tiedänhän minä toki, että köröttely ei ole kivaa, mutta kuten sanoin, niin
mikäli noudattaisi TLL:ää niin paljon kolareita jäisi kokonaan tapahtumatta.

Jokainen tietenkin ihan itse valitsee miten meinaa ajella.

PS.
Nyt kun pääsin ratkuttamisen makuun niin tulkoon vielä tämä ...

Etuajo-oikeus .. tuo on vihonviimeinen murhasana.
Etuajo-oikeus terminä pitäisi poistaa kaikesta lainsäädännöstä jo eilen.
Täysin hyvin tultaisiin toimeen pelkällä väistämisvelvollisuudella.
Kyllä jämpti on näin.
tounge.gif

PS.PS.
Meinasin unohtaa, että olin tänäkin kesänä Italiassa .. Roomassa
Se liikenne on täysin kohtuullista ja suhteellisen rauhallista ja
selkeää. On selvästi liioiteltua, että se olisi kaaosta tai sitten
olen vain täällä (teidän seurassa) tottunut sähläilyyn...
033102bebe_1_prv.gif
 
Lukaisin tuossa toukokuun Moottori-lehdestä kuolemaan johtaneiden onnettomuuksien syyt ja data näytti suurinpiirtein seuraavalta: parikymmentä onnettomuutta, 2 sairaskohtausta, 1-2 todennäköisesti nukahdusta, sivutuulesta (?) johtuva moottoripyöräonnettomuus, pari puusilmäonnettomuutta ja pirunmoinen läjä vanhusten hortoiluja, narkkareita ja alkoholisteja.

Tuosta voisi nopealla päättelyllä yksinkertaisempi ihminen päätellä, että ongelma onnettomuuksien syntyyn ei ole ns. "normaalit keskimääräiset tienkäyttäjät" vaan narkokleptikot, rattijuopot, antennihoitoon kuuluvat avohoitotapaukset ja vanhusten ajokunnon seuranta. Eiköhän joku virkamies noistakin katso ainoastaan kuolintapausten määrät ja nopeusrajoitusalueet joilla ne on tapahtunut ja päätä että nopeusrajoituksia on alennettava, nopeuskameroita lisättävä ja ylinopeusvalvontaa kiristettävä...
 
Tässä ollaankin jo likellä merkittävää tieliikenneturvallisuuden parantamiseksi.

Miksi näihin jatkuviin vaaranaihettajiin ei osata/haluta puuttua?

Koska edelleenkin halutaan pitää kiinni jokamiehen oikeudesta kuljettaa autoa tai ajoneuvoa yleisessä liikenteessä.Pakkomielle joka lähentelee idioottimaisuudessaa jenkkien aseekantooikeuteen.

Liikenneturhan esitykset seuraaviin otsikoihin.

Känniääliö kohelsi viiden promillen humalassa

-promilleraja pitää laskea 0,2;teen.
-moottoriteille kuudenkympin nopeusrajoitus.
-autuas ilme kasvoille

Piripöllö ajoi lapsijoukkoon viikon teknopailujen päätteeksi

-nopeusrajoituksia pitää laskea kaikkialla.
-alkolukot pakolliseksi, meiltä myös asennus.
-vakava ilme kasvoille.

Eli hakataan niitä jotka tottelevat ja rangaistaan heitä kaikesta entistä kovemmin.Itse ongelmaan ei viitsitä/uskalleta puuttua.

Tuosta pimeästä...

Suuri osa onnettomuuksista tapahtuu kun jotain jää huomaamata/näkemättä. Pimeässä ja huonoissa olosuhteissa todennäköisyys kasvaa, että jotain jää huomaamatta.
 
PS.PS.
Meinasin unohtaa, että olin tänäkin kesänä Italiassa .. Roomassa
Se liikenne on täysin kohtuullista ja suhteellisen rauhallista ja
selkeää. On selvästi liioiteltua, että se olisi kaaosta tai sitten
olen vain täällä (teidän seurassa) tottunut sähläilyyn...
033102bebe_1_prv.gif
tuosta selkeydestä osaa sanoa mitään, mut suht hyvin se toimii määrään nähden
smile_org.gif

-ROMA-
Suurin syy tuohon sujuvuuteen suurien liikennemäärien maissa on joustavuus liikenteessä. Ei pidetä omista oikeuksista liikenteessä viimeiseen asti kiinni, niinkuin härmässä. Vaikka itsellä olisi etuajo-oikeus, luovutaan siitä tarvittaessa, jotta liikenne sujuu.
 
Tässä onkin se pointti.  Luovutaan oikeuksista MUTTA ei niin että toinen ottaa ne röyhkeyttään / huolimattomuuttaan / typeryyttään.

Risteys kolareissa ei oo useinkaan kyse jousatamattomuudesta vaan tilanne kehittyy semmoiseksi ettei ole ulos pääsyä- esim väistämisvelvollinen  näyttää pysähtyvän mut sit ei pysähykään tai lähteekin liikkeelle liian pieneen rakoon, joko röyhkeyttään, kyvyttömyyttään tai ihan epähuomiossa Tällöin ei yleensä enää oo ongelma joustamisesta vaan ihan puhtaasti jarrutusmatkasta,törmäysnopeudesta ja vahinkojen rajoittamisesesta. Hyvällä onnella vaihtoehdoksi jää vielä väistäminen.

Edit: muuten liikenteen sujuvuuteen tuo joustaminen kyllä toimii oikein hyvin - joskus jopa suomessa nähnyt moista.
 
Oikeesti? Italialaiset parempia ajajia kuin suomalaiset?
Helposti. Kuten myös Ranskalaiset jne...

Suomalaisista tienkäyttäjistä noi 97% pitää itseään selkeästi keskimääräistä parempina ja 2,75% keskimääräisinä kuljettajina ja tuo 0,25% myöntää ettei ole kovinkaan hyvä kuski. Liikennekulttuuriahan Suomessa ei ole oikeasti lainkaan.

Välimeren pohjoisreunalla tulee ajeltua kohtuu runsaasti(mutsi budjaa siellä) niin autolla, prätkällä kuin scootterillakin. Täkäläises liikentees ajan duunikseni. Kummastakin on jotain kuvaa. Italiassa ja Ranskassa voi liikenne vaikuttaa kaoottiselta ja tunnelma voi olla ettei kukaan noudata mitään sääntöjä. Kaikki noudattaa kuitenkin kahta pientä sääntöä, eli törmätä ei saa ja liikenne ei saa pysähtyä kokonaan eli ruuhkassa risteykset vetää vetoketjuperiaatteella väistämisvelvollisuudesta riippumatta. Suuremmilla liikennemäärillä ja ahtaallakin tiestöllä liikenne sujuu paremmin kuin täällä, eli ne vaan ajaa paremmin, oikeasti.
 
Siis ne liikkuu liikenteessä paremmin, ovat parempia kuljettajia.

Varsinaisesta ajamisesta voi olla montaa mieltä  
tounge.gif
- ne kerrat kun keski/etelä euroopan suunnalla on tullu oltua niin ei kauheesti oo ajaminen vakuuttanut... mut likenne sujuu kyllä, joskus vähän hiuksianostattavin tilantein mut sujuu..
 
No joo, jos ajamisesta puhutaan puhtaan teknisenä suoritteeena, mut ei se kaikil Härmälandiassakaan mitenkään erityisen hyvin ole hallussa. Liikenteessä toimivina, liikenteen huomioivina kuljettajina ne kuitenkin on parempii ku Härmälääset. Tosin siel se liikenne vaatii tietyn asenteen omaksumisen et siinä pärjää.
 
Kaikki noudattaa kuitenkin kahta pientä sääntöä, eli törmätä ei saa ja liikenne ei saa pysähtyä kokonaan eli ruuhkassa risteykset vetää vetoketjuperiaatteella väistämisvelvollisuudesta riippumatta.
Tarvittaskokaan mitään muita liikennesääntöjä?

Tuossa vastuu siirrettäs käyttäjälle eikä lainlaatijalle joka toimii asenteella minä tiedän mikä on parasta kaikille

nykyisin suomessa vastuuta lykätään liikaa tien ylläpitäjälle,säitten haltijalle, apsien + luistonestojen suunnittelijoille ja renkaitten urasyvyydelle.

enhän minä itse voinut tehdä mitään kun mese karkas lapasesta.vaikka oli kaikkee kallista tekniikkaa.

lumi pilas kaiken.yllätti.

on helvetin tyhymää uutisointia. talvi yllätti, loka- marraskuussa.
tai että lumi on oikeesti liukasta. jäästä puhumattakaan.

-hänet voisi talvi yllättää-

ei meitä härmäläisiä.ainakaan pitäisi.
 
Back
Ylös