Murkkuikäisenä nähty Easy Rider -leffa.
-
Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.
Mikä sai aloittamaan moottoripyöräilysi?
- Keskustelun aloittaja Jim Goose
- Aloituspäivä
Mopojen jälkeen heräsi luonnollinen kiinnostus kevareihin ja kun kavereillakin oli, niin olihan se hauskaa kokea liikkumisen vapaus ympäri Suomea. Muutamia elämäni parhaita kesiä nuo kevariajat. Sitten siirryttiin vähän isompiin,350-500:iin ja vannottiin ettei ikinä jätetä prätkiä ja siirrytä autoilemaan...
No, parin vuoden kuluttua kaikilla oli jonkunlainen kotilo.
Onneksi näin vanhemmiten järki palasi (ja rahatilanne antoi myöten) ja taas mopoillaan.
No, parin vuoden kuluttua kaikilla oli jonkunlainen kotilo.
Onneksi näin vanhemmiten järki palasi (ja rahatilanne antoi myöten) ja taas mopoillaan.
Katkerin hetki on ollut se kun selvisi, että faija aikoinaan joutui myymään oman honda cb 750 "tuuttinsa" sen takia että minä synnyin
kuinka voin antaa itselleni koskaan anteeksi
Olin kuulemma nostanut jo iloisella 60-luvulla melkoisen metelin jos en päässyt aina kotiportilta isän mopetin tarakalla pihaan
Eli eiköhän se mopo ole viehättänyt aina kävelyyn oppimisesta lähtien
Vaikkakin vakavampi oman pyörän hankinta alkoikin vasta 01.06.2000. Tuolloin Tuusmotorissa suorastaan tunkivat ZR-7:n avaimet käteen jotta koeajolle! Minä joka en mopetia kummosemman päällä ole koskaan edes istunut, tuollaisen 750cc päälle ihan kylmiltään
Mutta kun kerran mahdollisuus oli eikä kieltäytyäkän kehdannut, niin
Ja kyllä oli suu niin muikeasti
ettei tosikaan => oma pyörä oli ihan pakko saada!
Katkerin hetki on ollut se kun selvisi, että faija aikoinaan joutui myymään oman honda cb 750 "tuuttinsa" sen takia että minä synnyin
kuinka voin antaa itselleni koskaan anteeksi
Raakaa... Otan osaa. Minä puolestani kuulin, että faijani olisi joskus saanut ilmaiseksi siihen maailman aikaan helvetin hienon motoguzzin - eikä ottanut! Hohhoijaa... Olishan tuo joutanut jossain vaikka tyhjän panttina seisomaan ja odottamaan jälkipolven kasvua.
Oma "motoristin urani" kai sai ratkaisevaa potkua eräältä kontiorallireissulta kaverin kyydissä kauan sitten. Mutta silloin vielä luulin, ettei musta ole ajamaan. Sitten paljon myöhemmin tulin pari vuotta keikkuneeksi kultani puolivahingossa auton sijasta hankkiman pikkuviragon takana ja hiljakseen aloin uskoa, että jollain pystyn ajamaan minäkin. Eli kyydistä se kipinä lähti.
Autot on akoille?? Öhöm.... No joka tapauksessa mopoiluharrastus alkoi Honda Monkeysta eli voisi kai sanoa että pikkuTYTÖSTÄ lähtien on mopot ollut haaveena ja mikä parasta enää ei tarvitse haaveilla vaan ajella!!
Kyllä oma prätkä on ollut haaveena pikkupojasta asti. No ei toi nyttenkään ihan oma oo, köyhä opiskelija kun oon, mut omassa käytössä ja se on pääasia. Ukko oli aikoinaan mekaanikkona samassa tiimissä kun Jarno Saarinen ja tais itsekin ajaa siinä sivussa vähän kisaa. Eli geeneistä tää varmaan johtuu
kaikki alkoi, kun pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni moottoripyörän kyytiin toissa keväänä...se oli rakkautta ensi silmäyksellä
ja on sitä edelleenkin...ja kun se mopo, jonka kyytiin pääsin, oli Ducati ST4 niin siitä se ajatus sitten lähti, että itsellekin sellainen pitää saada...tosin nelkku vaihtui kakkoseksi, mut samaa maata kuitenkin...
Serkkupoika, joka on minua muutaman vuoden vanhempi, antoi mun kokeilla 10-vuotiaana jaavaansa ja siitä se lähti. Sitten 11vuotiaana ostin puoleksi kaverin kans 80cc jammun ja vuoden myöhemmin 100cc jammun joilla paineltiin lapin metsäteillä kalareissut ja huviajelut jotta trumpettifarkkujen lahkeet vaan lepatti.
Välillä oli pakko ajella mopollakin, koska prätkällä ei ollut kylille asiaa, mutta 3kk ennen 16-v päivää sain harjoitusluvan ja TS 125cc Suitzan. Harjoituskolmion (joka otettiin rajalla pois) painelin hetimiten Norjaan prätkäreissulle ja siitä asti on pärinää riittänyt.
Välillä enemmän välillä vähemmän.
Välillä oli pakko ajella mopollakin, koska prätkällä ei ollut kylille asiaa, mutta 3kk ennen 16-v päivää sain harjoitusluvan ja TS 125cc Suitzan. Harjoituskolmion (joka otettiin rajalla pois) painelin hetimiten Norjaan prätkäreissulle ja siitä asti on pärinää riittänyt.
Välillä enemmän välillä vähemmän.
Mulla oli pienenä sellainen mielikuvituskaveri, kun Pekka Vehkonen. Sen kanssa mä sitten ajelin polkumasiinalla ympäri kotipihaa pikkuisena polvet auki ja pöristin suullani. Että se mut on tähän harrastukseen vetäny.
9-vuoden jommankumman puolen isukki osti huutokaupasta ekan krossipyörän ja siitä se on jatkunu aina tähänpäivään asti.
9 vuotiaana mopolla aloitettu harrastus on varmaankin ollut se syy miksi ajelen nykyään moottoripyörällä. Piikistä varmaan voisi sanoa alkaneen sen varsinaisen sykäyksen, joka vasta kasvoikin tästä nykyisestä Shadowista ja jos se saa viimeisen huippunsa kun saan ensi keväänä hopean värisen PanEuropeanin.
Kummallinen vaikutus noilla Ducateilla
Siinä kuuden vanhana, joskus seitkytluvun vaihteessa huomasin miten moottoripyörät herätti kaikissa niin voimakkaita reaktioita, enimmäkseen kielteisiä, tai sitten voimakkasta ihailua.
Tuollainenhan oitis herätti mielenkiinnon orastavaan kapinalliseen mieleeni.
Ja olihan ne pyörät pikkupojasta tietysti pelottavia ja mielettömän hyvännäköisiä.
Siitä se sairaus sitten alkoi, ja kymmenen vuoden kärvistelyn jälkeen pääsi jo piikin päälle.
Tuollainenhan oitis herätti mielenkiinnon orastavaan kapinalliseen mieleeni.
Ja olihan ne pyörät pikkupojasta tietysti pelottavia ja mielettömän hyvännäköisiä.
Siitä se sairaus sitten alkoi, ja kymmenen vuoden kärvistelyn jälkeen pääsi jo piikin päälle.
no mä oon ihan samaa mieltä, että tavallaan onni, että kuski häipyi...muuten istuisin vieläkin kyydissä enkä tietäisi yhtään miten ihanaa on itse ajaa...se se vasta jotain on...ja nyt mua ei saa kyytiin edes komee miesKummallinen vaikutus noilla DucateillaSama stoori nimittäin mullakin, ST4S oli se eka jonka kyydissä olin, ja kun se mopo kuskeineen poistui kuvioista niin oli sitten alettava itse ajamaan, kun hinku tien päälle oli kovaJälkikäteen ajateltuna oli onni että näin kävi, muuten olisi varmaan kaikki nämä omat ihkut Ninjat jäänyt kokematta, ja on se niiiiiin paljon hienompaa ajaa itse
