Nykyään saa antaa rampista tulevalle tilaa vaihtamalla kaistaa. Niin minä teen ja oletan muittenkin tekevän. Jos eivät, pidän niitä itsekkäinä paskiaisina. Tilaa antaminen ei vie aikaa/dieseliä/bensaa, joten miksi ei voi olla joustava?
Joo 1+
Monet pääkaupunkiseudun väylien rampit ovat aivan liian lyhyitä ja niiltä ei todellakaan ole tarpeettoman helppoa liittyä mukaan liikennevirtaan.
Ja talviliukkaat siihen vielä sitten päälle.
Huonoja esimerkkejä ovat esimeriksi Hämennlinnanväylän Martinlaakson liittymä, josta sentään näkee jotain ja vielä pahempana tapauksena Kaivoksela etelän suuntaan.
Toisessa Kaivokselan etelän suunnan rampissa tullaan nousussa niin jyrkkästä käännöksestä ettei näe liikennettä ennen kuin siinä vaiheessa kun ollaan ylhäälllä ja sitten on edessä surkean lyhyt kiihdytyskaista.
Tuossa pitää lotota sen kanssa että yrittääkö ottaa vauhtia kaarteeseen ja pääsee lyhyeltä rampilta liikennevirtaan, mutta jos Hämeenlinnanväylällä tullaan oikealla kaistalla tappituntumalla eikä hidasteta eikä anneta tilaa kaistalle, niin sitten saa nippanappa pysäytettyä ennen kuin ramppi loppuu ja on varmasti pas*assa paikassa.
Jos taas tulee liki nollilla rampin kulmasta kiihdytyskaistalle, niin narummalla pelillä tai liukkaalle kelillä on turha kuvtella saavansa nopeuden lyhyellä rampilla samaksi muun liikenteen kanssa ja taas kiroillaan.
Ja sama homma eteläisellä rampilla, josta noustaan sillan alta ja ei pysty näkemään liikennettä ennen kuin on lyhyen rampin alussa.
Liikennesuunnittelun kukkasia. Ja kun tietää miten hankalia paikkoja nuo ovat niin ei ainakaan minulta tee yhtään tiukkaa tehdä tilaa siirtymällä vasemmalle kaistalle tai hidastaa että pääsee muut liittymään mukaan. Ei ole minulta pois, eikä keltään muultakaan kun katsoo ympärilleen ja ennakoi tuon tilanteen jo hyvissä ajoin.
Ja saman teen bussien kanssa, joille ei tarvitsisi antaa tilaa kun tiellä on 80 km/h rajoitus, mutta annan silti jommalla kummalla tavalla.
Sillä jos niin ei tee, niin bussikuskit valittaa ettei pääse pysäkiltä ja sitten joukkoliikennehengessä lautakunta päättää laittaa 6-kaistaiselle tielle 60 km/h rajoitus kellon ympäri, jotta busseja on pakko väistää. Eikä ole kellään kivaa.
Vihdintie aiotaan muuten tuosta syystä tiputtaa kuuteenkymppiin ja ottaa laitimmaiset kaistat bussikaistoiksi. Kuka siis hävisi eniten, jos ei pelata yhteispeliä?