Eräs laakeri guru kertoi, että siteiden niittauksien irtoaminen/murtuminen ovat miltei aina seurausvaurioita, kun kuulat tarttuvat ja pyrkivät lähtemään "koolin pyörintään" mukaan. Siis kuten Pozokin havaitsi, pienenpieni kädessä tuntuva tartahdus voikin olla jossain vaiheessa isompi, jolloin se käy siteiden päälle.
Siis kooleissa tai jossain kuulassa on vikaa tai välissä on jotain sinne kuulumatonta, joka aiheuttaa pienen kädessä tuntuvan nykäyksen laakeria pyöritettäessä.
Siis kooleissa tai jossain kuulassa on vikaa tai välissä on jotain sinne kuulumatonta, joka aiheuttaa pienen kädessä tuntuvan nykäyksen laakeria pyöritettäessä.