juu olen samaa mieltä. Varsinkin kun itselle sattui vastaava tilanne, tuuriakin oli matkassa.-clip--
Siviilipoliisit ovat todella hyvä asia. Heidän avullaan saadaan suurimmat kaaharit ja motoristien hanureissa roikkuvat bemarikuskit pois liikenteestä.
Ajelin tuossa vajaa kuukausi sitten Nurmijärvellä Tampereen motaria Helsinkiä kohti. Ohittelin mittarin mukaan noin 140+ vauhtia yhden vanhahtavan prätkän. Oli pimeää, kello lähes 10 illalla.
Hetken päästä peileistäni joista yleensä ei näy mitään, näkyikin kaksi isoa ja häiritsevän kirkasta valoa. Ihmettelin niitä hetken kun samalla mietin tekstiä "Objects in the mirror are closer than they appear"
Vaihdoin pikaisesti vasemmalle kaistalle. Ajelin siis oikeata kaistaa kun juuri olin ohitellut.
No samantien valkoinen paku joka oli takanani ajoi pakuksi todella kovaa seuraavan auton perään, aivan metrin päähän. Vilkutteli valoja edessä olevalla ja samantien toinen samanlainen paku, todella kovaa tämän ensimmäisen perään.
Samalla hetkellä takanani oleva vanhahtava ja pienen näköinen prätkä säntäsi pakujen perään.
Tasan sekunnin ehdin sitä ihmetellä kun takanani vilahti sinistä diskovaloa ja siviilimopohan se siinä, samoin se ensin mennyt pikkumopo sytytti omat diskovalonsa.
Tässä vaiheessa tietysti alkoi jyskyttämään että joo, aika hienoa, olen ajanut kohta kaksi tuntia mittarin mukaan yli 140 joten nyt tien syrjään. Mutta ei, ei ainakaan näitä poliiseja kiinnostanut siististi +-20km/h ylitys pätkääkään.
Mielestäni nuo poliisit toimivat fiksusti kun mun hiinä ja hiinä päiväsakkoylinopeus ei niille kelvannut vaan selkeästi m**kku pakukuskit korjattiin talteen.
Ilmeisesti poliisienkin joukossa on joitain fiksujakin