Lienee rintaperillinen, jos kuka, on I-luokassa että kaipa tuo sen 155Keur miljoonasta maksaa ?Arvasinkin, että mielipiteesi perustuvat tutkittuun tietoon ja omakohtaiseen kokemukseen.Esimerkinomaisesti pidän perintäveroakin melko kohtuuttomana vaikka en ole varmastikkaan koskaan mitään jätti-, tai muunkaanlaista, perintöä tulossa saamaan.
Mitä luulet, paljonko rintaperilliseltä menee perintöveroa miljoonan euron perinnöstä ts. ilmaisesta rahasta, jonka eteen ei koskaan ole joutunut tekemään mitään paitsi syömään?
II-luokkaan kuuluvat tuplat ja III-luokka taidettiin lakkauttaan vuodenvaihteessa ?
Edelleen olen kuvitellut että oletusarvoisesti kansalaiset eivät ole ammatti- ja taparikollisia jotka ovat jättäneet veronsa maksamatta omaisuutta kerätessä.
Onhan se reilu meininkin verottaa ensin lempeästi tuloista ja sitten jos ei ehdi kaikkea alvilliseen tavaraan ja palveluihin hassaamaan niin tästä kostoksi verotetaan samat massit uudelleen kun aika jättää.
No maksatetaanhan täällä tuontiautoista veronluonteista maksua joka sattumalta on alvin suuruinen mutta joka ei ole alvi kun EUlla oli asiasta jokin mielipide.
Sen sijaan se oli kyllä veto oikeaan suuntaan että perintöveron kantokynnys nostettiin 20Keuriin.
Onko seuraava argumentti kenties se että en saa lainata Niemölleriä koska en ole ollut keskitysleirillä vankina ?