GuessWho
Mopoton ja veneetön mies
Ei liene Lefallekkaan yllätys että aihe herättää monenmoisia tunteita.
Arvasin oitis että nyt on lautasella varsin kuuma peruna, joka pakottaa jokaisen katselemaan omaa toimintaansa. Niin yksilönä, kuin valtaväestön tai vähemmistön edustajanakin. Myös minut.
Mietin mielessäni että millaista rohkeutta vaatii nostaa aihe pöydälle. Ajatellaanpa vaikkapa seksuaalisia vähemmistöjä, joiden asiat ja yhteiskuntasuhteet ovat olleet varsin näkyvästi esillä viimeiset vuodet, suorastaan kyllästymiseen saakka. Voit toki tulla kaapista ulos mutta takaporttina sinulla on aina mahdollisuus sulautua valtaväestön massaan.
Vaan kun puhutaan rodullisista erityispiirteistä, olivatpa ne sitten ihon väri tai muut fyysiset erityispiirteet, et niitä piilota oikeastaan millään. Hinuri on halutessaan normijorma, niin kauan kunnes päättää avata suuntautumisestaan suunsa. Vieraskielinen oppii halutessaan peittämään ajan kanssa aksenttinsa. Vaan kuinka luulet peittäväsi erilaisen ihonvärin, downin syndrooman erityispiirteet, intiaaniveresi, tai huom! valkolaisuutesi, ainoana heidän keskellä? Et sitten niin millään.
Ei se ole mikään uutinen kenellekkään että romanit kansoittavat vankiloita, ei se ole uutinen että somalit, irakilaiset, romanialaiset, venäläiset, virolaiset ja bulgarialaiset johtavat Suomen rikostilastoja kirkkaasti, suhteutettuna heidän osuuteensa väestöstä.
Mutta antaako se oikeuden riistää normaalin elämisen mahdollisuudet niiltäkin, joita yhdistää edellämainittuihin vain kulttuuriantropologinen tausta ja rotu ? Mielestäni ei. Yksilö tulee punnita vain yksilön tekojen mukaan. Jos yksi rottweiler paskantaa kukkapenkkiisi, ei se tarkoita sitä että kaikki rottweilerit tulee hävittää maan päältä. Jos Kyösti pöllii mun mopon, saa Kyösti ihan saman kohtalon kuin Mika, Marko tai Juhakin, niiden pölliessä mun mopon. Simple as that !
summa summarum: ORGgilaiset on ORGgilaisia, olipa tausta mikä tahansa. Motorismi ei ole rotuasia. Jos jollekulle on sydämen asia pukeutua kaltaistensa normien ja tapojen mukaan, se on mulle tasan yks lysti. En hylkää juutalaista ystäväänikään sen vuoksi että tällä nyt sattuu olemaan silloin tällöin kipa päässä. En niin muodoin hylkää viljelijäkaveriani sen takia että hänellä on john deeren haalarit aika usein vapaa-ajallaankin yllä, kotikylällään asioidessaan. Se millä on merkitystä, on luotettavuus kaverina, arvomaailma harrastajana ja tyypin mukavuus ihmisenä. Se että ei pelkästään odota ymmärrystä, hyväksyntää ja arvostusta, vaan myös osoittaa ymmärrystä, hyväksyntää ja arvostusta.
edellämainittujen asioiden vaikuttimena ei saisi olla se miltä kaveri näyttää, uskooko hän jeesukseen, Buddhaan, Maoon tai Jahveen vai tykkääkö hän kumota pullon jallua huorien kanssa silloin tällöin. Tykkääkö tämä räplätä tyttöjä vai poikia ja ajaako tämä kustomilla vai sillä kuuluisalla turpopusalla. Niin kauan kuin minun hattuuni ei kusta, en minäkään näe tarpeelliseksi kusta muiden pipoihin ja voimme keskittyä nauttimaan harrastuksestamme ja elämästä noin yleensä.

Viimeksi muokattu:

.
Ei siitä kannata välittää, pitää mennä vaan pää pystyssä eteenpäin. Vähän samantapainen suhtautuminen on ollut joskus pääkaupungin päristelijöillä maalaisiin vaikka oma isä tai isoisä oli polviin saakka lehmänpaskassa ja siitä ylöspäin omassaan,niinkuin asian ilmaisi muuan "syntyperäinen" hesalainen.