eikä tarvita tohon liikkumiseen kun jalat alle... samalla tavalla niitä hermoja tarvitsee jalkaisinkin liikkeellä ollessa...Sitten siihen liikenteessä liikkumiseen vaikuttaa eniten oman päänupin sisältö. Sillä ei ole merkitystä, millaisella laitteella tai monellako renkaalla on liikkeellä. Omat asenteet ja hermojen pitäminen on aivan samanlaista, liikkuipa moottoripyörällä tai autolla. Peltien ympäröimänä on sitten hieman enemmän turvassa kuin pelkkien ajokamppeiden sisällä.
nimim. yhden kännissä olleen tummahipiäisen riidan haastamista perjantaina kampissa matkalla baarista toiseen kuunnelleena... en provosoitunut ja kumpikin jatkoi matkaansa omassa porukassaan, jälkeenpäin tuli kyllä mieleen, että olisi sitä pitänyt vähän kouluttaa...