Vänkään vänkäämisen ilosta, en vittuillakseni.^
Mustavalkoinen siinä suhteessa et kun rangaistus rikoksesta on tiedossa, niin turha valittaa kun sitten kuitenkin on lakia rikkonut. En ota mitään kantaa siihen mikä on riittävä rangaistus mistäkin rikoksesta, mutta kun rangaistus on tiedossa niin sitä ottaa aina tietoisen riskin kun lakia rikkoo, eli itseään voi vain syyttää, ei lakia.
Eikä ilmeisesti niin hurjan korkeat noi seuraamukset ylinopeudesta vieläkään ole kun ihmiset vieläkin sakkoja ottaa? Olisi mielenkiintoista nähdä missä se "kipuraja" kulkee että kaikki saataisiin ruotuun, eihän se lainkuuliaisten ihmisten elämään vaikuta mitenkään vaikka sanktiona olisi mitä. Rangaistuksethan voisivat perustua siihen että mikä on riittävän iso rangaistus joka johtaisi siihen että kyseisten rikosten tekeminen loppuu, eikä niinkään kyseisen rikoksen aiheuttamaan vaaraan/haittaan.
Ei kuolemantuomiokaan ole saanut rikoksia loppumaan.
Ja asia ei minusta todellakaan mene niin, että jos seuraukset ovat ennakolta tiedossa asiasta ei saa urputtaa. Kohtuuden raja aina liikkuvainen, ja sataprosenttista yksimielisyyttä siitä ei löydy. Ei ainakaan länsimaisessa demokratiassa. Pohjois-Korea on erikseen.
Lakien tarkoitus on kait suojella kansalaisia ja tarjota mahdollisuudet toteuttaa itseään mahdollisimman paljon loukkaamatta toisten oikeuksia. Tai sinne päin...
Tällainen rahastus ja pitkien ajokieltojen antaminen ei vain kaikkien oikeustajuun mene, koska pätevät argumentit puuttuvat. Argumentiksi ei vain kelpaa, että "näin on määrätty". Joku lahko toimii noin.
Perkele, osaispa joku selittää tän paremmin.