Mielipiteeni Virosta ja Puolasta, itäblokista yleensä.
Viro ja virolaiset. Maa on tasapaksu lättänä pannukakku. Puskien peittämä, jossa ei ole muuta erikoista nähtävää kuin muutama haikaranpesä sähkötolppien nenässä.
Ja kansa - moneen kertaan ylikävelty, milloin minkäkin ylivoiman toimesta ja joka kerta virolaisten antautuessa kykenemättä omaan itsenäiseen puolustautumiseen.
Ja sitten nämä nenäkkäät antavat lausuntoa, että mm. Suomen pitäisi liittyä Natoon, koska muutoin Venäjän vieressä on liian heikko ja maantieteellisesti suuri sotilaallinen tyhjiö, ziisus sentään.
Ja vaikka Tallinnan vanhassa kaupungissa käy vaikkapa ruokailemassa isommallakin rahalla, niin palvelu on ylimielisen typerää - kuten nuorelta, juuri itsenäistyneeltä kansalta kaiketi voi odottaakin.
Sitten Puola! Viime kesänä kerran käytyäni toistan sanomani - olen käynyt kaksi kertaa Puolassa, ensimmäisen ja viimeisen.
Mm. suolakaivoksilla tuli käytyä, ja suuntia navigoimiseen kysyttiin ymmärtämällä venäjän kieltä, kuten Italiassakin selvitään italian kielellä, tarpeen vaatiessa.
Eipä ollut kuvaa Puolan kirkoista joissa herran jestas, on iso Paavin kuva ulkoseinällä.
Kun tiedetään ja lähestulkoon 100 prosenttisesti Suomen väestössä tunnustetaan katolisen kirkon mädännäisyys, Paaveineen päivineen, niin kansa joka ripustaa ao. hepun kuvan, kaiken kurjuutensa keskellä, kirkkojensa ulkoseinälle - ei voi olla viisas.
Ja viime kesänä Via Baltican ajaneena alhaalta ylös Kotisuomeen, vain Puolassa oli maaseudulla tienvarressa prostituoituja
kaupalla, niin mitä siinä Puolassa ja puolalaisuudessa on nähtävää? Kun samalta etäisyydeltä löytyy oikeasti hienoa historiaa ja sivistystä!
Edit1, Ja miksi mennä katsomaan keskitysleirien synkkyyttä ja ihmiskunnan synkkää historiaa noilta osin? N. 100 ulkomaan matkaa tehneenä
ympäri Eurooppaa, en ole vielä ehtinyt keskitysleireille, enkä tule ehtimään. Ennen niitä on vähintään 100 hienompaa ja mielenkiintoisempaa paikkaa ja kokemusta nähtävänä ja koettavana.
Edit2, Muuten, Hampurissa on enemmän siltoja, kuin esim. Amsterdamissa. On se Hampuri ainakin 100 kertaa hienompi kaupunki, kuin esim. Varsova, mikä onkin aivan kaamea paikka. Käyneet sen kaiketi tietävätkin. Joka ei ole käynyt - ei kannata mennäkään, Hampuriin pääsee halvemmalla - ja on paljon enemmän nähtävää.
Edit3, Mie muuten en suunnista naviskoilla, vaan perinteisillä kartoilla ja tankkilaukulla jne. Enkä mie ymmärrä, että mitä mp:ssä tekee ajotietokoneilla ja muilla härpäkkeillä ja hilavitkuttimilla. Kun tämäkään voorumi ei kunnolla toimi. Riittää, kun ollaan tien päällä - ja maisema vaihtuu - ja tuulen suhinan tuntee kypärän ulkopuolella - ja siinähän se...

Viimeksi muokattu:

. Miksiköhän muuten nuo naiset ovat jollekin "ongelma".