Melko pian kaikki loppui, ravintolat sulkivat ovensa, ihmiset suuntasivat kuka mihinkin. Saimme taksin hotellille yllättävän helposti. Kuski oli harvinaista kyllä, valkoinen. Kuulumiset kyseltyään mies kysyi, onko Suomessa paljon näitä maahanmuuttajia. Kun kerroin tilanteemme, mies nousi raivoon, meinasi hypätä auton katon läpi ja rupesi sättimään maansa maahanmuuttopolitiikkaa. Kaiken väriset muuttajat saivat kuulla kunniansa ja lujaa. Tuli oikein hyvä mieli heti uuden vuoden alusta.
Aamulla koitti Suuren Valliriutan retki. Nyt taksikuskilla oli turbaani päässä joten asiallista keskustelua ei päässyt syntymään. Terminaalissa saimme liput ja nautimme hampurilaispitoisen aamiaisen. Matkaan lähdettiin kookkaalla katamaraanilla. Suurin osa matkustajista näkyi olevan porukkaa joilla päivittäinen riisinsyönti on tehnyt pysyviä muutoksia silmien horisontaaliseen tasoon.
Saavuimme hienossa säässä Suurelle Valliriutalle. itse riuttahan on n.2300 kilometriä pitkä joten näimme siitä ainoastaan pienen osan. Korallien päälle oli ankkuroitu iso lautta johon aluksemme kiinnittyi. Lautalla oli suuri määrä sukellusvarusteita, pienempi lasipohjainen alus ja jonkinlainen ”kävelykypärä” systeemi jonka tekniikka ei minulle auennut. Saimme snorkkelimaskit ja räpylät sekä kelluntaliivit. Vesi oli kirkasta, lämmintä ja suolaista. Oli hieno kokemus uida ja snorklata Korallimeressä. Samaa mieltä oli Marjatta. Matkustajien joukosta paljastui Suomalainen perhe, tällä kertaa Etelä Koreassa työskentelevä.
Korallimerellä
Matkan hintaan kuului myös lounas jonka nautimme hyvällä mielihalulla, jopa niin hyvällä että osa riisinsyöjistä jäi ilman katkarapuja. Mainittakoon vielä että videokamerammekin katosi ensimmäisen kerran tällä matkalla. Tosin se löytyi puolen tunnin hakemisen jälkeen joten ei tavanomaista vihlomista kerinnyt syntyä. Illansuussa olimme hotellilla jonka uima-altaalla kertasimme tämän upean päivän kokemukset.
Juhlat oli juhlittu ja matkan oli jatkuttava. Hyvästelimme ystävällisen isäntämme ja matka pitkin Australian itärannikkoa saattoi alkaa. Pääsimme helposti Cairnsista etelään hyvien opasteiden ansiosta. Gps oli taaskin melkein pimeänä.
Kirkas auringonpaiste vaihtui sadepilviksi joten kastuimme ihan kivasti, mutta lämmin sää kuivasi meidät ennen kuin uusi kuuro taas kasteli. Seutu oli viljeltyä, oli banaania, hedelmäpuita, viljaa ja uutena kasvina meille: sokeriruokoa. Sitä alkoi olla vähän joka paikassa. Australia onkin yksi maailman suurimmista sokerintuottajista. Luin jostakin että sokeriruokoa vainoavaa pikkuötökkää vastaan ruvettiin harrastamaan biologista torjuntaa ja jostakin tuotettiin eräs rupikonnalajike jonka piti popsia ötökät poskeensa. Näin kieltämättä kävikin. Mutta konna pirulainen olikin kova lisääntymään ja koska sillä ei ollut luonnollisia vihollisia myrkyllisyytensä takia, se on nyt levinnyt ympäri maata kuuminta Outbackia lukuun ottamatta.
Saavuimme pieneen kauniiseen Townswille nimiseen kaupunkiin. Olin varannut Holiday Innistä huoneet. Momodon sivuilla selvästi kerrottiin että huoneen hintaan kuuluu aamiainen. Hotelli löytyi ja illalla nautimme kauniista rantamaisemista ja – ravintoloista. Aamulla söimme hyvän runsaan pekoniaamiaisen. Receptionissa tuli kylmää vettä niskaan. Virkailija väitti, ettei huoneen hintaan kuulunut aamiaista. Pyysin päällikköä paikalle. Tiukkanuttturainen nainen ei antanut ensin periksi, sitten hän lupasi että saisin yhden aamiaisen ilmaiseksi. Sen verran kyrsi, että maksoin molemmat aamiaiset ja ilmoitin selvin ja kuuluvin sanoin että Holiday Inniin emme tällä matkalla tule. Ihmisten päät tietenkin kääntyivät mutta pienet adrenaaliinipurkaukset heti aamutuimaan tekevät sydänhermoille eetwarttia.
Sadetta pitelemässä
Pysähdyimme pieneen kaupunkiin sadetta pitelemään. Luoksemme saapui pariskunta joka kertoi olevansa myös motoristeja. Puhelimme niitä näitä. Rouva kysyi, olimmeko jo nähneet kasuaareja? Emme olleet. Rouva valisti meitä että lähistöllä esiintyy näitä emun sukulaislintuja runsain määrin. Matka jatkui ja pian olikin tien varressa kasuaareista varoittava merkki. Marjatta piti kameraa valmiina. Niin siinä tietenkin kävi että näimme kasuaariäidin kahden poikasen kanssa ylittävän tien, mutta perhe kerkesi ruohikon suojaan ennen kameran räpsähdyksiä.
Matka jatkui pitkin kapeahkoa mutta hyväkuntoista tietä halkoen läpi viljavien maisemien. Sadekuurot olivat tänäänkin vierainamme. Vaikka tie kartan mukaan piti kulkea pitkin rantaa, emme merta nähneet kuin silloin tällöin.
Australialainen viinakauppa jossakin matkan varrella.
