-
Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.
Kotkan ja Marjatan Australianreissu 2014-2015
- Keskustelun aloittaja kotka
- Aloituspäivä
Kotkan ja Marjatan Australian matka 2014-2015
Amerikassa oli käyty ja Easy Rider olikin hieno kokemus. Jotakin uutta piti kuitenkin saada kehiin. Koska kesä 2014 kului pääosin kauppalaivaston palveluksessa, katsoin että nyt voisi olla taas talvireissun aika. Koska kovasti päivettyneiden maanosa ei kiinnostanut, eikä Etelä-Amerikasta ollut juurikaan tietoa moottoripyöräilyn kannalta, päädyin Australiaan. Netistä löytyikin useita vuokraamoita joista valitsin Garner’s nimisen firman Melbournessa. Valinta osoittautui sittemmin onnistuneeksi.
Pakolliset pönötykset tutulla paikalla
Matka alkoi 21.12.2014. Helsingistä lensimme Lontoon ja Singaporen kautta Melbourneen. Lontoossa meinasi tulla kiire vaikka koneen vaihtoon oli aikaa 2 tuntia, terminaalin vaihto kentän koosta johtuen nappasi tuon ajan melko tarkkaan.
Singaporea lähestytään.
Singaporessa Tiger oluella.
22.12. saavuimme aamulla Melbourneen jossa maahantuloseremoniat olivat helpot. Taksi vei meidät pyörävuokraamolle jossa varaamani HD Heritage odotteli mustankiiltävänä.
Kaikki sujui hienosti siihen saakka kunnes tuli vuokranmaksun aika. Amexilla maksettaessa firma olisi perinyt peräti 4 % ekstraa. Visalla ainoastaan 2 %. Koska olin tietoinen asiasta, olin nostanut visan luottorajan ylemmäksi. No, laitoin kortin koneeseen ja näppäilin tunnusluvun. Kone ilmoitti että ei summaa ei voida periä. Nyt keitti oikein kunnolla ja vuokraamon mies katsoi minua säälivästi. Soitin Suomeen ja ilmoitin asiasta. Visan kaveri sanoi, että vaikka nostorajaa oli korotettu, joku turvaraja oli jäänyt pankilta muuttamatta, joten korotettua summaa ei voinut nostaa. Vika oli siis pankin, ja kaveri korjasi turvarajan tilapäisesti ja sain siten maksun hoidettua. Kylläpä taas vihlaisi tutun oloisesti.
Vaatteiden vaihdon ja paperisodan jälkeen matka alkoi. Olin tehnyt uuteen gps:ääni reitin joka veisin meidät etelään Tasmanian meren rannalla sijaitsevan Torquay nimisen pikkukaupungin kautta ensimmäiseen yöpymiskaupunkiin. Torquaysta alkaa eräs maailman kauneimmista moottoripyörä teistä: The Great Ocean Road.
Pääsimme Melbournen keskustasta helposti ulos, mutta epäilykseni heräsi kun rupesi tuntumaan että ajelimme kohti pohjoista. Näin olikin. Gps ohjasi meitä suorinta tietä ensimmäiselle yöpymispaikalle jättäen Ocean roadin reittimme eteläpuolelle. Navigoin uudelleen ja nyt ajoimme kohti etelää varsin pieniä teitä pitkin. Vähäisen liikenteen ansiosta oli helppoa harjoitella tien vasemmalla puolella ajoa pitkästä aikaa.
[/URL
Oikealle tielle päästiin.
Pääsimme Torquayhin ja hyvien opasteiden ansiosta olimme pian tällä upealla reitillä. Tie oli melko kapea ja mutkainen ollen kuitenkin hyväkuntoinen. Tie nuoli välillä aivan maan eteläreunaa. Välillä ajoimme läpi maalauksellisten pikkukylien. Yht’äkkiä olimme tuuheassa metsässä jossa oli sadunomainen tunnelma jota kapea, mutkainen tie korosti. Pian taas olimme meren rannassa jota Tasmanian meren tyrskyt huuhtelivat. Eroosion muovaamat mielikuvitukselliset kivipilarit nousivat merestä ylväästi aaltoja uhmaten. Kuuluisin muodostelma nimeltä ” 12 apostolia” näkyi kuitenkin parhaiten helikopterista joten siitä emme nähneet juuri mitään. Matka jatkui nauttien tästä upeasta tiestä. Ensimmäinen yöpymispaikka oli Port Campbell aivan meren rannalla. Vaikka kilometrejä oli kertynyt ainoastaan vähän yli 300, olimme pitkän lennon ja aikaeron johdosta valmiit untenmaille.
[URL=http://s149.photobucket.com/user/kotka01/media/AUSTRALIA%202015/IMG_0865_zpsdrtphjzi.jpg.html]
Amerikassa oli käyty ja Easy Rider olikin hieno kokemus. Jotakin uutta piti kuitenkin saada kehiin. Koska kesä 2014 kului pääosin kauppalaivaston palveluksessa, katsoin että nyt voisi olla taas talvireissun aika. Koska kovasti päivettyneiden maanosa ei kiinnostanut, eikä Etelä-Amerikasta ollut juurikaan tietoa moottoripyöräilyn kannalta, päädyin Australiaan. Netistä löytyikin useita vuokraamoita joista valitsin Garner’s nimisen firman Melbournessa. Valinta osoittautui sittemmin onnistuneeksi.
Pakolliset pönötykset tutulla paikalla
Matka alkoi 21.12.2014. Helsingistä lensimme Lontoon ja Singaporen kautta Melbourneen. Lontoossa meinasi tulla kiire vaikka koneen vaihtoon oli aikaa 2 tuntia, terminaalin vaihto kentän koosta johtuen nappasi tuon ajan melko tarkkaan.
Singaporea lähestytään.
Singaporessa Tiger oluella.
22.12. saavuimme aamulla Melbourneen jossa maahantuloseremoniat olivat helpot. Taksi vei meidät pyörävuokraamolle jossa varaamani HD Heritage odotteli mustankiiltävänä.
Kaikki sujui hienosti siihen saakka kunnes tuli vuokranmaksun aika. Amexilla maksettaessa firma olisi perinyt peräti 4 % ekstraa. Visalla ainoastaan 2 %. Koska olin tietoinen asiasta, olin nostanut visan luottorajan ylemmäksi. No, laitoin kortin koneeseen ja näppäilin tunnusluvun. Kone ilmoitti että ei summaa ei voida periä. Nyt keitti oikein kunnolla ja vuokraamon mies katsoi minua säälivästi. Soitin Suomeen ja ilmoitin asiasta. Visan kaveri sanoi, että vaikka nostorajaa oli korotettu, joku turvaraja oli jäänyt pankilta muuttamatta, joten korotettua summaa ei voinut nostaa. Vika oli siis pankin, ja kaveri korjasi turvarajan tilapäisesti ja sain siten maksun hoidettua. Kylläpä taas vihlaisi tutun oloisesti.
Vaatteiden vaihdon ja paperisodan jälkeen matka alkoi. Olin tehnyt uuteen gps:ääni reitin joka veisin meidät etelään Tasmanian meren rannalla sijaitsevan Torquay nimisen pikkukaupungin kautta ensimmäiseen yöpymiskaupunkiin. Torquaysta alkaa eräs maailman kauneimmista moottoripyörä teistä: The Great Ocean Road.
Pääsimme Melbournen keskustasta helposti ulos, mutta epäilykseni heräsi kun rupesi tuntumaan että ajelimme kohti pohjoista. Näin olikin. Gps ohjasi meitä suorinta tietä ensimmäiselle yöpymispaikalle jättäen Ocean roadin reittimme eteläpuolelle. Navigoin uudelleen ja nyt ajoimme kohti etelää varsin pieniä teitä pitkin. Vähäisen liikenteen ansiosta oli helppoa harjoitella tien vasemmalla puolella ajoa pitkästä aikaa.
[/URLOikealle tielle päästiin.
Pääsimme Torquayhin ja hyvien opasteiden ansiosta olimme pian tällä upealla reitillä. Tie oli melko kapea ja mutkainen ollen kuitenkin hyväkuntoinen. Tie nuoli välillä aivan maan eteläreunaa. Välillä ajoimme läpi maalauksellisten pikkukylien. Yht’äkkiä olimme tuuheassa metsässä jossa oli sadunomainen tunnelma jota kapea, mutkainen tie korosti. Pian taas olimme meren rannassa jota Tasmanian meren tyrskyt huuhtelivat. Eroosion muovaamat mielikuvitukselliset kivipilarit nousivat merestä ylväästi aaltoja uhmaten. Kuuluisin muodostelma nimeltä ” 12 apostolia” näkyi kuitenkin parhaiten helikopterista joten siitä emme nähneet juuri mitään. Matka jatkui nauttien tästä upeasta tiestä. Ensimmäinen yöpymispaikka oli Port Campbell aivan meren rannalla. Vaikka kilometrejä oli kertynyt ainoastaan vähän yli 300, olimme pitkän lennon ja aikaeron johdosta valmiit untenmaille.
[URL=http://s149.photobucket.com/user/kotka01/media/AUSTRALIA%202015/IMG_0865_zpsdrtphjzi.jpg.html]
The London Bridge
Melkoinen hummeri tai joku sellainen
Pilvipoutaisessa ja koleahkossa säässä matka jatkui ja tukeva pekoniaamiainen lämmitti onneksi sisäpuolelta kun ajelimme Great Ocean Roadin loppusuoraa. Tie siirtyi sisämaahan joka oli varsin kaunista ja vehreää. Pellot ja pienet metsiköt vuorottelivat tällä mutkaisella tiellä
Historiallinen Pubi, valitettavasti suljettuna.
. Ylitimme myös osavaltion rajan ja siirryimme Victoriasta South Australiaan. Ruokatarvikkeista ja hedelmistä oli tiukat ohjeet. Mitään tuoretta tavaraa ei saanut tuoda Victoriasta Etelä Australiaan. Rajalla oli jäteastiat pois heitettäviä eväitä varten.
Oikea tuntuu olevan suunta.
Iltapäivällä aloimme lähestyä Adelaidea, suurta satamakaupunkia Spencerin lahden itäosassa. Spencerin lahti oli aikanaan tuttu suomalaisille purjelaivoille. Lahden länsirannalla sijaitseva Port Lincoln oli 1900 luvun alkupuolella maan suurin viljanlastaussatama ja siellä saattoi olla yhtä aikaa useita G.Erikssonin omistamia suuria raakapurjealuksia lastia odottamassa.
Lähellä Adelaidea maasto muuttui nopeasti mäkiseksi ja metsäiseksi, liikenne lisääntyi selvästi. Laitoin naviin hotellihaun päälle ja pian olimmekin aivan keskustassa. Kaupunki oli tyypillinen suurkaupunki pilvenpiirtäjineen. Kun olimme hotellin lähellä, navi sekosi vallan ja ajoimme ohi kohteen. Päätimme jatkaa matkaa ja etsiä yöpymispaikan tien varrelta. Maasto alkoi olla karua ennakoiden tulevaa erämaataivalta. Ensimmäiset kenguruvaroitusmerkit ilmestyivät tien varrelle. Samoin rupesi näkymään kengurunraatoja tien poskesta. Yöpaikka löytyi Port Wakerfieldistä aivan ST. Vincent lahden pohjukasta.
Ensimmäinen kenguru varoitusmerkki
Marjatta virittäytyy joulutunnelmaan Port Wakerfieldsissä 24.12.
Tukevan aamiaisen jälkeen starttasimme kohti Port Augustaa aivan Spencerin lahden pohjukassa. Aurinko porotti nyt pilvettömältä taivaalta ennakoiden lämmintä ajopäivää. Saavuimme Port Augustaan, jossa etsimme ” Outback info” keskuksen. Tämä ”Outback”on aussien käyttämä nimitys maan erämaa-alueelle jota onkin suurin osa koko maasta. Keskuksessa annettiin runsaasti ohjeita kuinka käyttäytyä ja selvitä tässä karussa ja valtavan kokoisessa autiomaassa. Tärkein asia oli neste, eli juotavaa piti olla runsaasti mukana. Koska lämpötilat Outbackissa saattavat ylittää +50 celciusta, nestehukka saattaa yllättää nopeasti. Lisäksi, vaikka levähdyspaikoilla on vesisäiliöitä, vesi on rikkipitoista ja suolaista joten sitä ei suositella juotavaksi. Lisäksi polttoainetta pitää olla runsaasti.
Itse hankin 5 litran muovikanisterin varasäiliöksi. Pytty mahtui mukavasti pleksin taakse pysyen stongaan kiinnitettynä hyvin paikallaan. Lisäksi varasimme muutaman ison vesipullon janon varalle.
Hyvillä neuvoilla evästettyinä jätimme Port Augustan ja pian olimme Stuart Highwaylla, 2800 km. pitkällä tiellä joka halkaisee Australian mantereen Port Augustasta Darwiniin Timorin meren rannalla.
Outback alkoi välittömästi kaupungin jäätyä taaksemme. Tasainen, ruohotuppaita kasvava hiekkaerämaa ympäröi meidät. Stuart Highway oli yllättävän kapea ollen kuitenkin hyväkuntoinen. Marjatta kameramiehenä valitti että tie on melko täristävä vaikeuttaen etenkin videokameran käyttöä. Liikenne oli harvaa, joskin lukuisat kengurun raadot tien varressa kertoivat karulla tavallaan tiellä kulkijoista. Raadot varoittivat olostaan jo etukäteen erittäin pahalla hajulla. Näimme myös ensimmäiset Road Trainit” eli rekat joissa oli 3, jopa 4 täysperävaunua kytkettyinä yhteen vetovaunuun jotka olivat kaikki joko amerikkalaisia Kenwortheja tai Mack’eja.
Outback
. Maisemat vaihtelivat ja tie jopa hieman mutkitteli. Vuoria näkyi horisontissa ja näimme myös ensimmäiset suolajärvet joita maassa on myös runsaasti
Maisemat vaihtelevat.Suolajärviä Outbackissa
Kyllä se pukki taitaa tulla
Aurinkosähköllä toimiva yleinen WC Outbackissa.
Ilma lämpeni selvästi ja pian ajelimme t-paidat päällä nauttien tästä erikoisesta seudusta. Illan suussa saavuimme paikkaan nimeltä Cooper Pedy, joka on maan tärkein opaalien tuotantoalue.
Ennen kaupunkia ihmettelimme kun lukuisia selvästi ihmisen tekemiä kasoja alkoi olla tien varret täynnä. Ne osoittautuivat pieniksi opaalikaivoksiksi. Cooper Pedy on tunnettu myös omalaatuisista kaivosmiehistä joihin ammatti on lyönyt leimansa. Osa kaupungista on myös sijoittautunut maan alle hyljättyihin opaalikaivoksiin. Saimme myös huoneen kaivokseen louhitusta hotellista. Olimme kirjaimellisesti ” kiven sisässä”.
Hotellimme Cooper Pedyssä
Marjatta “kiven sisässä” jouluaattona.
Koska oli jouluaatto, aussitkin hiljenivät joulunviettoon joten ravintolat sulkivat ovensa aikaiseen. Aamiaispekonit olivat jo sulaneet ja nälkä alkoi kalvaa selkärankaa. Hotellimme isäntä ystävällisesti haki autollaan kaveriltaan järkyttävän huonoa ja kallista pikaruokaa. Onneksi hän sai loihdittua yhden valkoviinipullon kyytipojaksi. Nautimme jouluateriaksi huoltoasemalta ostettua lämmintä olutta, pikaruokaa ja valkoviiniä. Tunnelmaa kohotti kuitenkin lämmin sää, upea tähtitaivas sekä tieto että tänä jouluna ei varmasti tarvitse tehdä lumitöitä.
Joulupäivä valkeni kirkkaana ja hyvästelimme ystävällisen isännän ja matka jatkui kohti Ayers Rockia. Näimme aivan tien vieressä villejä emuja. Tämä strutsin pikkuserkku on päässyt myös Australian vaakunaan. Emme valitettavasti saaneet ikuistettua näitä maan symboleja. Olin huolissani polttoaineen saatavuudesta jouluaikana, koska olin saanut ristiriitaista tietoa asemien aukioloista.
Marla nimisessä kyläpahasessa oli onneksi asema ja vaatimaton ruokamarketti auki. Sain tankin täyteen ja vatsoihin löytyi mikrossa lämmitettyjä brittipiiraita.
Matka jatkui maisemia ihmetellen. Ylitimme taas osavaltion rajan ja olimme Pohjois- Territoriossa . Maisemat pysyivät samanlaisina. Nopeusrajoitus nousi sen sijaan 130 km/h joka mielestäni tien leveyden suhteen oli varsin haasteellinen.
Saavuimme seuraavaksi paikkaan nimeltä Kulgera. Nyt rupesikin vihlomaan sillä asema oli suljettu. Viereiseltä tontilta kuului kuitenkin meteliä ja pian selvisikin että aseman omistajat olivat grillailemassa joulun kunniaksi. Kaksi kaveria tuli aukaisemaan pumpun ja kyselivät minne ollaan matkalla? Kuultuaan määränpäämme, toinen kaveri sanoi ettei bensamme riittäisi, koska kaikki asemat edessäpäin ovat kiinni joulupäivän takia. Laskeskelin etäisyyksiä ja sorruin ostamaan 10L muovikanisterin bensaa. Kanisteri oli sitten pakko laittaa roikkumaan pyörän tarakan alle. HD näytti aivan kamelilta.
Kyllä tässä vaiheessa matkaa asian pitäisi jo olla selvä.
Matka jatkui ja pääsimme Stuart Highwayn ja Lasseter Highwayn risteykseen jonne käännytään jos lähdetään Ayer’s Rockille. Risteyksessä oli huoltoasema joka tietenkin oli auki. Pojat siis tekivät pienen bisneksen. No, kauppa se on joka kannattaa. Siirryimme Lasseter Highwaylle ja matka kohti maailman suurinta kiveä alkoi. Maisemat jatkuivat upeina ja yllättävän vaihtelevina. Kun katsoo maan karttaa, maassa näkyy olevan valtavasti jokia. Näin onkin. Näissä lukuisissa joissa ei vaan ole vettä, on vaan pelkkä uoma jossa kasvaa pensaita jopa puita. Ainoastaan rankkasateiden aikaan joet täyttyvät hetkeksi vedellä.
Mount Conner Nothern Territory
Saavuimme mahtavalle näköalapaikalle josta oli näkymä valtavalle poydän malliselle Mount Conner-vuorelle. Tyhjensin ostamani 10 litran kanisterin HD:n tankkiin ja tarjosin tyhjää pyttyä kahdelle nuorelle neidille jotka olivat matkailuautolla paikalla. Tytöt ihastuivat pytystä ja nähtyään suomen lipun pyörässä, kertoivat olevansa tanskalaisia.
Kuivaa ja kuumaa on.
Matka jatkui kuumassa säässä pitkin varsin mukavaa mutkittelevaa tietä, joskin harvat eukalyptus puut ja ruohontuppaat eivät jaksaneet mielenkiintoa herättää. Ohitimme Ayer’s Rockin, aborginaalikielellä Ulurun. Kivi on maailman suurin monoliitti eli irtokivi. Näin ovat viisaat päätelleet. Se on ollut vuorenhuippu joka on irronnut ja jäänyt lojumaan keskelle ”Ei mitään”. Paikka on kuitenkin alkuasukkaille pyhä. Australian valtio on lahjoittanut kiven takaisin aborginaaleille, jotka sitten vuokraavat alueen takaisin valtiolle. Varsin tuttua liike-elämässä. Näin kuitenkin tämä pyhä paikka on saatu valjastettua turismin käyttöön.
Uluru
Cooper Pedyn isäntä oli varannut meille huoneen Yulara-nimisestä kylästä joka on rakennettu ainoastaan Ayer’s Rockin varaan. Hotelli oli sikamaisen kallis mutta jouluna saa täälläkin rahastaa. Hotelli oli kieltämättä hieno uima-altaineen ja baareineen. Kypäräkaljojen jälkeen huilasimme hetken ja receptionin infon jälkeen lähdimme ajamaan varsinaiselle kivelle joka sijaitsi n. 4 km päässä Yularasta. Kiven erikoisuushan on sen värin muuttuminen auringon nousun ja laskun aikana.
Marjatta oli ottanut Joulun kunniaksi tonttuhatut mukaan tunnelman luomiseksi. Hattujen kanssa sattui hauska tapaus. Viereemme sattui 4 itävaltalaisnuorta joilla oli ainoastaan2 kpl tonttuhattuja. Nuoret ottivat meistä viralliset tonttukuvat ja lainasimme heille omat hattumme joten kaikki saivat poseerata tonttuhatut päässään muistoksi tästä ainutlaatuisesta paikasta.
25.12. Uluru Hyvää Joulua
Löysimme hyvän näköalapaikan kiven läheisyydestä. Joskin se alkoi täyttyä pääosin kiinalaisista turisteista jotka pölähtivät paikalle kun heinäsirkkaparvi vallaten röyhkeästi kaikki mahdolliset paikat. Pidimme kuitenkin pintamme ja paikkamme kyynärpäätaktiikkaa käyttäen. Ayer’s Rock oli massiivisen näköinen. Voimakas kuparinpunainen väri oli vallitsevana. Kun auringon lasku alkoi, väri tummeni nopeasti muuttuen loppujen lopuksi mustaksi pysyen sellaisena tähtien valossa. Värien muutos ei mielestämme ollut aivan niin vaikuttava kuin lukemissamme matkakertomuksissa oli hehkutettu. Hieno kokemus kuitenkin.
Parkkipaikka oli edelleen täynnä bussejaan etsiskeleviä kiinalaisia. Onneksi HD:ssä oli melko suorat putket, joten saatuani pyörän käyntiin, heinäsirkkaparvi levisi ja tie oli vapaa.
Hotellissa tarjoiltiin joulupäivällinen joka oli myös hinnoiteltu erittäin yläkanttiin, mutta eräs parhaita aterioitamme joten hinta-laatusuhde oli kohdallaan ja kompensoi aaton kolesterolipakkaukset. Tapasimme myös suomalaisen perheen joka asui Kiinassa työn takia ja oli saapunut tänne joululomalle.
Tapaninpäivä valkeni kirkkaana ennakoiden kuumaa päivää. Pakkasimme pyörän ja lähdimme takaisin Ayer’s Rockille tarkoituksena kiertää monoliitti pyörällä. Hyvä päällystetty tie kiersi kiveä aivan sen lähellä. Nyt näki että se oli todella irronnut jostakin. Normaalistihan kivien ”sedimentit” eli erilaiset kerrokset ovat noin suurin piirtein vaakasuorassa. Ayer’s Rockissa nämä selvästi erottuvat sedimentit ovat melkein pystysuorassa.
Ayers Rock Harrikan näkökulmasta 26.12.
Oli todella vaikuttava kokemus nähdä tuo luonnonmuodostelma näin läheltä. Kävimme myös Aboriginaalimuseossa jossa emme nähneet mitään meitä kiinnostavaa. Kun kyselin postikortteja, museon mies varsin happamana kehotti meitä menemään viereiseen ravintolaan jossa kortteja olisi.
Kata Tjuta
Jätimme Ayer’s Rockin ja ajelimme tyhjällä tiellä kohti paikkaa nimeltä ”Kata Tjuta” joka oli n. 40 km päässä Yularasta. Paikka on yhtä vaikuttavan näköinen kun Ayer’s Rock, mutta ei ole saavuttanut samanlaista statusta kuin kilpailijansa.
Tätä tietä pääsee Länsi Australian rajalle kun varoo kameleita ja viitsii ajaa n. 200 km hiekkatietä.
Kata Tjutan jälkeen palasimme Lassiter Highwayta takaisin samaan risteykseen Stuart Highwaylla. Lenkki oli yli 500 km pitkä, mutta kannatti tehdä. Paluumatkalla näimme mm. villikamelilauman. Otushan ei kuulu maan alkuperäiseen eläimistöön. Kun maan sisäosia ruvettiin valloittamaan, Afganistanista tuotiin kameleita kuskeineen kuljettamaan valloittajat ja heidän tavaransa. Kameleita sitten karkasi enemmän ja vähemmän ja tänä päivänä maassa on iso villikamelikanta. Kuskien vaiheista ei ole tietoa.
Outbackia
Ajelimme melkoista haipakkaa kohti Alice Springsiä. Kaupunki on melko tarkkaan maan keskellä ja myös ainoa kaupungiksi tunnistettava paikka monen sadan kilometrin säteellä. Hotellivarausta ei ollut mutta löysimme vaatimattoman motellin aivan pääkadun viereltä. Muutamia kuusen mallisisa ledvalokoristeita lukuun ottamatta joulusta ei näkynyt merkkiäkään. Nuoriso mellasti motellin vieressä olevassa kuppilassa ja kävimmepä itsekin nauttimassa pientä iltapalaa samassa paikassa.
Aamulla oli tarkoitus käydä HD-liikkeessä hankkimassa Alice Springs paidat. Pekoniaamiaisen jälkeen tökkäsin gps ruudulta HD ikonia. Liike sijaitsi aivan lähellämme. Mainittakoon että tuo gps tuli kylkiäisenä uuden pyörän mukana ja siihen on ohjelmoitu HD-liikkeitä ympäri maailman. No. Yksisuuntaisia katuja käsittävä keskusta sekoitti sekä minut että gps:in. Puolisen tuntia edestakaista ajelua raastoi ainoastaan hieman hermoja kunnes pääsimme liikkeen pihaan. Liikehän oli tietenkin kiinni koska oli lauantai. Nyt taas riipi oikein kunnolla.
Alice Springs jäi taakse ja ajelimme pilvipoutaisessa säässä edelleen kohti pohjoista. Maisema oli varsin samanlaista. Muutamia kertoja ylitimme rautatiesiltoja ja näimmepä valtavan malmijunankin ajavan kohti Darwinia.
On junalla pituutta.
Barrow Creek Road House
Pysähdyimme ottamaan bensaa pienessä paikassa nimeltä Barrow Creek. Roadhouse oli aika räjähtäneen näköinen mutta bensapumput toimivat. Lisäksi kuppilan ympärillä parveili lukuisia aborginaaleja tuijottaen meitä uteliaina. Tankkauksen jälkeen Marjatta jäi vahtimaan pyörää ja itse menin sisälle maksamaan. Paikka olikin värikkään näköinen. Kaikenlaista matkustajien jättämää tavaraa roikkui niin seiniltä kun katostakin. Aborginaalit ostelivat perunoita ja muita tuotteita isännältä. Kun tuli vuoroni maksaa, isäntä kysyi mistä tullaan. Vastattuani:” Suomesta”, mies riemastui ja kertoi kuppilassaan käyneen suomalaisia motoristeja aikaisemminkin. tämän vakuudeksi hän kaiveli useiden suomalaisten jättämiä tervehdyksiä. Yksi niistä oli ainakin: ”Mörkö kävi täällä”. Toivottavasti kuvat onnistuivat. Huusin Marjatan sisälle ja paikassa oli suorastaan pakko ottaa yksi mieto olut. Todella upea kokemus ja osoitus siitä että suomalaisia on joka puolella. Jätimme luonnollisesti oman tervehdyksemme muiden jatkoksi.
Tulvamittari
Matka jatkui ja ilma muuttui sateisemmaksi. Yhtäkkiä pilvet kerääntyivät ja taivas suorastaan repesi. Hiljensin vauhtia. Onneksi tein sen. Olimme loivassa alamäessä kun tien viereen oli ilmestynyt kyltti: ”Water on the road” Kerkesin näkemään että tie edessäni kimalteli kun olisi ollut jäässä. Sain hiljennettyä edelleen ja sitten olimmekin syvällä veden täyttämässä notkelmassa. Kummankin ajosaappaat täyttyivät vedellä ja pyörä aurasi vettä kuin vesipuistossa konsanaan. Onneksi pääsimme ylös kuivemmalle tielle. Olimme läpimärkiä ja oli pakko kaataa vedet pois saappaista. Sade loppui yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin ja lämmin sää kuivatteli vaatteemme. Edelleen on mysteeri, kuka oli kerinnyt laittaa varoituskyltin paikalleen vai oliko kyltti siinä varmuuden vuoksi.
Etenimme hyvää vauhtia kengurunraatojen reunustamalla tiellä. Ihmettelimme, missä elävät pomppijat piileksivät kun niitä ei näkynyt. Eräs huoltoaseman mies selitti että otukset ovat yöeläimiä joten niitä ei päivisin juurikaan näe. Mies lisäsi: ”Olkaa tyytyväisiä, ettette eläviä näekään”. Sillä kengurut ovat maassa melkoinen riesa liikenteessä.
Saavuimme Tennant Creekiin, vähän kyläpahaista suurempaan asutuskeskittymään. Paikassa oli jopa poliisilaitos. Motellissamme ei saanut muuta kuin kaljaa joten jouduimme etsimään sapuskaa. Löysimme vaatimattoman pizzerian melkein pimeän pääkadun varrelta. Nautimme paikassa luultavasti parhaat pizzat mitä olemme koskaan syöneet. Saattoi tietenkin nälälläkin olla vaikutuksensa.
Aamulla lähdimme nälkäisinä pienen tihkusateen vallitessa. Joimme Tennant Creekissä vielä helvatan huonot ja kalliit kahvit tankkauksen yhteydessä. Australiaa ei voi sanoa kahvifriikkien maaksi. Suurin osa tähän asti saamamme kahvista oli nescafea. Joissakin paikoissa on isot tynnyrimäiset kahvinkeittimet jotka suhisevat ja sihisevät lupaavasti. Kahvia saa odotella aika kauan ja silti se on kehnoa.
Tästä alkaa Route 66
Pian kaupungin jälkeen käännyimme pois Stuart Highwaylta ja matka jatkui pitkin Australian Route 66:tta kohti koillista. Olimme tehneet matkaa n. 3500 kilometriä jossa mukana 500 km pyrähdys Ayer’s Rockilla. Maisema jatkui ensin samanlaisena. Nyt alkoi olla varoitusmerkkejä kuljeskelevasta karjasta. Pian rupesikin valtavan laihoja ja pitkäsarvisia ja niskakyhmyllä varustettuja lehmiä vaeltelemaan tien molemmin puolin. Tiellekin muutamat uskalsivat, mutta harrikan mökäputket pitivät tien varsin tyhjänä lehmistä.
Alueella ei kartan mukaan ollut juurikaan asutusta, mutta aborginaaleja rupesi näkymään tien poskessa. Yksi ryhmä seisoi viittoillen tien vierustalla risan auton ympärillä. Oli sennäköistä porukkaa etten pysähtynyt. Lapsiparvia kerjäsi muutamassa paikoissa. Alueella rupesi näkymään myös runsaasti termiittikekoja. Ensin oli jokunen pieni torni, sitten useampi kunnes pienellä alueella oli satoja tiilenpunaisia kartiomaisia pesiä. Aborginaalihuumoria osoitti että isommille pesille oli puettu paitaa ja takkia päälle. Joillakin oli jopa hattu päässä.
Termiittikeko
Olisko tässä selityksen makua.
Melkein kuin jänkhällä.
Sää parani ja lämpeni selvästi. Taas oli ajamisen juhlaa. Maisema muuttui yhtäkkiä aivan aapasuon näköiseksi. Aivan kuin olisi kenkäheinä heilimöinyt ja rahkasammal pöllynnyt. Sitten tuli aivan selvää ruohikkoa jonka jälkeen taas alkoi tyypillinen Outback harvoine eukalyptuksineen ja ruohotuppaineen.
Jouduimme alueella myös riistakolariin. Nuorehko haukka tepasteli keskellä tietä lähtien vikasuuntaan sillä seurauksella että törmäsi pyörän etulampun alaosaan lisälamppujen kohdalle. Pysäytin pyörän ja siirsin haukkavainajan sivuun. Kurja tapaus, mutta minkäs teit.
Näin siinä kävi.
Ylitimme taas osavaltiorajan ja olimme nyt maan koillisimmassa osavaltiossa Queenslandissa. Aloimme lähestyä Mount Isaa, alueen merkittävintä kaivoskaupunkia. Maasto muuttui nyt vuoristoiseksi varsin nopeasti. Kaivoksille tyypillisiä hissitorneja alkoi vilahdella sivullamme. Valtavat kuonakasat myös loivat omia silhuettejaan maisemaan.
Alueella ei kartan mukaan ollut juurikaan asutusta, mutta aborginaaleja rupesi näkymään tien poskessa. Yksi ryhmä seisoi viittoillen tien vierustalla risan auton ympärillä. Oli sennäköistä porukkaa etten pysähtynyt. Lapsiparvia kerjäsi muutamassa paikoissa. Alueella rupesi näkymään myös runsaasti termiittikekoja. Ensin oli jokunen pieni torni, sitten useampi kunnes pienellä alueella oli satoja tiilenpunaisia kartiomaisia pesiä. Aborginaalihuumoria osoitti että isommille pesille oli puettu paitaa ja takkia päälle. Joillakin oli jopa hattu päässä.
Termiittikeko
Olisko tässä selityksen makua.
Melkein kuin jänkhällä.
Sää parani ja lämpeni selvästi. Taas oli ajamisen juhlaa. Maisema muuttui yhtäkkiä aivan aapasuon näköiseksi. Aivan kuin olisi kenkäheinä heilimöinyt ja rahkasammal pöllynnyt. Sitten tuli aivan selvää ruohikkoa jonka jälkeen taas alkoi tyypillinen Outback harvoine eukalyptuksineen ja ruohotuppaineen.
Jouduimme alueella myös riistakolariin. Nuorehko haukka tepasteli keskellä tietä lähtien vikasuuntaan sillä seurauksella että törmäsi pyörän etulampun alaosaan lisälamppujen kohdalle. Pysäytin pyörän ja siirsin haukkavainajan sivuun. Kurja tapaus, mutta minkäs teit.
Näin siinä kävi.
Ylitimme taas osavaltiorajan ja olimme nyt maan koillisimmassa osavaltiossa Queenslandissa. Aloimme lähestyä Mount Isaa, alueen merkittävintä kaivoskaupunkia. Maasto muuttui nyt vuoristoiseksi varsin nopeasti. Kaivoksille tyypillisiä hissitorneja alkoi vilahdella sivullamme. Valtavat kuonakasat myös loivat omia silhuettejaan maisemaan.
Varsinainen kaupunki on melko pieni, ja kaivostoiminnan ehdoilla elossa pysyvä. Alueella asuu suurkaupunkeja lukuun ottamatta maan suurin suomalaiskeskittymä. Kallis motelli löytyi taaskin keskustasta. Lähdimme uteliaina tutustumaan ja mahdollisesti tapaamaan paikallisia suomalaisia. Keskustassa oli ravintola-ja pelihelvetti keskittymä yhden katon alla. Suomalaisia ei näkynyt eikä kuulunut. Ainoa suomalaisuuteen viittaava oli yksi ainoa Finlandia Vodka- mainos. Eipähän tullut pää kipeäksi.
Lähdimme varhain aamulla pitkin suorastaan valtavan hienoa mutka-ja vuoristotietä eteenpäin. Valitettavasti rupesi tihuuttelemaan vettä joten vauhti piti pitää varsin maltillisena. Lisäksi karjaa norkoili tien varsilla runsaasti. Keli onneksi parani ja saavuimme kaupunkipahaseen nimeltä Cloncurry josta käännyimme suoraan pohjoiseen kohteenamme Normanton lähellä Timorin merta.
Maasto muuttui taas tasaiseksi Outbackiksi.
Nyt kohtasimme ”puolalaisen” ongelman. Kapeahko, mutta kohtalaisen hyvä tie loppui yhtäkkiä ja edessä avautui pieni kapea päällystekaistale. Pientareet molemmin puolin oli raivattu aivan kuin asfaltointia varten. Tällaista jatkui muutama kilometri. Sitten alkoi uudehko hieno asfalttitie merkintöineen ja kaikkineen. Tätä oli jokunen kilometri kunnes taas alkoi kapea päällystettä odottava tie muutaman kilometrin verran vaihtuen taas päällystettyyn hyvään tiehen. Tätä jatkui pitkän matkaa. Olen vastaavaan törmännyt ainoastaan Puolassa jossa keskellä metsää saattoi olla muutama sata metriä hyvää tietä siellä sun täällä. Olisikohan täällä vaikuttanut puolalainen tiemestari? Aivan kuin päällystyssuunnitelma olisi otettu ”Mielipuolen Rakenteluoppaasta.”
Tropiikissa ollaan Normanton.
Pääsimme kaupunkiin nimeltä Normanton. Sää oli jo helteinen, olimmehan jo tropiikissa. Kaupunki oli mitäänsanomaton ja turisti-infossa käytyäni jatkoimme matkaa Karumba nimiseen kylään aivan Timorin meren rannalla. Ei Karumbassakaan ollut hurraamista. Täällä kuitenkin näimme ensimmäiset elävät kengurut ja niitä sitten olikin runsain määrin kauppakassin kokoisista isompiin. Eläimet loikkivat täysin holtittomasti tielle ja niitä joutui jo todenteolla väistelemään.
Majoittauduimme vaatimattomaan mutta tietenkin kalliiseen motelliin jonka jälkeen teimme pyöräretken Karumba Pointiin joka sijaitsee kirjaimellisesti Timorin meren rannalla. Paikalla oli yksi ravintola jossa ikääntyneitä ausseja oli kokoontunut iltakaljalle. Rannassa oli muutamia omakotitaloja ja krokotiilimatkojen mainoksia. Olipa rannassa krokotiilivaroitusmerkkikin. Miedon oluen jälkeen ajoimme takaisin Karumbaan jossa sai vahvempaa olutta iltapalaksi. Olimme ajaneet nyt Australian mantereen poikki etelästä pohjoiseen joten uni maittoi.
Timorin meren rannalla.
Aamulla lähdimme jo kukonlaulun aikaan takaisin kohti Normantonia. Päivä oli kaunis ja odotettavissa oli lämmin ajopäivä. Matkalla näimme melkein keskellä tietä tumman möykyn. Se osoittautui suureksi villisiaksi joka oli törmännyt autoon tai päinvastoin. Väistimme otusta ja pian olimme Normantonissa. Huomasimme pääkadun varrella valtavan krokotiilipatsaan. Kyseessä oli autenttisen kokoinen malli suurimmasta krokotiilista mitä alueelta on pyydetty. Tätä kirjoittaessani en vielä tiedä, onnistuivatko kuvat tuosta järkäleestä. Jurassic Park kuitenkin tuli mieleen.
Hirvittävän kokoinen otus. Onneksi ei ole oikea. Kuva kuitenkin onnistui.
Matka jatkui varsin suoraan itään. Alue oli tyypillistä Outbackia harhailevine lehmineen ja ”puolalaisine” tienpätkineen. Onneksi liikenne oli erittäin vähäistä ja harvat vastantulevat autot väistivät suosiolla pientareelle kohdatessamme.
Termiittikekoja nämäkin Outback
Lähdimme varhain aamulla pitkin suorastaan valtavan hienoa mutka-ja vuoristotietä eteenpäin. Valitettavasti rupesi tihuuttelemaan vettä joten vauhti piti pitää varsin maltillisena. Lisäksi karjaa norkoili tien varsilla runsaasti. Keli onneksi parani ja saavuimme kaupunkipahaseen nimeltä Cloncurry josta käännyimme suoraan pohjoiseen kohteenamme Normanton lähellä Timorin merta.
Maasto muuttui taas tasaiseksi Outbackiksi.
Nyt kohtasimme ”puolalaisen” ongelman. Kapeahko, mutta kohtalaisen hyvä tie loppui yhtäkkiä ja edessä avautui pieni kapea päällystekaistale. Pientareet molemmin puolin oli raivattu aivan kuin asfaltointia varten. Tällaista jatkui muutama kilometri. Sitten alkoi uudehko hieno asfalttitie merkintöineen ja kaikkineen. Tätä oli jokunen kilometri kunnes taas alkoi kapea päällystettä odottava tie muutaman kilometrin verran vaihtuen taas päällystettyyn hyvään tiehen. Tätä jatkui pitkän matkaa. Olen vastaavaan törmännyt ainoastaan Puolassa jossa keskellä metsää saattoi olla muutama sata metriä hyvää tietä siellä sun täällä. Olisikohan täällä vaikuttanut puolalainen tiemestari? Aivan kuin päällystyssuunnitelma olisi otettu ”Mielipuolen Rakenteluoppaasta.”
Tropiikissa ollaan Normanton.
Pääsimme kaupunkiin nimeltä Normanton. Sää oli jo helteinen, olimmehan jo tropiikissa. Kaupunki oli mitäänsanomaton ja turisti-infossa käytyäni jatkoimme matkaa Karumba nimiseen kylään aivan Timorin meren rannalla. Ei Karumbassakaan ollut hurraamista. Täällä kuitenkin näimme ensimmäiset elävät kengurut ja niitä sitten olikin runsain määrin kauppakassin kokoisista isompiin. Eläimet loikkivat täysin holtittomasti tielle ja niitä joutui jo todenteolla väistelemään.
Majoittauduimme vaatimattomaan mutta tietenkin kalliiseen motelliin jonka jälkeen teimme pyöräretken Karumba Pointiin joka sijaitsee kirjaimellisesti Timorin meren rannalla. Paikalla oli yksi ravintola jossa ikääntyneitä ausseja oli kokoontunut iltakaljalle. Rannassa oli muutamia omakotitaloja ja krokotiilimatkojen mainoksia. Olipa rannassa krokotiilivaroitusmerkkikin. Miedon oluen jälkeen ajoimme takaisin Karumbaan jossa sai vahvempaa olutta iltapalaksi. Olimme ajaneet nyt Australian mantereen poikki etelästä pohjoiseen joten uni maittoi.
Timorin meren rannalla.
Aamulla lähdimme jo kukonlaulun aikaan takaisin kohti Normantonia. Päivä oli kaunis ja odotettavissa oli lämmin ajopäivä. Matkalla näimme melkein keskellä tietä tumman möykyn. Se osoittautui suureksi villisiaksi joka oli törmännyt autoon tai päinvastoin. Väistimme otusta ja pian olimme Normantonissa. Huomasimme pääkadun varrella valtavan krokotiilipatsaan. Kyseessä oli autenttisen kokoinen malli suurimmasta krokotiilista mitä alueelta on pyydetty. Tätä kirjoittaessani en vielä tiedä, onnistuivatko kuvat tuosta järkäleestä. Jurassic Park kuitenkin tuli mieleen.
Hirvittävän kokoinen otus. Onneksi ei ole oikea. Kuva kuitenkin onnistui.
Matka jatkui varsin suoraan itään. Alue oli tyypillistä Outbackia harhailevine lehmineen ja ”puolalaisine” tienpätkineen. Onneksi liikenne oli erittäin vähäistä ja harvat vastantulevat autot väistivät suosiolla pientareelle kohdatessamme.
Termiittikekoja nämäkin Outback
Zumo oli päällä koko ajan Outbackissakin lähinnä moraalisena tukena. Laitteessa ilmeni kuitenkin sellainen ongelma että kirkkaassa auringonvalossa ruudulta ei erottunut muuta kuin se että laite oli päällä. Välillä kuva kirkastui ja taasen himmeni. Eli jotakin vikaa siinä oli.
kehno esitys Garminilta.
Aloimme vähitellen lähestyä Korallimerta. Alue muuttui vihreämmäksi ja erilaisten puiden määrä lisääntyi ja Outbackille tyypilliset eukalyptukset vähenivät. Yhtäkkiä tuntui kun olisimme saapuneet Etelä-Saksaan tai Tiroliin. Vihreät laaksot ja kukkulat vuorottelivat. Lammas -sekä lehmälaumat laidunsivat niityillä. Pienehköt maalaistalot piharakennuksineen täplittivät tätä kaunista seutua.
Erilaista maisemaa vaihteeksi.
Olin laittanut navigaattoriin waypointin tielle n
1 joka veisi meidät Cairnsiin, joka oli seuraava etappimme. Zumo oli taas melkein pimeänä joten ajoin tietenkin 1. tien ohi. Huomattuani tämän, tein virheen. Rakkineessa on ”kiertotie” vaihtoehto jota hätäpäissäni painoin. Ajelimme sitten erittäin kaunista mutkatietä rakkineen mukaan. Huomasin että nousemme ylemmäksi jonkun vuoren rinnettä. Maisemat olivat kyllä hulppeat, mutta kun pääsimme vuoren yli ja matka alarinteellä alkoi, tie käkkyrämpää kuin Passo Stelvio tai vastaava.
Eikä tässä vielä kaikki. Kun pääsimme alas, alkoi kipuaminen seuraavan vuoren rinnettä pitkin, ja takaisin samalla tavalla. Lähestulkoon pelkällä ykkösellä taivallettiin useampi kymmenen kilometriä. Lopulta kun aloin olla aivan poikki, pääsimme tasangolle jossa oli Cairnsiin opastavat viitat. Saavuimme Cairnsiin iltapäiväauringossa. Aivan Korallimeren rannalla oli kaupungin turisti-info, josta lähdimme kyselemään yöpymispaikkaa. Ystävällinen nuori naisvirkailija teki hartiavoimin töitä varauksemme kanssa ja löysi sitten apartementoshotellin kohtalaisen hyvällä paikalla ja kohtuuttoman kalliilla hinnalla. Lisäksi varasin Uudenvuoden päiväksi matkan Suurelle Valliriutalle.
Hotelli löytyi mutta ei varausta. Itselläni oli onneksi paperikopio jota heiluttelin jo hieman aggressiivisesti hotellin isännän nenän edessä. Asia selvisi. Vika oli ainoastaan siinä että varausohjelma oli hidas. Isäntä lepytteli meitä kylmillä oluilla ja pian olimmekin kotiutuneet. Koska hotellissa ei ollut myyntiä hain viinakaupasta vähän olutta ja siideriä jonka jälkeen väsyneinä mutta onnellisina lepäilimme uima-altaan vierellä palmujen katveessa kylmistä juomista ja kuumasta auringosta nauttien. Sen verran informaatiota että Australiassa olutta myydään ainoastaan viinakaupassa. Onneksi niitä on. Ainoa poikkeus oli Cooper Pedyssä mutta siellä kauppa oli huoltoaseman yhteydessä.
Herkuttelua uima-altaalla Cairnsissa
Uudenvuoden aatto valkeni kuten tropiikissa vain voi valjeta. Virkistävän aamu-uinnin jälkeen nautimme kevyen aamiaisen koostuen voileivistä joita olin ostanut kaljanhakureissulla. Tutustuimme Cairnsiin pyörän selästä käsin. Tämä 160 000 asukkaan kaupunki on viehättävä ja siisti. Tuli taas painettua gps:sän HD nappia ja pian olimmekin t-paitojen onnellisia omistajia. Uima-allaskaljojen jälkeen siirryimme taksilla keskustaan jossa aussit alkoivat uudenvuoden vieton hyvin aikaisessa vaiheessa. Porukkaa oli kaikki paikat täyteen. Polvihousuiset miehet ja hellemekkoiset naiset vaeltelivat kuppilasta toiseen nauttien oluen siellä ja toisen täällä.
Uutta Vuotta vastaanottamassa Cairnsissa.
Aurinko laski n. 20.00 ja 21.00 rannalla alkoi ensimmäinen ilotulitus joka oli suunnattu lapsille ja lapsenmielisille. Meillä oli paraatipaikka ja ilotulitus oli upea. Aussit näkyivät olevan kurinalaista porukkaa ja lapsiperheet alkoivat vähetä katukuvasta. Vaikka kaljaa näkyi kuluvankin, yhtään suomalaistyyppistä humalaista ei näkynyt missään. Kaikilla oli hauskaa ja kaljanjuonnin lisäksi paikalliset söivät erilaisissa ravintoloissa jotka olivat kattaneet ulkosalle lisäpöytiä. 24.00 alkoi uusi, entistä mahtipontisempi ilotulitus jossa pistettiin varmaan iso kasa taaloja taivaan tuuliin.
kehno esitys Garminilta.
Aloimme vähitellen lähestyä Korallimerta. Alue muuttui vihreämmäksi ja erilaisten puiden määrä lisääntyi ja Outbackille tyypilliset eukalyptukset vähenivät. Yhtäkkiä tuntui kun olisimme saapuneet Etelä-Saksaan tai Tiroliin. Vihreät laaksot ja kukkulat vuorottelivat. Lammas -sekä lehmälaumat laidunsivat niityillä. Pienehköt maalaistalot piharakennuksineen täplittivät tätä kaunista seutua.
Erilaista maisemaa vaihteeksi.
Olin laittanut navigaattoriin waypointin tielle n
1 joka veisi meidät Cairnsiin, joka oli seuraava etappimme. Zumo oli taas melkein pimeänä joten ajoin tietenkin 1. tien ohi. Huomattuani tämän, tein virheen. Rakkineessa on ”kiertotie” vaihtoehto jota hätäpäissäni painoin. Ajelimme sitten erittäin kaunista mutkatietä rakkineen mukaan. Huomasin että nousemme ylemmäksi jonkun vuoren rinnettä. Maisemat olivat kyllä hulppeat, mutta kun pääsimme vuoren yli ja matka alarinteellä alkoi, tie käkkyrämpää kuin Passo Stelvio tai vastaava. Eikä tässä vielä kaikki. Kun pääsimme alas, alkoi kipuaminen seuraavan vuoren rinnettä pitkin, ja takaisin samalla tavalla. Lähestulkoon pelkällä ykkösellä taivallettiin useampi kymmenen kilometriä. Lopulta kun aloin olla aivan poikki, pääsimme tasangolle jossa oli Cairnsiin opastavat viitat. Saavuimme Cairnsiin iltapäiväauringossa. Aivan Korallimeren rannalla oli kaupungin turisti-info, josta lähdimme kyselemään yöpymispaikkaa. Ystävällinen nuori naisvirkailija teki hartiavoimin töitä varauksemme kanssa ja löysi sitten apartementoshotellin kohtalaisen hyvällä paikalla ja kohtuuttoman kalliilla hinnalla. Lisäksi varasin Uudenvuoden päiväksi matkan Suurelle Valliriutalle.
Hotelli löytyi mutta ei varausta. Itselläni oli onneksi paperikopio jota heiluttelin jo hieman aggressiivisesti hotellin isännän nenän edessä. Asia selvisi. Vika oli ainoastaan siinä että varausohjelma oli hidas. Isäntä lepytteli meitä kylmillä oluilla ja pian olimmekin kotiutuneet. Koska hotellissa ei ollut myyntiä hain viinakaupasta vähän olutta ja siideriä jonka jälkeen väsyneinä mutta onnellisina lepäilimme uima-altaan vierellä palmujen katveessa kylmistä juomista ja kuumasta auringosta nauttien. Sen verran informaatiota että Australiassa olutta myydään ainoastaan viinakaupassa. Onneksi niitä on. Ainoa poikkeus oli Cooper Pedyssä mutta siellä kauppa oli huoltoaseman yhteydessä.
Herkuttelua uima-altaalla Cairnsissa
Uudenvuoden aatto valkeni kuten tropiikissa vain voi valjeta. Virkistävän aamu-uinnin jälkeen nautimme kevyen aamiaisen koostuen voileivistä joita olin ostanut kaljanhakureissulla. Tutustuimme Cairnsiin pyörän selästä käsin. Tämä 160 000 asukkaan kaupunki on viehättävä ja siisti. Tuli taas painettua gps:sän HD nappia ja pian olimmekin t-paitojen onnellisia omistajia. Uima-allaskaljojen jälkeen siirryimme taksilla keskustaan jossa aussit alkoivat uudenvuoden vieton hyvin aikaisessa vaiheessa. Porukkaa oli kaikki paikat täyteen. Polvihousuiset miehet ja hellemekkoiset naiset vaeltelivat kuppilasta toiseen nauttien oluen siellä ja toisen täällä.
Uutta Vuotta vastaanottamassa Cairnsissa.
Aurinko laski n. 20.00 ja 21.00 rannalla alkoi ensimmäinen ilotulitus joka oli suunnattu lapsille ja lapsenmielisille. Meillä oli paraatipaikka ja ilotulitus oli upea. Aussit näkyivät olevan kurinalaista porukkaa ja lapsiperheet alkoivat vähetä katukuvasta. Vaikka kaljaa näkyi kuluvankin, yhtään suomalaistyyppistä humalaista ei näkynyt missään. Kaikilla oli hauskaa ja kaljanjuonnin lisäksi paikalliset söivät erilaisissa ravintoloissa jotka olivat kattaneet ulkosalle lisäpöytiä. 24.00 alkoi uusi, entistä mahtipontisempi ilotulitus jossa pistettiin varmaan iso kasa taaloja taivaan tuuliin.
Melko pian kaikki loppui, ravintolat sulkivat ovensa, ihmiset suuntasivat kuka mihinkin. Saimme taksin hotellille yllättävän helposti. Kuski oli harvinaista kyllä, valkoinen. Kuulumiset kyseltyään mies kysyi, onko Suomessa paljon näitä maahanmuuttajia. Kun kerroin tilanteemme, mies nousi raivoon, meinasi hypätä auton katon läpi ja rupesi sättimään maansa maahanmuuttopolitiikkaa. Kaiken väriset muuttajat saivat kuulla kunniansa ja lujaa. Tuli oikein hyvä mieli heti uuden vuoden alusta.
Aamulla koitti Suuren Valliriutan retki. Nyt taksikuskilla oli turbaani päässä joten asiallista keskustelua ei päässyt syntymään. Terminaalissa saimme liput ja nautimme hampurilaispitoisen aamiaisen. Matkaan lähdettiin kookkaalla katamaraanilla. Suurin osa matkustajista näkyi olevan porukkaa joilla päivittäinen riisinsyönti on tehnyt pysyviä muutoksia silmien horisontaaliseen tasoon.
Saavuimme hienossa säässä Suurelle Valliriutalle. itse riuttahan on n.2300 kilometriä pitkä joten näimme siitä ainoastaan pienen osan. Korallien päälle oli ankkuroitu iso lautta johon aluksemme kiinnittyi. Lautalla oli suuri määrä sukellusvarusteita, pienempi lasipohjainen alus ja jonkinlainen ”kävelykypärä” systeemi jonka tekniikka ei minulle auennut. Saimme snorkkelimaskit ja räpylät sekä kelluntaliivit. Vesi oli kirkasta, lämmintä ja suolaista. Oli hieno kokemus uida ja snorklata Korallimeressä. Samaa mieltä oli Marjatta. Matkustajien joukosta paljastui Suomalainen perhe, tällä kertaa Etelä Koreassa työskentelevä.
Korallimerellä
Matkan hintaan kuului myös lounas jonka nautimme hyvällä mielihalulla, jopa niin hyvällä että osa riisinsyöjistä jäi ilman katkarapuja. Mainittakoon vielä että videokamerammekin katosi ensimmäisen kerran tällä matkalla. Tosin se löytyi puolen tunnin hakemisen jälkeen joten ei tavanomaista vihlomista kerinnyt syntyä. Illansuussa olimme hotellilla jonka uima-altaalla kertasimme tämän upean päivän kokemukset.
Juhlat oli juhlittu ja matkan oli jatkuttava. Hyvästelimme ystävällisen isäntämme ja matka pitkin Australian itärannikkoa saattoi alkaa. Pääsimme helposti Cairnsista etelään hyvien opasteiden ansiosta. Gps oli taaskin melkein pimeänä.
Kirkas auringonpaiste vaihtui sadepilviksi joten kastuimme ihan kivasti, mutta lämmin sää kuivasi meidät ennen kuin uusi kuuro taas kasteli. Seutu oli viljeltyä, oli banaania, hedelmäpuita, viljaa ja uutena kasvina meille: sokeriruokoa. Sitä alkoi olla vähän joka paikassa. Australia onkin yksi maailman suurimmista sokerintuottajista. Luin jostakin että sokeriruokoa vainoavaa pikkuötökkää vastaan ruvettiin harrastamaan biologista torjuntaa ja jostakin tuotettiin eräs rupikonnalajike jonka piti popsia ötökät poskeensa. Näin kieltämättä kävikin. Mutta konna pirulainen olikin kova lisääntymään ja koska sillä ei ollut luonnollisia vihollisia myrkyllisyytensä takia, se on nyt levinnyt ympäri maata kuuminta Outbackia lukuun ottamatta.
Saavuimme pieneen kauniiseen Townswille nimiseen kaupunkiin. Olin varannut Holiday Innistä huoneet. Momodon sivuilla selvästi kerrottiin että huoneen hintaan kuuluu aamiainen. Hotelli löytyi ja illalla nautimme kauniista rantamaisemista ja – ravintoloista. Aamulla söimme hyvän runsaan pekoniaamiaisen. Receptionissa tuli kylmää vettä niskaan. Virkailija väitti, ettei huoneen hintaan kuulunut aamiaista. Pyysin päällikköä paikalle. Tiukkanuttturainen nainen ei antanut ensin periksi, sitten hän lupasi että saisin yhden aamiaisen ilmaiseksi. Sen verran kyrsi, että maksoin molemmat aamiaiset ja ilmoitin selvin ja kuuluvin sanoin että Holiday Inniin emme tällä matkalla tule. Ihmisten päät tietenkin kääntyivät mutta pienet adrenaaliinipurkaukset heti aamutuimaan tekevät sydänhermoille eetwarttia.
Sadetta pitelemässä
Pysähdyimme pieneen kaupunkiin sadetta pitelemään. Luoksemme saapui pariskunta joka kertoi olevansa myös motoristeja. Puhelimme niitä näitä. Rouva kysyi, olimmeko jo nähneet kasuaareja? Emme olleet. Rouva valisti meitä että lähistöllä esiintyy näitä emun sukulaislintuja runsain määrin. Matka jatkui ja pian olikin tien varressa kasuaareista varoittava merkki. Marjatta piti kameraa valmiina. Niin siinä tietenkin kävi että näimme kasuaariäidin kahden poikasen kanssa ylittävän tien, mutta perhe kerkesi ruohikon suojaan ennen kameran räpsähdyksiä.
Matka jatkui pitkin kapeahkoa mutta hyväkuntoista tietä halkoen läpi viljavien maisemien. Sadekuurot olivat tänäänkin vierainamme. Vaikka tie kartan mukaan piti kulkea pitkin rantaa, emme merta nähneet kuin silloin tällöin.
Australialainen viinakauppa jossakin matkan varrella.
Aamulla koitti Suuren Valliriutan retki. Nyt taksikuskilla oli turbaani päässä joten asiallista keskustelua ei päässyt syntymään. Terminaalissa saimme liput ja nautimme hampurilaispitoisen aamiaisen. Matkaan lähdettiin kookkaalla katamaraanilla. Suurin osa matkustajista näkyi olevan porukkaa joilla päivittäinen riisinsyönti on tehnyt pysyviä muutoksia silmien horisontaaliseen tasoon.
Saavuimme hienossa säässä Suurelle Valliriutalle. itse riuttahan on n.2300 kilometriä pitkä joten näimme siitä ainoastaan pienen osan. Korallien päälle oli ankkuroitu iso lautta johon aluksemme kiinnittyi. Lautalla oli suuri määrä sukellusvarusteita, pienempi lasipohjainen alus ja jonkinlainen ”kävelykypärä” systeemi jonka tekniikka ei minulle auennut. Saimme snorkkelimaskit ja räpylät sekä kelluntaliivit. Vesi oli kirkasta, lämmintä ja suolaista. Oli hieno kokemus uida ja snorklata Korallimeressä. Samaa mieltä oli Marjatta. Matkustajien joukosta paljastui Suomalainen perhe, tällä kertaa Etelä Koreassa työskentelevä.
Korallimerellä
Matkan hintaan kuului myös lounas jonka nautimme hyvällä mielihalulla, jopa niin hyvällä että osa riisinsyöjistä jäi ilman katkarapuja. Mainittakoon vielä että videokamerammekin katosi ensimmäisen kerran tällä matkalla. Tosin se löytyi puolen tunnin hakemisen jälkeen joten ei tavanomaista vihlomista kerinnyt syntyä. Illansuussa olimme hotellilla jonka uima-altaalla kertasimme tämän upean päivän kokemukset.
Juhlat oli juhlittu ja matkan oli jatkuttava. Hyvästelimme ystävällisen isäntämme ja matka pitkin Australian itärannikkoa saattoi alkaa. Pääsimme helposti Cairnsista etelään hyvien opasteiden ansiosta. Gps oli taaskin melkein pimeänä.
Kirkas auringonpaiste vaihtui sadepilviksi joten kastuimme ihan kivasti, mutta lämmin sää kuivasi meidät ennen kuin uusi kuuro taas kasteli. Seutu oli viljeltyä, oli banaania, hedelmäpuita, viljaa ja uutena kasvina meille: sokeriruokoa. Sitä alkoi olla vähän joka paikassa. Australia onkin yksi maailman suurimmista sokerintuottajista. Luin jostakin että sokeriruokoa vainoavaa pikkuötökkää vastaan ruvettiin harrastamaan biologista torjuntaa ja jostakin tuotettiin eräs rupikonnalajike jonka piti popsia ötökät poskeensa. Näin kieltämättä kävikin. Mutta konna pirulainen olikin kova lisääntymään ja koska sillä ei ollut luonnollisia vihollisia myrkyllisyytensä takia, se on nyt levinnyt ympäri maata kuuminta Outbackia lukuun ottamatta.
Saavuimme pieneen kauniiseen Townswille nimiseen kaupunkiin. Olin varannut Holiday Innistä huoneet. Momodon sivuilla selvästi kerrottiin että huoneen hintaan kuuluu aamiainen. Hotelli löytyi ja illalla nautimme kauniista rantamaisemista ja – ravintoloista. Aamulla söimme hyvän runsaan pekoniaamiaisen. Receptionissa tuli kylmää vettä niskaan. Virkailija väitti, ettei huoneen hintaan kuulunut aamiaista. Pyysin päällikköä paikalle. Tiukkanuttturainen nainen ei antanut ensin periksi, sitten hän lupasi että saisin yhden aamiaisen ilmaiseksi. Sen verran kyrsi, että maksoin molemmat aamiaiset ja ilmoitin selvin ja kuuluvin sanoin että Holiday Inniin emme tällä matkalla tule. Ihmisten päät tietenkin kääntyivät mutta pienet adrenaaliinipurkaukset heti aamutuimaan tekevät sydänhermoille eetwarttia.
Sadetta pitelemässä
Pysähdyimme pieneen kaupunkiin sadetta pitelemään. Luoksemme saapui pariskunta joka kertoi olevansa myös motoristeja. Puhelimme niitä näitä. Rouva kysyi, olimmeko jo nähneet kasuaareja? Emme olleet. Rouva valisti meitä että lähistöllä esiintyy näitä emun sukulaislintuja runsain määrin. Matka jatkui ja pian olikin tien varressa kasuaareista varoittava merkki. Marjatta piti kameraa valmiina. Niin siinä tietenkin kävi että näimme kasuaariäidin kahden poikasen kanssa ylittävän tien, mutta perhe kerkesi ruohikon suojaan ennen kameran räpsähdyksiä.
Matka jatkui pitkin kapeahkoa mutta hyväkuntoista tietä halkoen läpi viljavien maisemien. Sadekuurot olivat tänäänkin vierainamme. Vaikka tie kartan mukaan piti kulkea pitkin rantaa, emme merta nähneet kuin silloin tällöin.
Australialainen viinakauppa jossakin matkan varrella.
Seuraava yöpymispaikka oli Mackay, pieni viehättävä kaupunki jossa taas jouduimme hakemaan yösijaa. Australiassa on myös sellainen erikoisuus että jos pubissa tarjoillaan ruokaa, sitä saa kutsua Hotelliksi vaikka huoneita ei olisikaan saatavilla. Tästä syystä lähes kaikki kaupunkien keskustassa sijaitsevat pubit olivat ”Hotelleja” ja sain monta kertaa hyppiä turhaan pyörän päältä pois ja takaisin. Tuntuu hassulta, mutta vaikka joissakin pubeissa on majoitusmahdollisuus, mutta se ei selviä muuten kuin kysymällä.
Löysimme pienen perhemotellin jonka ystävällinen isäntä kuskasi minut kaljakauppaan ja takaisin. istuimme iltaa isännän kanssa nauttien kylmiä juomia ja keskustellen. Kummallista että tämänkin herran aloitteesta syntyi pitkä keskustelu maahanmuutosta, aihe tuntuu olevan Australiassa isompi aihe kuin pelkkä ”small talk”.
Aamulla emäntä toi huoneeseen julmetut pekonilautaset ja ähkien kiitimme hyvästä yösijasta. Siirryimme sisämaahan suuntana Brisbane, eräs maan suurimpia kaupunkeja. Matkaa oli taittunut jo siihen malliin että ajattelimme pitää pari päivää vapaata Brisbanessa. Muutamat koukkaukset rannalle verottivat aikaa siinä määrin että päätimme jäädä yöksi pieneen Road Houseen.
Motelli oli lähes tyhjä joten saimme taas ensiluokan palvelua. Hampurilaispäivällisen jälkeen istuskelimme pihalla nautiskellen lämmöstä. Kuulostelimme kun linnut visertelivät, pörriäiset surisivat, omistajan koirat haukkuivat ja Kookaburra, tuo Australian kansallislintu istui puunoksalla ja nauroi räkättäen aivan kuin olisi lukenut Paavo Väyrysen uusimman kirjan.
Melkoinen puu.
Aamusää oli loistava kun starttasimme kohti Brisbanea. Maisema oli hyvin vaihtelevaa ja kaunista. Matka taittui ja olimme lopulta moottoritiellä. Olin illalla varannut Hotel Mercury King Georgesta huoneet. Navi ei tietenkään tuntenut hotellia, joten laitoin hotellin osoitteen koneeseen. Kun pääsimme kaupunkiin, kartta rupesi pyörimään ihmeellisesti, eikä siitä ollut mitään apua. Löysimme tuurilla hotellin. Sisällä selvisi että se olikin pelkkä Mercury ilman King Georgea.
Sain kuitenkin ajo-ohjeet oikeaan hotelliin jonne sitten ihme kyllä löydettiinkin. Purimme pyörän ja Marjatta jäi laukkujen kanssa aulaan odottamaan kun vein HD:n korttelin toisella puolella olevaan parkkihalliin. No, niinhän siinä kävi, että ajoin ohi jonka jälkeen kiertelin ympäri Brisbanen keskustaa reilut puoli tuntia ennen kuin parkkihalli löytyi. Marjatta ja henkilökunta olivat jo poliisia soittamassa kun saavuin pelipaikoille. Kyllä kypäräkalja maistui mutta navigaattori sai taas kuulla kunniansa.
Brisbane
Pienen lepohetken jälkeen lähdimme tutustumaan kaupunkiin. Keskusta oli aivan lähellä ja pian tallustelimmekin kävelykadulla edestakaisin muiden ihmisten joukossa. Huomiotamme kiinnittivät lukuisat kadunlakaisijat. Työpukuiset nuoret ja keski-ikäiset miehet kulkivat harjat ja varrelliset rikkakihvelit käsissään ja poimivat kaikki roskat pitäen kadut siisteinä.
Melkein kuin Japanissa
Löysimme pienen perhemotellin jonka ystävällinen isäntä kuskasi minut kaljakauppaan ja takaisin. istuimme iltaa isännän kanssa nauttien kylmiä juomia ja keskustellen. Kummallista että tämänkin herran aloitteesta syntyi pitkä keskustelu maahanmuutosta, aihe tuntuu olevan Australiassa isompi aihe kuin pelkkä ”small talk”.
Aamulla emäntä toi huoneeseen julmetut pekonilautaset ja ähkien kiitimme hyvästä yösijasta. Siirryimme sisämaahan suuntana Brisbane, eräs maan suurimpia kaupunkeja. Matkaa oli taittunut jo siihen malliin että ajattelimme pitää pari päivää vapaata Brisbanessa. Muutamat koukkaukset rannalle verottivat aikaa siinä määrin että päätimme jäädä yöksi pieneen Road Houseen.
Motelli oli lähes tyhjä joten saimme taas ensiluokan palvelua. Hampurilaispäivällisen jälkeen istuskelimme pihalla nautiskellen lämmöstä. Kuulostelimme kun linnut visertelivät, pörriäiset surisivat, omistajan koirat haukkuivat ja Kookaburra, tuo Australian kansallislintu istui puunoksalla ja nauroi räkättäen aivan kuin olisi lukenut Paavo Väyrysen uusimman kirjan.
Melkoinen puu.
Aamusää oli loistava kun starttasimme kohti Brisbanea. Maisema oli hyvin vaihtelevaa ja kaunista. Matka taittui ja olimme lopulta moottoritiellä. Olin illalla varannut Hotel Mercury King Georgesta huoneet. Navi ei tietenkään tuntenut hotellia, joten laitoin hotellin osoitteen koneeseen. Kun pääsimme kaupunkiin, kartta rupesi pyörimään ihmeellisesti, eikä siitä ollut mitään apua. Löysimme tuurilla hotellin. Sisällä selvisi että se olikin pelkkä Mercury ilman King Georgea.
Sain kuitenkin ajo-ohjeet oikeaan hotelliin jonne sitten ihme kyllä löydettiinkin. Purimme pyörän ja Marjatta jäi laukkujen kanssa aulaan odottamaan kun vein HD:n korttelin toisella puolella olevaan parkkihalliin. No, niinhän siinä kävi, että ajoin ohi jonka jälkeen kiertelin ympäri Brisbanen keskustaa reilut puoli tuntia ennen kuin parkkihalli löytyi. Marjatta ja henkilökunta olivat jo poliisia soittamassa kun saavuin pelipaikoille. Kyllä kypäräkalja maistui mutta navigaattori sai taas kuulla kunniansa.
Brisbane
Pienen lepohetken jälkeen lähdimme tutustumaan kaupunkiin. Keskusta oli aivan lähellä ja pian tallustelimmekin kävelykadulla edestakaisin muiden ihmisten joukossa. Huomiotamme kiinnittivät lukuisat kadunlakaisijat. Työpukuiset nuoret ja keski-ikäiset miehet kulkivat harjat ja varrelliset rikkakihvelit käsissään ja poimivat kaikki roskat pitäen kadut siisteinä.
Melkein kuin Japanissa
Täällä huomasimme että Australiassa näkyy tupakanpoltto olevan kielletty myös kadulla, ainakin keskustoissa. Kieltomerkkejä oli ainakin Brisbanen keskustassa lukuisia. Palasimme hotelliin aikomuksena nauttia pizzat. Ravintola oli tietenkin kiinni joten tilasin huonepalvelusta 2 pizzaa. Sain 1 pizzan ja 2 lautasta. Olisikohan suomalainen aksentti ollut syynä asiaan?
Hyvää olutta Brisbanessa
Runsaan aamiaisen jälkeen, täällä oli jopa leikkeleitä ja juustoa ensimmäisen kerran koko maassa, lähdimme tutustumaan kaupunkiin. Loikkasimme 2-kerrosbussiin ja kiertelimme kaupunkia noin 2 tuntia. Kaupunki on siisti, mutta ainakin meille varsin mitäänsanomaton. Pienen kaljakierroksen jälkeen tuli nälkä ja nautimme aivan täysin ala-arvoiset äyriäispastat eräässä ravintolassa. Narisin asiasta mutta henkilökunta oli ainoastaan pahoillaan.
Halusimme huuhtoa epäonnistuneen sapuskan maun kurkuistamme. Siirryimme erääseen baariin ja tilasin 2 ”Margaritaa”, tuota Meksikon lahjaa cocktailmaailmalle. Itämaiselta näyttävä tyttö ei ollut perillä asiasta ja kutsui toisen tarjoilijan selvittämään asiaa. Ei hänenkään touhusta mitään tullut. Tyttö yritti tarjota sitruunaa limen sijasta. Suolareunuksen hän kyllä tiesi. No, saimme Margaritat. Taas meni pieleen. Drinkistä puuttui Qointreau tai Triple Sec, eli kirkas appelsiinilikööri joka antaa juomalle pienen makeuden. Lasissa oli ainoastaan tequilaa ja limemehua. Joimmehan me drinkit kun oli kerta maksettu. Pettymys kuitenkin jäi mieleen niin ruoasta kuin juomastakin.
Brisbanesta lähtö oli pelkkää tuskaa. Navigaattori oli aivan sekaisin. Muuttelin asetuksia ja pääsimme viimeinkin oikealle tielle.
Olimme matkalla Cold Coastille, hotelli ja ranta-alueelle. Kun pääsimme paikalle, se oli melkoinen pettymys. Korkeita hotelleja vieri vieressä. liikennevaloja kuten Japanissa. Eteneminen oli varsin hidasta tihkusateisessa mutta lämpimässä säässä. Huokaisimme helpotuksesta kun olimme taas rantatiellä puiden ja pensaiden reunustamilla mutkateillä.
Gold Coast
Taas vaihtui osavaltio. Olimme nyt New South Walesissa. Pientä sekoilua tapahtui kellonajoissa. Maassa on useita aikavyöhykkeitä. Esim. Victorian ja South Australian aikaero on vain puoli tuntia, kuten myös Pohjois Territorion ja Queenslandin. Haiskahtaa brittihapatukselta ja hankalalta ainakin matkalaisten kannalta.
Saavuimme pieneen kaupunkiin nimeltä Currumbin. Kaupungissa oli eläinpuisto jossa mainoksen mukaan on kaikki maassa esiintyvät eläinlajit. Puisto olikin hieno paikka. Koaloita eli näitä maan hellyttäviä symboleita istuskeli eukalyptyspuiden oksilla lukuisia. Näimme myös vompatin, Tasmanian tuholaisen, lukuisia kenguruita, kasuaariuroksen, nokkasiilin sekä erilaisia lintuja. Krokotiiliosasto oli pieni pettymys. Yksi ainoa pieni lajinsa edustaja torkkui orvonnäköisenä aitauksessa. Puisto oli iso, mutta kuljetus oli järjestetty pienillä junilla joten eri kohteet löytyivät nopeasti.
Yksi maan symboleista: Koala
Kasuaari
Yösija löytyi pikkukaupungista nimeltä Ballina. Siitä ei ole juurikaan kertomista. Comfort hotelli tarjosi yllättävän kohtuuhintaisen yösijan väsyneille matkailijoille. Lisäksi kun nautimme kypäräkaljoja, baarin tytöt tarjosivat kiitettävästi suolapähkinöitä oluen kera.
Hyvää olutta Brisbanessa
Runsaan aamiaisen jälkeen, täällä oli jopa leikkeleitä ja juustoa ensimmäisen kerran koko maassa, lähdimme tutustumaan kaupunkiin. Loikkasimme 2-kerrosbussiin ja kiertelimme kaupunkia noin 2 tuntia. Kaupunki on siisti, mutta ainakin meille varsin mitäänsanomaton. Pienen kaljakierroksen jälkeen tuli nälkä ja nautimme aivan täysin ala-arvoiset äyriäispastat eräässä ravintolassa. Narisin asiasta mutta henkilökunta oli ainoastaan pahoillaan.
Halusimme huuhtoa epäonnistuneen sapuskan maun kurkuistamme. Siirryimme erääseen baariin ja tilasin 2 ”Margaritaa”, tuota Meksikon lahjaa cocktailmaailmalle. Itämaiselta näyttävä tyttö ei ollut perillä asiasta ja kutsui toisen tarjoilijan selvittämään asiaa. Ei hänenkään touhusta mitään tullut. Tyttö yritti tarjota sitruunaa limen sijasta. Suolareunuksen hän kyllä tiesi. No, saimme Margaritat. Taas meni pieleen. Drinkistä puuttui Qointreau tai Triple Sec, eli kirkas appelsiinilikööri joka antaa juomalle pienen makeuden. Lasissa oli ainoastaan tequilaa ja limemehua. Joimmehan me drinkit kun oli kerta maksettu. Pettymys kuitenkin jäi mieleen niin ruoasta kuin juomastakin.
Brisbanesta lähtö oli pelkkää tuskaa. Navigaattori oli aivan sekaisin. Muuttelin asetuksia ja pääsimme viimeinkin oikealle tielle.
Olimme matkalla Cold Coastille, hotelli ja ranta-alueelle. Kun pääsimme paikalle, se oli melkoinen pettymys. Korkeita hotelleja vieri vieressä. liikennevaloja kuten Japanissa. Eteneminen oli varsin hidasta tihkusateisessa mutta lämpimässä säässä. Huokaisimme helpotuksesta kun olimme taas rantatiellä puiden ja pensaiden reunustamilla mutkateillä.
Gold Coast
Taas vaihtui osavaltio. Olimme nyt New South Walesissa. Pientä sekoilua tapahtui kellonajoissa. Maassa on useita aikavyöhykkeitä. Esim. Victorian ja South Australian aikaero on vain puoli tuntia, kuten myös Pohjois Territorion ja Queenslandin. Haiskahtaa brittihapatukselta ja hankalalta ainakin matkalaisten kannalta.
Saavuimme pieneen kaupunkiin nimeltä Currumbin. Kaupungissa oli eläinpuisto jossa mainoksen mukaan on kaikki maassa esiintyvät eläinlajit. Puisto olikin hieno paikka. Koaloita eli näitä maan hellyttäviä symboleita istuskeli eukalyptyspuiden oksilla lukuisia. Näimme myös vompatin, Tasmanian tuholaisen, lukuisia kenguruita, kasuaariuroksen, nokkasiilin sekä erilaisia lintuja. Krokotiiliosasto oli pieni pettymys. Yksi ainoa pieni lajinsa edustaja torkkui orvonnäköisenä aitauksessa. Puisto oli iso, mutta kuljetus oli järjestetty pienillä junilla joten eri kohteet löytyivät nopeasti.
Yksi maan symboleista: Koala
Kasuaari
Yösija löytyi pikkukaupungista nimeltä Ballina. Siitä ei ole juurikaan kertomista. Comfort hotelli tarjosi yllättävän kohtuuhintaisen yösijan väsyneille matkailijoille. Lisäksi kun nautimme kypäräkaljoja, baarin tytöt tarjosivat kiitettävästi suolapähkinöitä oluen kera.
Aamulla oli t-paitakeli ja jatkoimme matkaa kohti Port Macquarieta, Kaunis vaihteleva tie vei meitä jonkun verran sisämaahan palaten sitten merenrantaan kaupungin kohdalla. Kaupungista löysimme motellin jossa oli pitkästä aikaa uima-allas. Koska aurinko paistoi lämpimästi, herkuttelimme altaalla keskustellen paikallisten vieraiden kanssa.
Illalla kävimme irkkupubissa ja kotimatkalla ostimme wokkiruokalasta ”Take away” sapuskat jotka nautimme iltapalaksi motellin terassilla. Annokset olivat niin valtavia että niistä riitti vielä tuhtiin aamupalaan. Mainittakoon että tapasimme motellissa suomalaisen pariskunnan joka reissasi maassa vuokratulla autolla. Vaihtelimme kuulumisia ja toivotimme toisillemme hyvää matkaa.
Seuraavaksi oli jo vuorossa yksi matkamme pääkohteista: Sydney. Pilvipoutaisessa säässä ajelimme kohti etelää. Sitten alkoi moottoritie ja liikenne lisääntyi. Tankkasin pyörän ja tein taas virheen. Painoin navigaattorin paskasta HD: ikonin. Konehan rupesi piirtämään viivaa jota lähdimme seuraamaan. Pian ajelimme monissa esikaupungeissa joissa odottelimme valoissa ja väistelimme busseja. Hiki virtasi ja yhtäkkiä huomasin että olimme kaupungin ydinkeskustassa. Ylitimme Harbour Bridgen ja kuuluisa oopperatalo näkyi vasemmalla. Varaamani hotellin nimikin vilahti näkökentässä jossakin vaiheessa. Kone vaan piirteli viivaa. Ei tullut mitään. Pysäytin pyörän ja painoin HD:n uudelleen. Nyt rakkine rauhoittui ja pian olimme T-paitoja rikkaampia. Hotelli löytyi helposti ja sainpa pyöränkin parkkiin ilman tuskaa. Tarkistin paperikartalta reittiämme ja kartasta selvisi, että olisimme päässeet varsin lähelle HD:liikettä moottoritietä pitkin. Kuitenkin rakkine heitti meidät moottoritieltä pois aikaisessa vaiheessa. Eipä ole kartoissa hurraamista. ”Vältettävät” asetuksissakin oli ruksattu ainoastaan ”hiekkatiet” joten jossakin on vikaa.
On nimellä paiskattu
Illalla kävimme irkkupubissa ja kotimatkalla ostimme wokkiruokalasta ”Take away” sapuskat jotka nautimme iltapalaksi motellin terassilla. Annokset olivat niin valtavia että niistä riitti vielä tuhtiin aamupalaan. Mainittakoon että tapasimme motellissa suomalaisen pariskunnan joka reissasi maassa vuokratulla autolla. Vaihtelimme kuulumisia ja toivotimme toisillemme hyvää matkaa.
Seuraavaksi oli jo vuorossa yksi matkamme pääkohteista: Sydney. Pilvipoutaisessa säässä ajelimme kohti etelää. Sitten alkoi moottoritie ja liikenne lisääntyi. Tankkasin pyörän ja tein taas virheen. Painoin navigaattorin paskasta HD: ikonin. Konehan rupesi piirtämään viivaa jota lähdimme seuraamaan. Pian ajelimme monissa esikaupungeissa joissa odottelimme valoissa ja väistelimme busseja. Hiki virtasi ja yhtäkkiä huomasin että olimme kaupungin ydinkeskustassa. Ylitimme Harbour Bridgen ja kuuluisa oopperatalo näkyi vasemmalla. Varaamani hotellin nimikin vilahti näkökentässä jossakin vaiheessa. Kone vaan piirteli viivaa. Ei tullut mitään. Pysäytin pyörän ja painoin HD:n uudelleen. Nyt rakkine rauhoittui ja pian olimme T-paitoja rikkaampia. Hotelli löytyi helposti ja sainpa pyöränkin parkkiin ilman tuskaa. Tarkistin paperikartalta reittiämme ja kartasta selvisi, että olisimme päässeet varsin lähelle HD:liikettä moottoritietä pitkin. Kuitenkin rakkine heitti meidät moottoritieltä pois aikaisessa vaiheessa. Eipä ole kartoissa hurraamista. ”Vältettävät” asetuksissakin oli ruksattu ainoastaan ”hiekkatiet” joten jossakin on vikaa.
On nimellä paiskattu
Runsaan aamiaisen jälkeen tutustuimme kaupunkiin kiertoajelubussin kyydissä. Sydney vaikutti aivan toisenlaiselta kuin steriilin oloinen Brisbane. Illalla tutustuimme kaupungin vanhimpaan osaan nimeltä Rocks. Paikka oli täynnä pubeja, pubit täynnä ausseja sekä turisteja. Paikkakuntalaiset olivat ystävällisen uteliaita ja saimme kertoa reissustamme useita kertoja.
The Rocks. Tuo hamepukuinen on mies tai ainakin miehen kuva.
Marjatta ja kuningatar Victoria
The Harbor Bridge
Kiertoajelubussin liput olivat voimassa 48 tuntia joten mahat täynnä pekonia hyppäsimme bussiin ja ajoimme Darling Harboriin. Seutu on entistä satama-aluetta joka konttiliikenteen takia on tullut tarpeettomaksi ja alueesta on tehty valtava turistirysä. Porukkaa riitti alueella ja kuppiloita oli vierekkäin kymmenittäin. Tallustelimme alueella aikamme ja räpsimme jokusen kuvan ja jatkoimme matkaa ja pian olimmekin taas Rocksissa.
The Darling Harbor
Seuraava päivä oli sunnuntai joka valkeni tihkusateisena. Pekonin jälkeen hain pyörän parkista ja varustauduimme yhdistetylle pyörä- ja kamerakierrokselle. Tarkoitus oli ajaa Harbor Bridge uudelleen sekä saada paremmat kuvat Oopperatalosta. Muuten meni matka hienosti mutta navigaattorin ruutu pyöri kuin puolukka lapsentekovärkissä. Ei minkäänlaista tolkkua. Keskusta oli kuitenkin hahmottunut sen verran että saimme pakolliset kuvat ja löysimme takaisin hotelliinkin. Lähtöillalliseksi söimme varsin kehnot burgerit eräässä pubissa. Australian burgerit muuten eroavat jenkkiserkuistaan mm. siten että sipuli on ruskistettua ja burgerissa on PUNAJUURTA. Väheksymättä punajuuria, mielestäni se kuitenkin sopii paremmin rosolliin.
The Rocks. Tuo hamepukuinen on mies tai ainakin miehen kuva.
Marjatta ja kuningatar Victoria
The Harbor Bridge
Kiertoajelubussin liput olivat voimassa 48 tuntia joten mahat täynnä pekonia hyppäsimme bussiin ja ajoimme Darling Harboriin. Seutu on entistä satama-aluetta joka konttiliikenteen takia on tullut tarpeettomaksi ja alueesta on tehty valtava turistirysä. Porukkaa riitti alueella ja kuppiloita oli vierekkäin kymmenittäin. Tallustelimme alueella aikamme ja räpsimme jokusen kuvan ja jatkoimme matkaa ja pian olimmekin taas Rocksissa.
The Darling Harbor
Seuraava päivä oli sunnuntai joka valkeni tihkusateisena. Pekonin jälkeen hain pyörän parkista ja varustauduimme yhdistetylle pyörä- ja kamerakierrokselle. Tarkoitus oli ajaa Harbor Bridge uudelleen sekä saada paremmat kuvat Oopperatalosta. Muuten meni matka hienosti mutta navigaattorin ruutu pyöri kuin puolukka lapsentekovärkissä. Ei minkäänlaista tolkkua. Keskusta oli kuitenkin hahmottunut sen verran että saimme pakolliset kuvat ja löysimme takaisin hotelliinkin. Lähtöillalliseksi söimme varsin kehnot burgerit eräässä pubissa. Australian burgerit muuten eroavat jenkkiserkuistaan mm. siten että sipuli on ruskistettua ja burgerissa on PUNAJUURTA. Väheksymättä punajuuria, mielestäni se kuitenkin sopii paremmin rosolliin.
[
Pönötykset Sydneyn Oopperatalolla. Tämä riitti oopperasta.
Hieman haikein mielin jätimme tämän hienon kaupungin. Joskin vietimme siellä ylimääräistä aikaa koska navigaattori ohjasi meidät kaupungin pohjoisosiin vaikka olimme matkalla etelään. Taitaa navigaattori olla liian hieno nimitys rakkineelle.
Pääsimme vihdoin oikealle tielle ja suuntana oli Wollongong satakunta kilometriä Sydneystä etelään. Kaupungissa asui ja asuu vieläkin ensimmäinen laivaesimieheni, stuertti Leo Engstöm. Hän muutti perheineen Australiaan 1970 luvun alkupuolella ja teki elämäntyönsä täällä. Olin ennen matkaa ollut häneen yhteydessä jolloin sovimme tapaamisesta. Matka moottoritietä pitkin sujui nopeasti ja ihme kyllä, tuo kone jolle navigaattori on liian hieno nimi, opasti meidät Leksan kotiin jossa hän odottelikin. Jälleennäkeminen 46 ja puolen vuoden jälkeen oli sydämellinen. Kiertelimme Wollongongia Leksan autolla hänen kertoessa elämänvaiheistaan tässä maassa. Ilta sujui samoissa merkeissä menneitä tapahtumia, yhteisiä tuttuja ja seilauskavereita muistellen. Oikein mukava ilta.
Vanhat seilauskaverit yli 46 vuoden jälkeen.
Matkan oli kuitenkin jatkuttava ja Leksan hyvästeltyämme suuntana oli Blue Mountains, Sydneystä länteen oleva vuoristoalue. Pilvipoutaisessa ja viileähkössä säässä ajoimme nopeinta tietä tähän suureen ja aussien suosiossa olevaan kansallispuistoon. Sisämaahan päästyämme tie kapeni, alkoi tulla mutkia, mäkiä ja laaksoja. Luonto oli aika paljon tyypillistä Outbackia, joskin viljellyt alueet toivat vaihtelua maisemaan.
Maasto kuitenkin nousi ja pian olimme vuoristossa jossa oli jopa havumetsää. Nyt löytyi taas komea paikka. En muista paikan nimeä mutta näkymä laaksoon muistutti vähän Grand Canyonia jylhyydessään. Lähistöllä sijaitsevat myös ”Three Sisters” , samantyyppiset kivitornit kun meressä Great Ocean Roadin varrella. Upeita mutkateitä pitkin laskeuduimme takaisin Outbackille. Yöpaikka löytyi kaupungista nimeltä Bathurst josta ei ole juurikaan kerrottavaa.
Three Sisters Blue Mountains
Bathurstista suuntasimme suoraan etelään pieniä maalaisteitä pitkin. Päivä oli hieno ja ajaminen oli nautittavaa.
Iltapäivällä olimmekin jo Australian pääkaupungissa Canberrassa. Tämä pienehkö 360 000 asukkaan kaupunki sai pääkaupungin viran kun Melbourne ja Sydney halusivat kumpikin pääkaupungiksi, eikä kinastelusta ja mustamaalauksesta tullut loppua kaupunkien välillä. Hotelli löytyi yllättävän helposti ja mieltä kutitti kun receptionin vieressä oli rappusten alla juuri harrikan mentävä kolo. Säästin näin kalliit parkkimaksut ja pyörä oli koko ajan receptionin tyttöjen silmien alla.
Siistiytymisen jälkeen siirryimme jalkaisin keskustaan tutustumaan paikkaan. Löysimmekin torialueen jossa oli monennäköistä kauppaa ja kuppilaa vieri vieressä. Täällä aika kului rattoisasti ja väsyneinä lähdettiin taksilla hotellille. Taksikuskin appiukko oli suomalainen ja kuski osasi huomenet ja kiitokset suomeksi. Hänen englanninkielestään sen sijaan en ymmärtänyt juuri mitään.
Näinhän siinä taas kävi.
Hotellimme hintaan kuului aamiainen. Jännittyneinä odotimme mitä saadaan koska puffeeta ei ollut. Saimme tilata listalta. Otimme luonnollisesti kalleimmat mahdolliset annokset. Jännitys laukesi kun saimme eteemme runsaan joskin tutun pekoni-muna-paahtoleipälautasen. Lisäksi lautasella oli lammasmakkara jonka Marjatta jätti suosiolla minulle.
Canberraan tutustuminen jatkui eläintarhakäynnillä. Ajoimme pyörällä eläintarhaan jossa oli kohtalaisen paljon eläimiä kaikista maanosista. Australian omat lajit olivat hyvin esillä ja nyt näimme kookkaita kenguruita jotka loikkivat ihmisten joukossa ilman mitään aitoja tai häkkejä. Varsin hieno paikka. Illalla tutustuimme keskustaan jalkaisin.
Tämä kaveri on vompatti. Valitettavasti paremaa kuvaa ei löytynyt.
Seuraavana aamuna tilasimme taas kalleimman aamiaisen listalta. Annos oli sama, mutta näytti että se olisi ollut pienempi kuin eilen. Ehkä kysymyksessä oli optinen harha. Vatsat tulivat nytkin täyteen. Päivän ohjelmassa olivat vuorossa matelijamuseo sekä dinosaurusmuseo jotka sijaitsivat aivan lähekkäin. Aloitimme matelijamuseosta joka oli pieni ja vähän rähjäinen paikka. Siellä oli jonkun verran paikallisia käärmeitä ja liskoja joita sai myös koskettaa henkilökunnan läsnä ollessa. Dinosaurusmuseossa oli muovisia luurankoja jotka veivät fiilingin koko paikasta. Jonkin verran löytyi fossiileja. Museossa oli kieltämättä hieno kivikokoelma jota pitäisin paikan vetonaulana.
Punkero on maan vaarallisimpia käärmeitä, englannisksi: common death adder