Kotka ja Marjatta Nousevan Auringon maassa
Amerikan ylitys on historiaa, jota vaalimme iltaisin videon ja valokuvien välityksellä ja päätimme että jos henki pihisee, jenkkeihin palataan ja ajetaan vielä käymättömät osavaltiot. Laskeskelin että itselläni on ainoastaan 3 osavaltiota käymättä: West Virginia, Kentucky ja Indiana, jossa kuitenkin olen mahdollisesti käynyt laivan kanssa, mutta en tuota muista varmasti. Alaskassa olen ollut ainoastaan Anchoragen kentällä, jossa oli välilasku matkalla Euroopasta Etelä Koreaan. Lasketaanko se osavaltiossa käynniksi? Ainakin sain Alaskan epävirallisen leiman passiini.
Seuraavaa matkakohdetta suunnitellessani oli otettava huomioon, että koska oli kesä, pohjoinen pallonpuolisko oli säiden takia ainoa looginen vaihtoehto. Thaimaa kiinnosti kuten myös Singapore, jossa on jopa suomalainen pyörävuokraamo. Thaimaa tippui pois ensimmäisenä koska sieltä ei tahtonut löytyä tarpeeksi isoa ja matalaa pyörää kahdelle persjalkaiselle matkatavaroineen. Singapore vaikutti varsin kalliilta aluksi, joten ehkä heppoisin perustein hylkäsin senkin.
Sitten putkahti mieleeni Japani: Tuo Saken, Samuraiden ja Sushin maa. Olin käynyt maassa muutaman kerran -80 luvulla laivan kanssa ja muistelin maata lämmöllä, joskin silloin kukkarolle käyvänä.
Päätöksen tehtyäni alkoi pyörän metsästys. Tokiosta löytyikin helposti ”Kizuki” merkkinen vuokraamo, itse asiassa se oli ainoa jonka löysin, tai ainakin ainoa jolla oli englannin kieliset sivut. Otin firmaan yhteyttä ja ihmeekseni vastaus saapui pian. Mr. Yosuke Janazava joka oli firman pomo, oli innoissaan, koska heillä ei ole aikaisemmin ollut suomalaisia asiakkaita. Homma rupesi pelaamaan. Firmasta löytyi HD Heritage johon luvattiin laittaa kaatumarauta sekä takatarakka. Samoin hinnasto ilmestyi koneelleni. Sitten alkoi ajankohdan suunnittelu sekä lentolippujen tilaus. En lähtenyt tällä kertaa suunnittelemaan muita kohteita vaan liput tilasin netistä Suomi – Japani -Suomi.
Alustavaksi matkasuunnitelmaksi muodostui seuraava reitti jota voisin tarpeen tullen muuttaa. Vapaata ajelua Tokiossa heti pyörän saamisen jälkeen. Sitten ajellaan etelään maan itäpuolta ja takaisin Japanin meren puolta. Maa ei vieläkään ollut toipunut täysin Tsunamin aiheuttamista tuhoista joten päätin myös että pohjoiseen ei lähdetä, etenkään Fukushiman seudulle vaikka siellä saattaisi avautua kuinka säteilevä vanhuus.
Lähtöpäivä koitti kauniin aurinkoisena ja tarkistimme että tavarat olivat mukana. Passit, Japanin jenit, lentoliput, hotellivaraukset ja niiden kopiot olivat mukana ajovarusteista ja muista vaatteista puhumattakaan. Muistelimme vuoden takaista Jenkkeihin lähtöä kun taalat jäivät kotiin ja itsevarmuus oli kummallakin korkealla: ” Nyt on kaikki taatusti mukana.” Pääsimme Karhulasta bussiin jossa sitten muistin että Suomen lippu joka oli ollut mukanamme Uudessa Seelannissa ja Jenkeissä, oli jäänyt kotiin. Se siitä tsekkauksesta. Itsevarmuuskin ropisi auton lattialle ja Loviisassa edelleen kadulle.
Matka kuitenkaan ei ole yhdestä lipusta kiinni, vaikka se kyrsikin aika tavalla. Itäkeskuksesta Marjatan tytär heitti meidät lentokentälle jossa klaaraukset sujuivat rutiinilla.
Pakolliset pönötykset tutulla paikalla.
Lufthansa heitti meidät ensin Muncheniin josta jatkoimme suoraan Naritaan Tokion lahden itäpuolelle. Tuloselvitys Japaniin oli yllättävänkin helppo, passit katsottiin ja naamat kuvattiin ja sormenjäljet otettiin.. Seuraava jännitysmomentti oli, ovatko matkatavarat tulleet oikealle kentälle. Varsin juhlavan kokoiset matkalaukkumme lipuivat kuitenkin rauhallisesti linjaa pitkin joten Japanin valloitus saattoi alkaa. Valtavasta koostaan huolimatta Narita on varsin selväpiirteinen. Terminaaleja on kaksi joista japanilaisen logiikan mukaan juna Tokioon lähtee terminaalista kaksi, eikä yksi kuten eurooppalainen luulisi. Tosin Tokiosta saapuva juna pysähtyy ensin terminaalissa yksi. Juna-asemalle löydettiin, mutta mistä matkaliput? Jonotin ensin eräässä toimistossa, jossa lisäkseni oli eurooppalaisia mm. suomalainen nuoripari jonka kanssa heitimme kuulumiset. Toimisto olikin lukuisten erilaisten alennuslippujen myyntipaikka. Onneksi varsinainen lipunmyyntipiste oli aivan lähellä ja sain vaunun ja istumapaikkojen numeroilla varustetut liput seuraavaan junaan.
Junassa on hyvät infot
Astuimme siistiin, ilmastoituun vaunuun ja matka kohti Tokiota alkoi. Naritan jälkeen aukeni laaja Kanton tasanko. Metsäsaarekkeiden välit olivat täytetty riisipelloilla joita oli todella tupattu vähän joka paikkaan. Ahmimme katseillamme seutua melko tyhjässä junassa. Sainpa nautittua ensimmäisen japanilaisen oluenkin koska junassa toimi ”moving canteen” eli samanlainen kärry kun suomalaisissa junissa ennen kuin VR rupesi tehostamaan toimintojaan.
Ensimmäinen japanilainen olut tällä reissulla
Metsät ja riisipellot katosivat ja tilalla alkoi olla monennäköistä teollisuusrakennusta ja niiden välissä varsin vaatimattoman näköisiä pientalo alueita. Pian rakennukset rupesivat suurenemaan ja kohta olimmekin jo Tokiossa. Hotellimme sijaitsi Ikebukuro nimisessä kaupunginosassa jossa myös pyörävuokraamo sijaitsee. Loikkasimme Ikebukuron asemalla junasta ja silloin suurkaupunki suorastaan hyökkäsi silmille. Ihmisiä oli kuin ”meren mutaa” Jokainen kiiruhti määrätietoisen näköisenä eteenpäin valtavassa tungoksessa. Asema oli iso ja uloskäyntejä joka suuntaan. Onneksi siellä oli myös infotiski jonne suuntasin hotellin osoite ja kartta mukanani. Englantia puhuva ystävällinen ja kaunis japanilaistyttö opasti meidät oikealle portille josta pääsimme kadulle ja saimme heti taksin. Kuski silmäili hetken karttaa, remppasi navigaattoriaan ja eipä aikaakaan kun olimme ”Hotel Ving:issä” Varaustietoni olivat hotellin koneella, ja pian olimme pienehkössä mutta siistissä huoneessa.
Tapahtumat olivat edenneet sellaisella vauhdilla, että otimme ensin pienet ”kauneusunet.” Illan jo hämärryttyä lähdimme tutustumaan kaupunginosaan. Ensimmäiset muutama sata metriä olivat hiljaista ja hämärää seutua, mutta sitten välähti valtava valojen sekamelska verkkokalvoillemme. Olimme saapuneet ”Sun Cityyn” Nyt riitti Marjatalla ihmettelemistä. Oli kauppaa, ravintolaa, kahvilaa, diskoa muista urbaaneista kohtaamispaikoista puhumattakaan. Varsin nuorta porukkaa ravasi edestakaisin aivan kuin olisivat etsineet jotakin. Seurailimme touhua aikamme ja palasimme takaisin rauhallisemmille kaduille josta löytyikin ensimmäinen paikallinen ravintola eli izakaya,jossa nautimme matkan ensimmäiset saket. Marjatta ihastuikin juomaan hetkessä ja maistui se minullekin tuoden nostalgisia tuulahduksia -80 luvulta. Nautimme myös pienen herkullisen japanilaisen iltapalan jonka sisällöstä en muista mitään.
Aamulla nautimme kevyen aamiaisen joka sisälsi misokeittoa, salaattia ja pienenä myönnytyksenä meille länsimaisillehot dogit.
Loikkasimme taas taksiin ja kuljettaja lähti viemään meitä kohti ”Kizuki” moottoripyörävuokraamoa. Kun saavuimme vuokraamolle, oli lämpötila varmaankin lähelle +40 astetta ja vuokraamo oli tietenkin kiinni. Kuikoilimme lasin läpi liikkeeseen ja näkyihän siellä musta heritage olevankin. Pian saapuikin kaveri joka tervehti meitä sujuvasti japaniksi, aukaisi liikkeen oven ja pääsimme ilmastoituun pienehköön yritykseen jossa oli kuitenkin n. parikymmentä pyörää, pääasiassa kyykkyjä ja matkaenduroita.
Vuokraamo löytyi helposti taksin avustuksella.
Tästä se alkaa
Kaveri rupesi lykkimään pyöriä jalkakäytävälle. Pian saapui pomo paikalle. Mr. Yosuke Hanazava Jokohamasta, firman pääkonttorista, saapui meitä varten Tokioon. Hän puhui erinomaista englantia ja pian olivat muodollisuudet hoidettu ja matka saattoi alkaa. Olin ohjelmoinut Zumoon reitin Ikebukurosta Ginzalle joka on kaupungin ydinkeskusta kuten esim.Times Square New Yorkissa.
Ensi metrit Japanissa Harrikalla
Matka alkoi ja myönnettäköön että jännitti kumpaakin aika tavalla. Vasemman puoleinen liikenne oli meille tuttua ja hyvinhän se lähti sujumaan. Liikennemäärät olivat melkoiset mutta aloimme lähestyä Tokion ydinkeskustaa vääjäämättömästi. Japanilaisissa opasteissa oli paikkojen nimet onneksi myös englanniksi