Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Joo. Oli kyllä hieno reissu. Jäätelökausikin tuli avattua samalla. Sen verran lämmin keli oli Porvoon satamassa. Jäätelö kun oli sen verran hyvää, niin porukka lähti liikkeelle ennen meitä, mutta taktinen motarisiirtymä Nesteen öljynjalostamolle ja päästiin taas porukkaan mukaan.![]()
Siinä oli pientä tuuriakin mukana, että päästiin takas letkaan. Kumpikaan ei oltu ajettu noin päin tuota Svartbäckin pätkää. Ajettiin sitten vähän liian pitkälle. *Mun moka*Joo. Oli kyllä hieno reissu. Jäätelökausikin tuli avattua samalla. Sen verran lämmin keli oli Porvoon satamassa. Jäätelö kun oli sen verran hyvää, niin porukka lähti liikkeelle ennen meitä, mutta taktinen motarisiirtymä Nesteen öljynjalostamolle ja päästiin taas porukkaan mukaan.![]()
Ihmettelinkin kun näin teidät tötteröt suussa siinä vaiheessa kun me muut jo olimme vaihtamassa kakkoselle.
Seuraavan kerran yllätitte minut taas kun ilmestyitte kuin tyhjästä taakseni jossain mettätaipaleella.
Picasa kuvapankkiin voi kirjautua sisään katsomaan tai lisäämään valokuvia tämän päiväisestä ajosta.
(Jos taidot riittää, pakatkaa kuvat tilan säästämisen vuoksi.)
Valikoikaa parhaimmat kuvanne ja lisätkää ne tämänpäivän kansioon muitten iloksi.
Kirjautua voi osoitteessa: http://picasaweb.google.com
sähköpostiosoite on : kimppakiva.org@gmail.com
salasana: kimppakiva