• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

Kimppakiva Helsingistä Itään 25.4.10

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja jolanda
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Joo. Oli kyllä hieno reissu. Jäätelökausikin tuli avattua samalla. Sen verran lämmin keli oli Porvoon satamassa. Jäätelö kun oli sen verran hyvää, niin porukka lähti liikkeelle ennen meitä, mutta taktinen motarisiirtymä Nesteen öljynjalostamolle ja päästiin taas porukkaan mukaan.  
thumbs-up.gif

Ihmettelinkin kun näin teidät tötteröt suussa siinä vaiheessa kun me muut jo olimme vaihtamassa kakkoselle.
Seuraavan kerran yllätitte minut taas kun ilmestyitte kuin tyhjästä taakseni jossain mettätaipaleella.
 
Kiitos itsellenne.

Ja kiitos Markolle hyvästä vedosta ja hyvästä reitistä. Pääsin itse ensimmäistä kertaa hännille, eli testaamaan millaista vauhtia jonon viimeinen ajaa, jos veturi ajaa nopeusrajoituksien mukaan.
Enpä arvannut, että tämänpäiväisen noin 28 pyörän letkan viimeisenä nopeuteni tulisi olemaan keskimäärin 20km yli nopeusrajoitusten. Ainoastaan pitemmillä osuuksilla, joilla kykenimme ajamaan tasaista vauhtia, nopeuteni oli suht rajoitusten mukainen.
Eli ehdottomasti ne jotka haluavat ajaa rämäpäisemmin, jonon hännille ja päin vastoin.
Marko ajatti tosi kivan reissun. Ajetaan sama uudelleen joskun myöhemmin kesällä.
 
Kiitos järjestävälle seuralle! Reitti oli oikein passeli ja vauhtikin sopiva, varsinkin kun sain ajaa siellä jonon etupäässä. Saatiin nauttia auringostakin ja lohikeitosta. Selkä vain väsähti näin ekalla reissulla, varmaan jännittää vielä sen verran että ajoasento on huono.
 
Tänään oli mukana taas  monta ensikertalaista, hieno homma.
Laittakaa sähköpostiini oma s-osoitteenne, niin  lähetän teille postia tulevista ajoista. Ei jää ajot ainakaan epähuomiossa väliin.
 
Kiitos osallistuneille
biggrin.gif

Mukava porukka mahdollistaa mukavat reissut. Minulle tämä oli mahtava kauden avaus ja vielä kun sai aurata tietä ja poliisin perään. Tässä se nähtiin että poliisikin tykkää ajella meidän kimpassa. Nähdään taas uusilla mutkilla.
sport05.gif
 
Joo. Oli kyllä hieno reissu. Jäätelökausikin tuli avattua samalla. Sen verran lämmin keli oli Porvoon satamassa. Jäätelö kun oli sen verran hyvää, niin porukka lähti liikkeelle ennen meitä, mutta taktinen motarisiirtymä Nesteen öljynjalostamolle ja päästiin taas porukkaan mukaan.  
thumbs-up.gif

Ihmettelinkin kun näin teidät tötteröt suussa siinä vaiheessa kun me muut jo olimme vaihtamassa kakkoselle.
Seuraavan kerran yllätitte minut taas kun ilmestyitte kuin tyhjästä taakseni jossain mettätaipaleella.
Siinä oli pientä tuuriakin mukana, että päästiin takas letkaan. Kumpikaan ei oltu ajettu noin päin tuota Svartbäckin pätkää. Ajettiin sitten vähän liian pitkälle. *Mun moka*
smile_org.gif
Mutta onneks takasin päin tultaessa nähtiin sut ajaa just mutkan taakse. Sun takki erottuu muuten hienosti.
smile_org.gif
Pari sekuntia pitempään jos oltais ihmetelty, niin ois letka menny kokonaan ohi.
 
Picasa kuvapankkiin voi kirjautua sisään katsomaan tai lisäämään valokuvia tämän päiväisestä ajosta.
(Jos taidot riittää, pakatkaa kuvat tilan säästämisen vuoksi.)

Valikoikaa parhaimmat kuvanne ja lisätkää ne tämänpäivän kansioon muitten iloksi.

Kirjautua voi osoitteessa: http://picasaweb.google.com
sähköpostiosoite on : kimppakiva.org@gmail.com
salasana: kimppakiva
 
Ujona maalaispoikana en tiennytkään, että kimppakiva on oikeesti noin kivaa....  
tounge.gif
tounge.gif

Onneksi ehdin "heittää" vakkarinaiseni aamulla junaan, että pääsin yhteiseen hauskanpitoon!
Iso kiitos hauskanpidon koordinaattoreille!!  
062802jumpie_prv.gif
062802jumpie_prv.gif
 
Kiitoksia kimppakivasta veturille, peränpitäjälle ja kaikille muille siltä väliltä. Ilma taisi olla tähän asti kevään paras ja hyvä kahvila kruunasi porvoon maisemat  
sport05.gif
 
Perhana sentään. Tultiin yhden maissa Porvooseen ja pysäköitiin Jolandan trumpan lähelle. Jokirannan kahvilassa juotiin kahveet mutta eipä näkynyt tuttuja kasvoja kuin muutama. 13.40 ajateltiin lähteä pyörille päin jotta ei missattais jos vaikka olisitte lähdössä. Samalla kun näin ajateltiin tehtäväksi niin eikös teidän letka sitten mennyt ohitse. Yritettiin vielä Jolandalle viittilöidä mutta taisi aurinko paistaa liikaa silmiin.
blush.gif
 
Picasa kuvapankkiin voi kirjautua sisään katsomaan tai lisäämään valokuvia tämän päiväisestä ajosta.
(Jos taidot riittää, pakatkaa kuvat tilan säästämisen vuoksi.)

Valikoikaa parhaimmat kuvanne ja lisätkää ne tämänpäivän kansioon muitten iloksi.

Kirjautua voi osoitteessa: http://picasaweb.google.com
sähköpostiosoite on : kimppakiva.org@gmail.com
salasana: kimppakiva


Jep kävin lisäämässä muutaman kuvan tuonne.
 
Ei onnistu kimppakivat, eikä mikään muukaan lähimpään kuukauteen, arvelisin.. Polvi alkoi vaivaamaan siihen malliin, että keskiviikkona operoidaan.
 
Se on nyt J@ck sun ostettava se gessu kun et enää pysty omalla ajelee operoinnin jälkeen
tounge.gif
 
Back
Ylös