Nämä tapaukset lienevät tuttuja kehän päivittäiskäyttäjille ja vaika itsekin sitä ajan vähintään kerran pari viikossa, niin tiistainen tapaus oli omalla kohdalla ensimmäinen kuuteen vuoteen.
Siis:
- tiistai-iltapäivä noin 13:40
- menossa länteen Tuupakan suoraa edeltävässä loivassa alamäessä (siinä auto- ja asuntovaunukappiaiden kohdalla)
Tiellä ei ollut mitään erityistä ruuhkaa ja vauhti oli jossain 65-70 vaiheilla ja ajoin vasenta kaistaa ja Tuupakan suoran itäpään valot olivat vihreällä. Huomasin vierellä hopean Volvo V 70:sen suksiboksi katolla ja samalla näin kuinka sen vasemmat etupyörät alkoivat hivuttautua keskiviivan yli omalle kaistalleni. Vilkaisin kuskia, että mitäs oikein aiot ja kaveri katsoi vain tiukasti eteensä. Sitten tajuisin, että kaveri p..le aikoo vaihtaa kaistaa ja itse olen juuri rinnalla ja tien vasemmalla puolella on vielä kaidekin! Muutaman muun himmelin lisäksi on LoTjaani joskus tullut viritetyksi myös Fiammin lisätorvet ja rupesin painamaan äänimerkkiä, joka takuuvarmasti kuului ja kauas...Painan sitä yhtäjaksoisesti vähintään 6 - 8 sekuntia ja samalla vetäydyn ihan kaistan vasempaa reunaan reunaviivan yli mutta Volvomies sen kun vaan omii koko kaistan! Ajamme hetken rinnakkain siten, että itse olen jossain Volvon etupyörän kohdalla ja sitten kiihdytän sen verran, että pääsen sieltä välistä pois äijän eteen. Päästyäni sieltä taas vapaalle kaistalle tuli näytetyksi keskaria, sen verran adrenaliinit kuohahti. Tuupakan suoralla vaihdoin oikealle ja päästin kaverin ohi ja ajelin muutaman auton verran perässä mutta ei törkelily jatkunut vaan hän ajeli ihan ihmisiksi. Vissin kun ei ollut enempiä kaksipyöräisiä näkyvillä, joita kiilailla...
Jälkikäteen sitä tietysti pähkäili, että sen verran lähekkäin sitä ajettiin siinä meikäläisen melutorvet pauhaten, että viestin tehostamiseksi olisi oikein hyvin ylettynyt potkaisemaan saappaalla vaikka kaverin kylkeen. Eihän tuosta tietysti mitään hyvää olisi seurannut ja hyvä olikin, että sytyin hitaasti, enkä ryhtynyt hillumaan siellä rikospaikalla. Ihmetyttää vaan nämä meikäläiset puusilmä / puukorvat
, tämäkin tyyppi oli joku alle nelikymppinen eikä mitenkään dementikon näköinen.
t. pozo