• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

Ketjut katki vauhdissa

samoin luulisin. matskuvikaa epäilisin asiaa tuntematta kyseisessä tapauksessa. etenkin jos ketju oli regina-merkkinen. niistä on monilla huonoja kokemuksia.
 
Kyllä se vaan niin on, että oikea työkalu oikeassa paikassa. Saahan ne kaikki muutkin ruuvit ja mutterit auki mitä ihmeellisimmillä tavoilla, vaikka sitten vasaralla ja pistepuikolla, mutta kyllä niihinkin on olemassa ihan niitä varten tehdyt työkalut. Höylääminenkin onnistuu vaikka viilaamalla, mutta saattaa antaa tietyn kuvan tekijän mielenlaadusta. Samoin rautatangon saa poikki vaikka taivuttelemalla sitä edestakaisin, mutta siihenkin on olemassa oikeat kalut.
tounge.gif

Mutta asiasta kolmanteen. Joskus on ollut myynnissä sellaisia ruuvilukkoja, jotka olivat kaikessa helppoudessaan aivan kertakaikkisen toimivia ja pitäviä. Tosin niitäkään toiset eivät osanneet käyttää oikein, vaan jättivät ne mutterit paikalleen eikä lukko silloin tietenkään ollut oikein asennettu. Ketjulukoista se kaikkein huonoin vaihtoehto on jousilukko. Niitä ei pitäisi olla myynnissä ollenkaan. Tai ainakaan niitä ei pitäisi käyttää. Niitattava on paras, kun sen niittauksen tekee vaan kunnolla.
Työkaluista sen verta vielä, että jos ei ole kunnollisia välineitä asioiden tekemiseen vaikka taitoa olisikin, niin ehkä on kuitenkin silloin paras viedä laite korjaamolle. Ei tule ainakaan tehtyä ylimääräistä tuhoa.
 
Materiaali vikaa epäilen kyllä syyksi tässä tapauksessa. Kyllä niitä ketjuja on huoltoliikkeiden jäljiltäkin katkeillut. Pallopää vasara on hyvä taputus laite kun ketjuja niittaillaan. Ennen vanhaan ei mitään niittaus laitetta ollutkaan, käsin ne niittailtiin liikkeissäkin. Hyvin kestivät! Tarkkana tietysti pitää olla ettei liitoksesta tule liian tiukka. Jos tiukaksi menee, niin ei muuta kuin liitos auki ja uusi jatko kaupasta ei montaa euroa maksa. Kyllä sen niittaus / katkaisu laitteen hommaaminen helpottaa hommaa. Kannatta sitten ostaa kunnon värkki ettei heti ole solmussa. Minä pihinä ostin halvan pelin, kestivät jatkaa yhdet ketjut, sen jälkeen olen käyttänyt vanhaa kikkaa.
 
Itse hommasin D.I.D. ketjutyökalun Lousilta, kokonaista 49,95 €, elikkä ei paha rasti ja on helppokäyttöinen katkaisu/niittaus työkalu.

buttrock.gif
 
Vaihdoin elämäni ensimmäistä kertaa ketjut+rattaat mopoon. Tilasin vahingossa päättymättömän ketjun ja kerkesin jo kiroilla että mikä duuni edessä kun takahaarukan joutuu irroittamaan.

Piti ottaa kokonaista kaksi pulttia irti jotta sai ketjun pujotettua paikalleen, eli ei todellakaan iso homma.

Jatkossa jos ketjuja tilailen niin ne on päättymättömät. Ei tarvitse ainaskaan jännittää pettääkö itse tehty niittaus, eikä tarvitse työkaluja ketjun niittaamiseen / katkaisuun (nojoo, meneehän se vaikka rälläkällä ja vasaralla mutta lopputuloksen voi lukea esim tästä threadista;)

Kerrotko vielä minkä merkkiset ketjut olivat mitkä pettivät?
 
Jatkossa jos ketjuja tilailen niin ne on päättymättömät. Ei tarvitse ainaskaan jännittää pettääkö itse tehty niittaus, eikä tarvitse työkaluja ketjun niittaamiseen / katkaisuun (nojoo, meneehän se vaikka rälläkällä ja vasaralla mutta lopputuloksen voi lukea esim tästä threadista;)
Mistäs noita päättymättömiä ketjuja oikein sitten saa,kun tuntuu vaan kaikki olevan noita niittilukollisia?
 
Itse hommasin D.I.D. ketjutyökalun Lousilta, kokonaista 49,95 €, elikkä ei paha rasti ja on helppokäyttöinen katkaisu/niittaus työkalu.

buttrock.gif

Ai? Mun käsityksen mukaan 49,95 on ihan saatana paha rasti, varsinkin työkalusta jolla ei saavuteta mitään lisäarvoa itse työn lopputulokseen.

Ketjujen niittaus kestää minuutin ja työkaluiksi riittää tuurna, kuulapäävasara ja kunnolliset lukkopihdit.....muillakin välineillä saa homman tehtyä myös.
 
Mulla irtosi myös lukkopala ex pyörästä ja oli ihan liikkeessä niitattu. Eikä ollut silloin edes tehoa pelissä vaan liikennevaloista vasemmalle käännyin ja yhtäkkiä moottori alkoi huutamaan ja vauhti tyssäsi. Silloin tippui kanssa ketjut tielle eivätkä rikkoneet onneksi mitään.
 
Itse hommasin D.I.D. ketjutyökalun Lousilta, kokonaista 49,95 €, elikkä ei paha rasti ja on helppokäyttöinen katkaisu/niittaus työkalu.

buttrock.gif

Ai? Mun käsityksen mukaan 49,95 on ihan saatana paha rasti, varsinkin työkalusta jolla ei saavuteta mitään lisäarvoa itse työn lopputulokseen.

Ketjujen niittaus kestää minuutin ja työkaluiksi riittää tuurna, kuulapäävasara ja kunnolliset lukkopihdit.....muillakin välineillä saa homman tehtyä myös.
On se varmaan aivan mieletön hinta.

Mietippä mitä on tullut tähän mennessä maksamaan vakuutusyhtiölle (edellisen omistajan) pallopäävasara / tuurna / lukkopihdit yhdistelmä tehty niittaus.

- Kolme kpl tonnisia pyöriä vuoden 1990 kurssilla

- sairaslomia kaikkiaan varmaan 7 vuotta

- ambulanssilento Franfurt - Hki

- Sairaalamaksut oli muistaakseni useita tuhansia DEM.

- Sairaalakulut Suomessa

- Fysikaalliset jatkunut tähän mennessä 17 vuotta ja loppua ei ole näkyvissä.

Tosiaan, 49,95 oikeasta työkalusta voi tuntua tuon kaiken jälkeen aika halvalta  
biggrin.gif
: Mutta itse kun tekee niin tietää, jatkakaa pojat "säästämistä"
 
Voi kuule kun ne sepät siellä väsyneessä liikkeessä on ihan yhtä juutalaisia tekemään mitä vaan niittauksia kuin kuka tahansa meistä, että saman se olis sille vakyhtiölle maksanu. Kuten jioku tossa jo sanoi, on niitä liikkeen niittaamiakin menny. Varmaan on menny päättymättömiäkin.

Toiseksi mun käsityksen mukaan 50e ketjun niittaustyökalusta on ihan vitusti rahaa eikä sitä muuta miksikään se, että vakuutusyhtiö on mahdollisesti joutunut jostain syystä jotain jollekin joskus korvaamaan.

Metallia ne lukkotapit on ja vasaraa ne tottelee siinä missä sun niittaustyökaluakin. Btw, Titanic oli käsin niitattu....Oliskohan pysyny pinnalla jos olis ollu "työkalulla" niitattu???
biggrin.gif
 
Olis se Titanic saattanut pysyäkin pinnalla jos se olisi tehty vähähiilisemmästä teräksestä hitsaamalla.

Eikä pitkittäislaipiotkaan matkustaja-aluksessa olisi ollut huono ajatus..

Mutta, ei se päättymätön ketju ole huono vaihtoehto. Tuleepahan sitten samalla katsottua takahaarukan puslien kunto ja voideltua ne (liian harvassa pelissä on nippoja).

Itse käytin ketjullisissa aina päättymättömiä, eikä niitä tarvinnut keräillä tietä eikä kampikammiosta.
 
Nyt on uusi jatko ja pirunhyvin niitattu, ketjut on RK-merkkiset XV-rengasketjut..
Ihan oikeaoppisesti tuurnalla ja pallopäävasaralla, pallopään niittaamana. Jos nyt irtoo ni lupaan ajaa ilman ketjuja loppukesän
biggrin.gif

Täytyy kyllä tunnustaa, että se vanha jatko ei ihan noin hyvältä näyttänyt niittauksen jälkeen..Nyt oli eri tuurnat käytössä.

- OT -keskusteluun vastauksena: Että on noita kokemuksia mopoliikkeistäkin, kerran GPZ500S:n ohjauslaakerin vaihdon yhteydessä jäi heiltä nop.mittarin vaijeri yläpäästä kiristämättä. Sehän kiertyi pienessä vauhdissa etuvanteen ympärille! Että vahinkoja sattuu kaikille, se sitten saako niistä syyttää itseä vai liikettä on tietysti valinta. Vähän kuin vakuutuksen ostaisi.
Ja itsehän mieluusti tekee kaiken voitavan, aino harmillinen asia on, että uudehkon pyörän huoltokirjassa näyttää leimat hyvältä. Ajaminen on vain 3/5 moottoripyöräharrastusta.. Hyvä kun tuntee oman pyörän, ja jos tielle jää niin osaa suunnilleen lähteä vikaa etsimään!

OT2 - Tein samalla Flapper-modin kun oli aikaa, parani imuäänet kolmanteen potenssiin. Jopa niin paljon että laitoin vakioputket takasin. Olis Arrowin alukannut myynnissä!
 
samoin luulisin. matskuvikaa epäilisin asiaa tuntematta kyseisessä tapauksessa. etenkin jos ketju oli regina-merkkinen. niistä on monilla huonoja kokemuksia.
Juu, Reginat napsahti kaveriltakin poikki, ja lukon kohdalta.

DID:n kanssa en ole kenellekään kuullut olleen ongelmia.

Vaikka osa sitä tuurnaa ja pallopäävasaraa puolustelee, niin kyllä se niittauslaite vaan on pirun kätevä. Itse olen niittauksia tehnyt kummallakin tavalla, ja teen sen huomattavasti mieluummin DID:n niittaimella. Helpompaa, nopeampaa ja lopputulos on parempi.

Usein katkennut lukko johtuu liian löysästä/tiukasta niittauksesta. Esimerkiksi, jos sitä vääntää niittaimellakin liikaa, niin lukon pää alkaa halkeamaan. Jos sellainen jättää kiinni, niin huonostihan siinä luultavasti käy.
 
Vaikka osa sitä tuurnaa ja pallopäävasaraa puolustelee, niin kyllä se niittauslaite vaan on pirun kätevä. Itse olen niittauksia tehnyt kummallakin tavalla, ja teen sen huomattavasti mieluummin DID:n niittaimella. Helpompaa, nopeampaa ja lopputulos on parempi.
Eilen tuolla vasara menetelmällä niittasi ketjuja ja "pari" kertaa kävi mielessä, että tähänkin olisi helpompi tapa olemassa.
tounge.gif

Meikäläisen ajolla vain seuraava ketjujen vaihto on edessä noin neljän vuoden päästä joten kiirettä ei ole hankkia niittainta..
 
Itse olen joutunut niittailemaan melko usein omankin vehkeen ketjuja, koska asennan aina tarvittaessa swingiin jatkopalat -> tarvitsee pidemmät ketjut. Sama juttu sitten taas kun ottaa ne jatkopalat pois.
 
Jos se on asianmukaisesti niitattu niin ei pitäis kyllä irtoilla..
Miten tää niittaus tehdään 'asianmukaisesti' ?? Jollain vit.n kalliilla työkalulla vai ?
Asianmukainen niittaus syntyy kyllä ihan kahdella lekalla, tuurnalla ja oikean mallisella pistepuikolla. Ei siihen mitään erityistä työkalua tarvitse. Jos tietää mitä tekee, saa ihan varmasti yhtä hyvän tuloksen, kuin jollain erillisellä työkalulla.

Epäilen, että esimerkkitapauksessa, lukkopalassa on ollut materiaalivirhe. Se liitososa tehdään kuitenkin eri linjalla, kuin ketju itsessään. Törmäsin joskus netissä kuvaan, jossa niitatusta liittimestä oli irronnut murtumalla pala, siitä tapin tyssätystä päästä. Kuvastakin näki jo otsallaan (koneensuunnittelijan/materiaalinvalitsijan otsalla tässä tapauksessa), että kyseinen tappi oli karkaistu liian kovaksi. Sellaisen tapin katkeaminen ketjusta olisi vain ajan kysymys.
+1
 
Viime vai toissa MotoGp vai SbK:n kisoissa joltakin katkes ketjut kesken suoralla kiihyttäes, kovaa ketju sieltä taakke päin lens!!! Tekee pahaa jälkee jos osuu takana ajavaan
crazy.gif

Ite niittasin Lekalla ja pistepuikolla alasinta vasten, eräs huomatti että ei kannata kovin montaa kertaa lyödä ettei vaan tule liian tiukkaan.
Mittasin työntömitalla ketjun lenkkien paksuuksia ja niittasin liitoslenkin siihin mihin muutkin lenkit

Kyllä sitä omat ketjut niittaa mut en muitten ketjuja raaski jos käy källi...

Hyvin on tähän asti pysyny kiinni, täytyypi seurata tarkemmin...
 
Back
Ylös