Mun mielipide on se, että nopeilla A-B-siirtymäteillä kuten moottoritiet, tulisi voida ajaa nopeasti hyvällä kelillä ja taajamissa sitten hiljempaa hyvä tulee.
Sanoisin, että esim. Helsingissä Turun motarin alussa on ihan hyvä idea toteutettu, tosin Hesaan päin Kehä ykköselle mennessä kai lähinnä. Siinä on oikeanpuoleinen kaista merkattu 80km/h ja vasemmat 100km/h rajoituksin. Samalla tavoin voisi useampikaistaisilla teillä olla hieman isommin luvuin. Olisipahan siinä valittavissa itselle sopivin nopeus sitten.
Esim. hyvälle moottoritielle sopisi kesäksi vaikkapa luokkaa 140-150km/h rajoitus ja talveksi 120km/h. Täytyyhän sitä päästä joskus perillekin ilman että täydellinen tylsyys iskee matkalla kuten nykyisin.
Kaikessa muussa tässä maailmassa vaaditaan jatkuvaa tehokkuutta ja nopeutta, töissä ja tehtävissä. Miksi liikenteen pitäisi olla hidasta ja tehotonta?
Aamuruuhkassa sitten täytyy vaan lähteä ajoissa, että ehtii ilman poukkoilua perille. Toinen vaihtoehto on kulkea eri aikaan kuin kaikki muut. Puoli tuntia-tunti aiemmin tai myöhemmin riittää Hesankin ruuhkissa hyvin, ettei tartte ajaa ruuhkassa lainkaan. Huonolla kelillä ehkä hiukan enemmän.
Jonoajossa on tärkeintä, ettei synny JOJO-ajoa. Jojossa ne peräänajot syntyy vauhdin ylös-alas pumppauksen takia helposti ja sitä tyyliä kannattaa kaikkien välttää. Kiire pois ja mahdollisimman tasainen vauhti. Jos siihen nyt joku väliin tulee niin ei haittaa. Annetaan kiireisille tietä turvallisesti.
Ketä oikeasti haittaa esim. MP-kuskit, jos vain tiellä on tilaa ohittaa 2-pyöräiselle? Ei ne yleensä jää kenenkään jalkoihin muuta jonoa hidastamaan. Mua ei ainakaan auton ratissa MP:n ohitukset haittaa, kunhan nopeusero pysyy sopivana, jotta asian ehtii huomata ajoissa.
MP-malleissakin on kahdenlaista päätyyppiä. Kustomeilla on ihan jees ajaa jonossakin ja hiljempaakin. Kyykyllä se taas ei ole kovin hauskaa, kun ranteet puutuu ja selkäkin. Kyykyllä on mukavampi ajaa hiukan vauhdikkaammin. Siihenhän se on tehty.
Itse ajan nykyään mieluummin kustomilla juuri sen takia, ettei tartte pelätä ajokorttinsa perään koko ajan. Keskinopeus siis laskee ja silti on kivaa.
Mitä tulee tuohon visuaalista tarkkailua vaativaan oheistoimintaan ajon aikana, niin en kyllä kannata sitä yhtään. Jo pelkästä navin seuraamisesta esim. kaupungissa voi niin nopeasti seurata kolari tai päälleajo, että turvallisempaa on kuunnella ajo-ohjeita.
Kännykkään puhumisen vaarallisuudesta en olisi niin samaa mieltä tai jyrkkä, varsinkin jos autossa on automaattivaihteet. Mikään laki ei tule tuohon puremaan muutenkaan. Ihmisten on vaan pakko hoitaa asioitansa. Handsfree on toki aina parempi kuin ilman.
Kuten Legend sanoi, esim. keulakolari ei ole kovin kiva tapahtuma..