Jaksan aina ihmetellä tätä kehäteiden liikenteen kauhistelua. Mielestäni siinä ei ole mitään ihmeellistä. Selvyyden vuoksi mainittakoon, että olen Turkulainen ja olen vasta pari vuotta ollut pääasiallisesti Helsingissä töiden takia.
Kehäteiden liikennemäärät ovat sitä luokkaa, että siellä väkisinkin sattuu ja tapahtuu. Haluaisin saada näiden kuolemanvaltatie -väitteiden tueksi tilastoa ajetuista kilometreistä ja niitä kohti tapahtuneista onnettomuuksista. En usko tilannetta kovin pahaksi.
Ajan tällä hetkellä aamuin illoin Kehä I:stä töihin ja takaisin moottoripyörällä. Ajan joka päivä matelevien autojonojen välissä. Yksikään autoilija ei ole kertaakaan yrittänyt estää splittaamista; joka päivälle osuu pari-kolme hereillä olevaa autoilijaa, jotka tekevät lisää tilaa.
Kerran lähdin ohittamaan vasemmanpuoleisella kaistalla ajanutta taksia oikealta paikassa, jossa samaan suuntaan menee kolme kaistaa. Taksi ajoi n. 5-7 km/h tunnissa hitaammin, kuin minä halusin itse ajaa. Tästä johtuen jouduin roikkumaan kuolleessa kulmassa jonkun aikaa, kun en halunnut nostaa nopeutta törkeän ylinopeuden puolelle. Ollessani kuolleessa kulmassa taksi rupesi vaihtamaan kaistaa kylkeeni. Olin luonnollisesti hereillä ja väistin. Ei ongelmaa. Oma syy, kun olin kuolleessa kulmassa liian pitkään. Ei voitane sanoa päivittäiseksi murhan yritykseksi.
Yleisesti olen sitä mieltä Helsingin liikenteestä, että täällä ajetaan sangen joustavasti ja liikennemäärät huomioiden järkevästi. Aina olen saanut tilaa laittamalla vilkun päälle. Saman havainnon ovat tehneet kaikki ajotaitoiset ystävänikin. Vilkulla saa tilaa, tosin se tila on myös otettava heti, muuten rako sulkeutuu. Tämä voi olla ongelmallista, jos ei hallitse vilkunkäyttöä tai omaa ajoneuvoaan ja sen vaatimaa tilaa. Ei onnistu Turussa yhtä jouhevasti.
Helsingin ruuhkien ymmärtäminen voi olla vaikeaa, jos on tottunut kymmenen auton kyläyhteisöön, jossa ruuhka on valmis, kun kolme autoista sattuu samaan aikaan osuuskaupan pihalle. Unohtakaa ne tikkarit siellä tienposkilla, ajakaa liikennevirran nopeudella, pitäkää itse omat turvavälinne ja tulette huomaamaan, että ei se nyt niin vaikeaa ollut.
Näin turkulainen Helsingin liikenteestä...