-
Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.
Kehä III:llako onnettomuus?
- Keskustelun aloittaja kava10
- Aloituspäivä
G
Guest
Guest
Ei ole mennyt tämä ukko näin hiljaseks varmaan koskaan aikasemmin.
Toivotan Viper78:lle järjettömän paljon tsemppiä paranemiseen.
Toivotan Viper78:lle järjettömän paljon tsemppiä paranemiseen.
Kerrottaan nyt sitten vähä jatkoa epätietoisille
Minulle tämä ei todellakaan ole mikään vanha asia, eikä koskaan sellaiseksi muutu. Vammauduin kolarissa loppuiäkseni ja vain yläkerran ukko tietää miten hyvin paikat palautuu ennalleen! Se vaan on varmaa että mikään ei koskaan tule olemaan niinkuin ennen.
Palautumista on nyt kuitenkin jonkin verran tapahtunut ja käyn nyt myös n. 3 kertaa viikossa invalidisäätiön kuntoutuksessa. Olen nyt myös lääkevieroituksessa, koska nuihin nappeihin mitä hermokipuun otetaan jää varmasti addiktio.. Ja todella paha sellainen.. Kivut on siis hellittänyt. En tiedä miksi. Ehkä elimistö tottui siihen ja kipukynnys kasvoi yli kipurajan tai sitten se viimeinen leikkaus todellakin onnistui ja hermot on korjautunut nyt sitten sen verran että kipukin hellittänyt..
Hyvää kevättä kaikille!
Minulle tämä ei todellakaan ole mikään vanha asia, eikä koskaan sellaiseksi muutu. Vammauduin kolarissa loppuiäkseni ja vain yläkerran ukko tietää miten hyvin paikat palautuu ennalleen! Se vaan on varmaa että mikään ei koskaan tule olemaan niinkuin ennen.
Palautumista on nyt kuitenkin jonkin verran tapahtunut ja käyn nyt myös n. 3 kertaa viikossa invalidisäätiön kuntoutuksessa. Olen nyt myös lääkevieroituksessa, koska nuihin nappeihin mitä hermokipuun otetaan jää varmasti addiktio.. Ja todella paha sellainen.. Kivut on siis hellittänyt. En tiedä miksi. Ehkä elimistö tottui siihen ja kipukynnys kasvoi yli kipurajan tai sitten se viimeinen leikkaus todellakin onnistui ja hermot on korjautunut nyt sitten sen verran että kipukin hellittänyt..
Hyvää kevättä kaikille!
Aurinkoista kevättä ja hyvää toipumista Viper78.
Tämä topic on ollut toivottavasti Sinullekin vaikeina aikoina tukena. Samalla se on ollut meille kaikille motoristeille todellakin ajankohtainen koko ajan.
Kaikki toivomme, että saisit terveytesi täysin takaisin ja että saisit uudelleen alkaa harrastaa myös mp:llä ajoa.
Tämä topic on ollut toivottavasti Sinullekin vaikeina aikoina tukena. Samalla se on ollut meille kaikille motoristeille todellakin ajankohtainen koko ajan.
Kaikki toivomme, että saisit terveytesi täysin takaisin ja että saisit uudelleen alkaa harrastaa myös mp:llä ajoa.
G
Guest
Guest
Itse pääsin ihme kyllä niistä dropeista eroon aivan noin vain, kylläkin kipujen kustannuksella. Elimistö tottuu jomotukseen ja se painuu ikäänkuin huomaamattomaksi taka-alalle. Toivon, että se sinun tapauksessasi pysyy myös siellä, sillä tämä jatkuvan, tasoltaan vaihtelevan taustajomotuksen kanssa eläminen syö miestä.
Muistanpa eräänkin kauniin kesäaamun, kun herätessä tuntui, että nyt on jotain outoa, joku asia on pielessä. Tunnetta jatkui parisen tuntia, kunnes tuntui ensimmäinen vihlaisu ja selkisi, että ai jaa, siitäkö se johtuikin. Tuntui, että jotain puuttui, kun ei koskenut mihinkään...
Tsemppiä toipumiseen!
Minkälaista se kipu pääpiirteissään oli?
Minulla tuo on vielä lähinnä polttelua ym. selittämätöntöntä kipua..
Ja minkälainen kipulääkitys oli ennenkuin lopetettiin kokonaan?
Minulla on tällä hetkellä 300mg Lyrica ja n. 180mg oxycodonia, joista jälkimmäinen on vielä aika pahansorttinen opiaatti.
Kova on kyllä työ tuosta pääsemiseen kun jo 10mg/viikossa vähentäminen tuntuu hirveältä.
Lukiessani tuota Viperin viimeistä kirjoitusta, tuli kyllä aika sekava olo enkä osaa sitä oikein sanoiksi pukea, mutta tapaus on taatusti mulle opettanut paljon ja lupaan alkavalla ajokaudella olla entistäkin varovaisempi.
Kiitos Viper78 että olet jaksanut pitää meitä ajantasalla kuntoutumisessasi ja Valtavat tsempit paranemiseesi.
Kiitos Viper78 että olet jaksanut pitää meitä ajantasalla kuntoutumisessasi ja Valtavat tsempit paranemiseesi.
Ei tarvia pitkää aikaa lääkkeitä napostella kun alkaa tulemaan liian tutuksi niiden kanssa... Itsellä ensimmäisen selkäleikkauksen jälkeen tuupattiin viikon verran morfiinin johdannaisia tarpeen mukaan piikkinä ja toisen avauksen jälkeen kotiin lääkitykseksi Tramalia ... 200 X 2 päivässä ja 100 tarpeen mukaan... Siinä kun vielä viikon kotosalla pillereitä popsi ja kaikki heitti liki kerralla pois niin vapinat ja tärinät sekä liskojen yöt oli valmiina... Kyllä ne siitä helpottavat... Ensin elimistö keksii kaikkia temppuja jolla saisi saman määrän huumaavia aineita sisuksiin, mutta kyllä se lopulta antautuu... Tsemppiä niiden vaivojen kanssa...Minkälaista se kipu pääpiirteissään oli?
Minulla tuo on vielä lähinnä polttelua ym. selittämätöntöntä kipua..
Ja minkälainen kipulääkitys oli ennenkuin lopetettiin kokonaan?
Minulla on tällä hetkellä 300mg Lyrica ja n. 180mg oxycodonia, joista jälkimmäinen on vielä aika pahansorttinen opiaatti.
Kova on kyllä työ tuosta pääsemiseen kun jo 10mg/viikossa vähentäminen tuntuu hirveältä.
G
Guest
Guest
Juu Viperille toipumisia.. kyllä se siitä helpottaa!
G
Guest
Guest
Se oli todellakin jotain aivan käsittämätöntä. Välillä vihlaisuja, jotka menivät aaltoina pitkin jalkaa alas, kuumia ja kylmiä aaltoja, nipistelyjä, kaikkea mahdollista. Vioittunut hermo antaa niin kummallisia tuntemuksia, ettei niitä oikein pysty kuvailemaan. Välillä tuntui, että varpaat liikkuivat ja kipristelivät omia aikojaan, vaikka kuinka näki, ettei ne mihinkään liiku, välillä taas jalka liikkui omia aikojaan, joskus taas hävisi tunto ja/tai tolkku siitä kokonaan. Nykyään se on ikäänkuin tauotonta jomotusta lepopäivän ratoksi, tuntuu pääsääntöisesti vas. pakaran ylälaidassa ja varpaissa.
Mitä lääkitykseen tulee, niin en muista, tapahtumasta kun tulee syssymmällä 10v täyteen. Enivei, kivunhoidossa on tärkeintä tappaa kipu/poistaa sen aiheuttaja heti alkuvaiheessa mahd. tehokkaasti tai muuten se helposti jää elimistöön muistiin ja muuttuu krooniseksi, kuten minulle kävi. Ei uskottu alussa, että voi olla vaivaa, kun ei ollut luita poikki eikä roikkunut irto-osia lihanriekaleitten varassa. Kun homma vihdoin meni jakeluun ja vahva lääkitys aloitettiin, oli jo aivan liian myöhäistä. Toivotaan, ettei sinun tapauksessasi käy näin.
Kun itse kaaduin asfaltille 30 km:n nopeudesta ja vasemmalla kädellä otin vastaan, oli hermokivut aluksi sellaiset, ettei nukkumisestakaan tahtonut tulla mitään. Kiputilat vaihtelivat eli aaltoilivat vuorokausien välillä. En syönyt kipulääkkeitä ollenkaan, en edes lääkärille mennyt. Ajattelin, että suurin piirtein tahdonvoimalla ne kivut sitten häviävät pikku hiljaa.
Se, mitä Kaasunalle tossa edellä sanoo, on totta tosiaan totta. Mahdollisimman pian kannattaa mennä tutkimuksiin eikä esitellä lievissäkään kaatumisissa "urhoollista" jäbää.
Kärsin 1,5 vuotta jatkuvia käden puutumis- ja hermokipuongelmia. Nyt, kun kaatumisesta on kulunut 3,5 vuotta, tuntuu aika-ajoin edelleen olevan ongelmia käsivarren kanssa. Varsinkin, jos käsi joutuu rasitukselle alttiiksi. Ajaessa pitkiä matkoja pärrällä joutuu lepuuttamaan kättä tavallista enemmän.
Hermokivut ja hermoratojen paraneminen on tosi pitkäaikaista puuhaa. Mutta uskon viper78, että Sinullakin koittaa päivä, jolloin jaksat taas kädelläsi alkaa tehdä. Kärsivällisyyttä se vaatii. Mutta koska Sinulla on positiivinen elämänasenne ja vahva tahto, olet jonain päivänä voittaja!
Se, mitä Kaasunalle tossa edellä sanoo, on totta tosiaan totta. Mahdollisimman pian kannattaa mennä tutkimuksiin eikä esitellä lievissäkään kaatumisissa "urhoollista" jäbää.
Kärsin 1,5 vuotta jatkuvia käden puutumis- ja hermokipuongelmia. Nyt, kun kaatumisesta on kulunut 3,5 vuotta, tuntuu aika-ajoin edelleen olevan ongelmia käsivarren kanssa. Varsinkin, jos käsi joutuu rasitukselle alttiiksi. Ajaessa pitkiä matkoja pärrällä joutuu lepuuttamaan kättä tavallista enemmän.
Hermokivut ja hermoratojen paraneminen on tosi pitkäaikaista puuhaa. Mutta uskon viper78, että Sinullakin koittaa päivä, jolloin jaksat taas kädelläsi alkaa tehdä. Kärsivällisyyttä se vaatii. Mutta koska Sinulla on positiivinen elämänasenne ja vahva tahto, olet jonain päivänä voittaja!
G
Guest
Guest
Hikeä ja kerakkeita tullee ilmassa olemaan... Lisätään vielä omasta tapauksestani: Alussa tuijottivat vain röntgen- ja skannerikuvia ja hokivat, ettei mua mikään vaivaa, kun ei ole näkyviä luu- tai kudosvaurioita. Sitten, kun jalka oli kutistunut puoleen paksuudestaan, pistettiin vihdoin neurologille, joka ei testin perusteella meinannut uskoa, että kykenin liikkumaan ilman pyörätuolia. No, sitten aloitettiinkin vimmattu kuntoutus ja todettiin, että sun uras ja kamppailuharrastukset on ohi, tuolla jalalla ei ikinä juosta. Siitä veetuuntuneena aloitin omaehtoisen kuntoutusrääkin ja kolmen vuoden päästä olin jo kykenevä juoksemaan lyhyitä pätkiä. Nykyään jalan lihaksisto ja voima ovat palautuneet, kontrollia on n. 90-95%, mutta kivut ovat tallella ja joskus koipi ei yksinkertaisesti tottele; toimii normaalisti kävellessä, vaan kun yrität pistää juoksuksi, niin ei vauhti nouse tai menee hetkeksi ihan jumiin. No, nykytilanne on kuitenkin huomattavasti parempi, kuin 85% vas. puolen alaraajahalvaus, josta lähdettiin liikkeelle. Eli kuten todettua, aikaa menee, mutta toivoakin on ja sun asenteellas sä vielä vetelet leukoja samaan aikaan, kun toisella kädellä nypläät pitsiä ja naputtelet tekstaria...
Juu kyllä sairaalassa piikittävät aika ahkeraan..Ei tarvia pitkää aikaa lääkkeitä napostella kun alkaa tulemaan liian tutuksi niiden kanssa... Itsellä ensimmäisen selkäleikkauksen jälkeen tuupattiin viikon verran morfiinin johdannaisia tarpeen mukaan piikkinä ja toisen avauksen jälkeen kotiin lääkitykseksi Tramalia ... 200 X 2 päivässä ja 100 tarpeen mukaan... Siinä kun vielä viikon kotosalla pillereitä popsi ja kaikki heitti liki kerralla pois niin vapinat ja tärinät sekä liskojen yöt oli valmiina... Kyllä ne siitä helpottavat... Ensin elimistö keksii kaikkia temppuja jolla saisi saman määrän huumaavia aineita sisuksiin, mutta kyllä se lopulta antautuu... Tsemppiä niiden vaivojen kanssa...Minkälaista se kipu pääpiirteissään oli?
Minulla tuo on vielä lähinnä polttelua ym. selittämätöntöntä kipua..
Ja minkälainen kipulääkitys oli ennenkuin lopetettiin kokonaan?
Minulla on tällä hetkellä 300mg Lyrica ja n. 180mg oxycodonia, joista jälkimmäinen on vielä aika pahansorttinen opiaatti.
Kova on kyllä työ tuosta pääsemiseen kun jo 10mg/viikossa vähentäminen tuntuu hirveältä.
Tuota oxya ei ihan kerralla mennäkkään lopettamaan kun kyseessä on yhtä potentti myrkky kun morfiini. Olipa tuossa yks viikonloppu jolloin perjantaiksi odottama resepti ei tullukaan ja lauantai iltana loppui napit kesken.. Ajattelin että eihän tässä mitään mutta sunnuntaina olinkin sitten jo puolikuollut ja en päässy enää sängystä ylös. Ei ole koskaan ollut niin hirveä olo!
Nyt sitten on kipuklinikan kansssa tarkka suunnitelma lääkityksen lopettamisesta ja kesäksi olis tarkotus saada kaikki aineet pois
Onkin jo ehkä aika kun kohta on tullut oltua 8kk niiden alaisena =/
Ilmeisesti jos addiktion aiheuttamat oireet eivät pysy kurissa edes hiljalleen lopettamalla niin edessä on hoito joko subutexillä tai metadonilla.
Mutta niinkuin moni jo sanoikin että sitä kipua ei kannata kärsiä jos siihen on hoito olemassa. Olenkin pystynyt elämään ihan normaalia elämää ja jopa käymään töissä, niin ei painkillerit kokonaan paha asia ole!
Tarkistelin tuossa lappuni läpi ja Oxya oli ne piikit mitä sairaalassa työntivät.... Päivisin vähemmän ja öisin enemmän... Itse olen nyt todella tyytyväinen että leikkaukset onnistuivat ja kuntoutus on hyvässä vauhdissa... Jos ei olisi leikattu olisi ensikesän mopoilut olleet vähän niin ja näin... Tsemppiä paranemiseen ja lääkevieroitukseen. Pikkuhiljaa hyvä tulee... Se pätee lähes kaikkeen...
Hyvä että parantuminen edistyy.
