Uskomattomaltahan nää mitat tuntuu, sen takia iteki oon monesti epäilly pyörässä olevan jotain ihan oikeesti pielessä. Onko sun yammuissa Parjan ruukattu takaiskarin linkustoon tehdä jotain muutoksia? Nehän muuttaa perän käytöstä varmaan aika radikaalistikin, koska sekä korkeus että vipusuhteet muuttuu kerralla.
Parjanille vielä tosta keulan toiminnasta semmosta, että aiemmilla, siis vakiojousilla, keula pohjasi jatkuvasti ja staattinen painaumakin oli ihan poskellaan, jos sääti kuormatun painuman kohdalleen. Esijännitykset keulassa sai olla ihan tapissa, muuten keula tuntu todella vatkulilta. Sitten kun vaihdoin keulaan jouset, keulan toiminta parani mun mielestä todella huimasti, mutta samalla alko perän toiminta rassaamaan, eli se tuntu painuvan reilusti liikaa ja elävän velttona. Eikä pyörä kääntynyt. Sitten hommasin tiukemman takajousenkin, jolloin tilanne helpotti paljon. Silloin säädin molemmista painumat kohdalleen ja staattisen ja dynaamisen suhde sattui juuri prikulleen niin kuin pitää. Tässä kuosissa ajoin myös nykyiset ennätykseni. Eli keula laskettuna 65mm, perä nostettuna 20mm (iskarista mitattuna) ja painumat kohdallaan.
Koko homma lähti käsistä tosiaan siinä vaiheessa kun aloin ihmettelemään takaiskarin vajaata liikematkaa ja tosiaan löysäsin perän esijännitystä. Lisäksi olin koko ajan luullut, että kliparit on vakiona etukolmion päällä. Luulin siis, että keulaa on laskettu "vain" 40mm. Nyt keväällä satuin lukaisemaan manuaalia (tosin vuosimallista 2000, voikohan siinä olla eroa) ja huomasin, että cliparit onkin vakiona kolmion alla, joten keula onkin todellisuudessa TODELLA alhaalla. Tätä kauhistuin itsekin ja rupesin nostamaan keulaa, kaikki kun on pelotellu, ettei sitä saa noin paljoa laskea. Ja taas ei käänny...
Svahnm: ai se menee noin päin! Teenpä sitten lyhyempiä koiranluita tilalle. Kävin tallilta nappaamassa toisen luun mukaan ja kyllä se tosiaan on sama kuin noissa uudemmissa. Reikäväli on about 180mm ja kylkeen stanssattu 1163. Tekasen noita parilla eri mitalla ja kokeilen mitä tapahtuu. Privana on tullu parilta tyypiltä hyviä neuvoja, joten niitä lähden seuraavaksi testailemaan.
Kummalliseltahan tämä tuntuu, mutta mun mielestä kovin todelliselta. Jos jotain alkaa ton pyörän (tai mun pään sisällön) kummallisuus tuntua niin mielenkiintoiselta, että haluaa testata kyseistä vehjettä ihan itse, niin toivotan erittäin tervetulleeksi. Ois nimittäin tosi hyvä saada toinenkin mielipide asiaan. Sen saaminen tosin edellyttää sitä, että pyörällä pidetään tarpeeksi kyytiä, koska vika tosiaan ilmenee vasta tarpeeksi suurella kallistuksella. Varovaisemmin ajettuja mielipiteitä olen saanut Heipalta, kiitoksia suuresti niistä! Tulen kysymään vielä lisääkin, kunhan saadaan nämä perustavanlaatuiset ongelmat kuriin!
Voihan tommosella raadolla ajamisen ottaa ihan elämyksenäkin sen jälkeen kun on vuosia tykitellyt kunnollisilla pyörillä. Ja osaahan sitä sitten ehkä taas arvostaa omaansakin ihan eri tavalla
Edit: Kattelin Bikepicsistä kuvia vastaavanvuotisista pyöristä ja keulan laskemisen paljouden problematiikka lähes puolittui. Tässä vanhemmassa mallissa tosiaan on cliparit yläkolmion yläpuolella. Ja vieläpä aikalailla paksut (kuten vaikkapa
-> tästä kuvasta <- voi todeta) , joten ei mulla ookaan ollu keula laskettuna "kuin" about 35mm. Nyt alkaa varmaan jo kuulostaa vähän uskottavammalta, ainakin mun korvaan. Olen siis tehnyt virheellisen oletuksen noista clipareista.