Yksi tekijä on myös tuossa raportissa mainittu kustannustehokkuus; lähinnä siis kustannustehottomuus.
Tuon järjestelmän kehitys-, toimeenpano- ja ylläpitokustannukset ovat ilmeisen kovat, koska Ollilakin tuossa sen mainitsee.
Ok, oletetaan, että toimitsija on tarjouskilpailun perusteella valittu ja kustannukset ovat tiedossa ja tämän perusteella määrätään veroaste, joka kattaa tiestön käytöstä/hoidosta, ympäristöasioiden hoidosta ja seurantajärjestelmän ylläpidosta aiheutuvat kulut.
Itse olletan käyvän niin, että vuoden- kahden sisään toimitsija ilmoittaa ylläpidosta aiheutuvien kulujen nousevan reilusti oletettua suuremmiksi yleisien kustannusten noustessa oleellisesti ja blablablaa. Eli siis kovat paineet on laskuttaa enemmän ja näinollen veroa korotettava.
Valuuko siis suuri osa saavutetuista verotuloista toimitsijan voitontavoitteluun/ tulokseen viivan alle, joka sitten siirretään sisäisenä siirtona tytäryhtiölle ulkomaille. Näin siis maksamme toimisijoiden tuloksen veroistamme, joista taasen jää verotulot saamatta Suomessa.
Minun spekulointi voi vaikuttaa jo skitsofreeniselta, mutta jostain syystä tuntuu nykyään asioiden näin menevän.
Summasummarum; luulen, että systeemi on niin kallis, että maksamme tuosta veron muodossa huomatttavasti enemmän kuin mitä olisi tarpeellista. Näinhän taitaa olla jo nyt.
Myös tuo, että tiedot saavat vain ne joilla on siihen oikeudet. No voi sun; oikeudethan voi sitten tarvittaessa antaa
kenelle halutaan/katsotaan milläkin hetkellä tarpeelliseksi.